2 Penkuttikal – Mollywood, 2016; Leffa-arvio

2 Penkuttikal on vuonna 2016 ilmestynyt ja Intian Keralassa palkittu Mollywood-elokuva. Mollywoodiksi kutsutaan Keralan malajaminkielistä elokuvateollisuutta.
Jeo Babyn ohjaama elokuva kertoo koulutyttöjen elämästä tämän päivän Etelä-Intiassa. Siinä kaksi yhteiskunnan rajoituksiin kyllästynyttä pientä koulutyttöä päättää lintsata koulusta ja karata kaupungille nähdäkseen sen ostoskeskuksen sekä muuta maailmaa. Seuraukset eivät onneksi ole hengenvaaralliset, mutta muutoin kyllä kohtalokkaat, ainakin tyttöjen väliselle yhteydenpidolle.
Yksinkertainen ja kaunis malajalaminkielinen elokuva kertoo elämästä pienen intialaisen tytön silmin ja tekee hyvän yhteenvedon asioista, joissa tänä päivänä löytyy parannettavaa, mitä tulee naisen asemaan intialaisessa yhteiskunnassa.
Kolme tähteä viidestä elokuvalle 2 Penkuttikal. 3/5

Elokuvan 2 Penkuttikal traileri

Lisää leffa-arvioita täällä!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *