|

Bajirao Mastani – Bollywood, 2015; Elokuva-arvio

Elokuvateatterin äänentoisto ei tehnyt oikeutta Bajirao Mastani -elokuvan musiikille. Oikeutta eivät myöskään tehneet teatteriyleisön avoin keskustelu vierustoverin ja puhelimen kanssa elokuvaesityksen aikana, joka paljoudessaan häiritsi muiden katsomiskokemusta ja jätti koko elokuvaelämyksen pinnalliseksi.

Bajirao Mastani oli kuitenkin visuaalisesti sen verran vaikuttava, että sen jaksaa katsoa toistamiseen dvd:ltä, sitten kun se ilmestyy. Ram-Leelan veroiseen suoritukseen ei tällä kertaa päästy, mutta Ranveer Singh teki elokuvassa kuitenkin toiseksi parhaimman, jollei parhaimman, roolinsa. Muissa päärooleissa hurmasivat Deepika Padukone ja Priyanka Chopra.
Kolme ja puoli tähteä elokuvalle Bajirao Mastani. Elokuvan BluRay-versiolle varmastikin neljä.

Elokuva Bajirao Mastani sekä sen traileri löytyvät iTunes-palvelusta

Löydät lisää Bollywood-elokuvien arvioita oheisesta linkistä!

Katso myös kaikki Ranveer Singhin elokuvat

ja kaikki Deepika Padukonen elokuvat löytyvät oheisesta linkistä!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *