Shah Rukh Khanin uusin elokuva ensi-illassa Helsingissä!

Shah Rukh Khanin ja Deepika Padukoneen pääosittama elokuva Chennai Express on tulossa juuri ensi-iltaan Intiassa.
Suomalaisten suureksi iloksi kyseinen ensi-iltaelokuva saadaan myös Suomeen – Chennai Express -elokuvan ensi-iltanäytös on tulevana sunnuntaina Helsinkiläisessä elokuvateatterissa ja lippuja näytökseen saa Tiketistä, ks. oheinen linkki.

Chennai Express -elokuvan trailerin löydät puolestaan tästä linkistä.

Tässä samassa yhteydessä sopii huomata, että tulevana viikonloppuna Helsingissä nähdään myös etelä-intialainen elokuva Thalaivaa, jonka traileriin pääset oheisesta linkistä. Lisätietoja näytöksestä tarjoaa Bollywood-blogi.

Thalaivaan kaltaisia Kollywood-elokuvia ei muuten tavallisen kaduntallaajan kannata Chennaista asti lähteä hakemaan, sillä ne eivät ole siellä kaupoissa myytävänä. Eivät olleet ainakaan viimeksi, kun INDIVUE kävi siellä – ks. oheinen INDIVUE goes KOLLYWOOD.
Onneksi niitä pääsee näkemään nyt myös suomalaisessa elokuvateatterissa.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *