Bollywood-elokuvaensi-illat 2017
|

Vuoden 2017 elokuvaensi-illat Bollywoodissa

(Affiliate-linkit on merkitty * tähdellä)

On jo lähes ystävänpäivä vuonna 2017, joten on korkea aika listata ylös ja kertoa tämän vuoden Bollywood-ensi-illat. Tammikuussahan ensi-illassa nähtiin mm. Aditya Roy Kapurin tähdittämä * OK Jaanu,
Hrithik Roshanin tähdittämä * Kaabil, sekä jo Suomessakin nähty Shah Rukh Khanin tähdittämä * Raees, jonka oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo viime vuonna, kuten kirjoitin vuoden 2016 Bollywood ensi-illat -artikkelissa.

Nyt helmikuussa tulevat Intiassa ensi-iltaan mm. elokuvat * Jolly LLB 2, jonka pääosassa nähdään Akshay Kumar. Shahid Kapoorin ja Kangana Ranautin tähdittämä elokuva * Rangoon, saa myös ensi-iltansa helmikuussa 2017, vaikka sitä ehdittiinkin odotella jo viime syksyksi. Lisäksi Govinda nähdään helmikuussa pääosassa elokuvassa * Aa Gaya Hero.

Maaliskuussa on monta mielenkiintoista ensi-iltaa Bollywoodissa, joista Alia Bhatt nähdään ensi-iltaelokuvassa * Badrinath Ki DulhaniaVidya Balan ensi-iltaelokuvassa * Begum Jaan, ja Anushka Sharma nähdään ensi-iltaelokuvassa * Phillauri. Muita maaliskuun ensi-iltoja ovat Amitabh Bachchan * Sarkar elokuvan 3. jatko-osassa,
Irrfan Khan elokuvassa * Hindi Medium, ja Akshay Kumar elokuvassa * Naam Shabana.

Suomen kevään kynnyksellä on Bollywoodissa ensi-iltaan kenties vihdoinkin tulossa Katrina Kaifin ja Ranbir Kapoorin tähdittämä elokuva * Jagga Jasoos.
Muita mielenkiintoisia kevään uutuusleffoja ovat krikettilegenda Sachin Tendulkarin elämänkertaelokuva sekä Sonaksi Sinhan tähdittämä elokuva * Noor. Parineeti Chopra nähdään puolestaan ensi-iltaelokuvassa * Meri Pyaari Bindu ja Shraddha Kapoor nähdään pääosassa ensi-iltaelokuvassa * Half Girlfriend.

Alkukesästä 2017 Kriti Sanon nähdään pääosassa elokuvaensi-illassa * Raabta ja myöhemmin kesällä elokuvassa * Bareilly Ki Barfi.
Bhumi Pednekar nähdään yhdessä Akshay Kumarin kanssa elokuvassa * Toilet: Ek Prem Katha.
Muita Suomen kesäkauden Bollywood ensi-iltoja ovat mm. Shah Rukh Khan ja Anushka Sharma pääosissa elokuvassa * Jab Harry Met Sejal,
Nawazuddin Siddiqui elokuvassa * Munna Michael, Anil Kapoor elokuvassa * Mubarakan,
Sidharth Malhotra elokuvassa Reloaded ja Salman Khan elokuvassa * Tubelight.

Mielenkiintoisia Bollywoodin ensi-iltoja syksyllä 2017 tulevat ehdottomasti olemaan Kangana Ranaut Hansal Mehtan ohjaamassa elokuvassa * Simran sekä Bhansalin ohjaama elokuva Padmavati, jonka pääosissa nähdään Deepika Padukone ja Ranveer Singh.
Myös Golmaal saa taas uuden jatko-osan.


Jouluksi saadaankin sitten uutuuselokuva Salman Khanilta ja Katrina Kaifilta. Tuo elokuva on nimeltään * Tiger Zinda Hai ja arvattavastikin jatko-osa aiemmalle Khan-Kaif -elokuvalle Ek Tha Tiger vuodelta 2012.

Ja vielä, meinasi unohtua: * 2.0 – jatko-osa Suomessakin nähdylle elokuvalle Enthiran on tulossa syksyllä 2017. 2.0-elokuvan pääosissa nähdään Akshay Kumar ja Rajnikanth.

Tältä siis näyttää suurinpiirtein tuleva vuosi Bollywood-ensi-iltaelokuvien osalta Intiassa.

Indivue ei kuitenkaan vastaa ensi-iltojen aikataulujen ja muiden tietojen paikkansapitävyydestä,
sillä tiedot on saatu osittain epävirallisista lähteistä Wikipediasta ja muualta sosiaalisesta mediasta.

Päivitys 2018: Löydät kyseiset elokuvat, elokuvien trailerit ja elokuvasoundtrackit oheisista * linkeistä ja palvelun tarjoaa Apple.


Tutustu myös teokseeni Matka Bollywoodiin 

joka löytyy englanniksi nimellä Trip to Bollywood!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *