|

Jab Tak Hai Jaan – Bollywood, 2012; Elokuva-arvio

Kuten mainitsin aiemmin viime vuonna, ei Indivue kommentoi enää aktiivisesti intialaisia elokuvia, jotka eivät tule saamaan vähintään kolme tähteä. Poikkeuksen tähän tekee kuitenkin syksyltä 2012 elokuva Jab Tak Hai Jaan, joka jäi Yash Chopran viimeiseksi elokuvaksi.

 

Odotukseni tälle Yash Chopran elokuvalle olivat suuret, kuten Indivuestakin saatiin vuosi takaperin lukea, mutta valitettavasti ei Jab Tak Hai Jaan täyttänyt odotuksia. Väkinäisyys tuppasi paistamaan läpi koko elokuvan, ja se kylmyys ja steriiliys, mikä Lontoosta kuvausympäristönä henki, nujersi Bollywoodin romantiikan yhdessä epäuskottavan juonen ja keskinkertaisen musiikin ynnä tanssinumeroiden ohella.

Shah Rukh Khanin ja Katrina Kaifin ensikohtaaminen valkokankaalla ei ollut niin järisyttävä, kuin olisi toivonut, näyttelijöiden ikäeronkin paistaessa läpi. Heidän faninsa jaksanevat kuitenkin mainiosti katsoa elokuvan loppuun asti, ja viimeistään dvd:ltä taukojen kera.
Jab Tak Hai Jaan muistutti hirvittävän paljon amerikkalaista saippuaoopperaa Kauniit ja Rohkeat, mikä ei välttämättä ole ollenkaan hyvää mainosta intialaiselle elokuvalle.
Kaksi ja puoli tähteä kuitenkin elokuvalle Jab Tak Hai Jaan. Bonuspisteitä dvd:n kiehtovasta bonusmateriaalista.

Elokuvan Jab Tak Hai Jaan trailerin näet oheisessa linkissä

Elokuvaa on kuvattu Lontoon lisäksi Ladakhissa ja Kashmirissa ja paikoissa kuten PahalgamSrinagar ja Gulmarg.

 
 

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *