Porvoon tuomiokirkko vuonna 2022
| | |

Suomi matkailukartalla vuonna 2022

Vuoden viimeinen kuukausi on alkanut ja vaikka blogipostauksien puolella onkin tänä vuonna ollut hiljaisempaa, mm. opiskeluista johtuen, niin taustatyötä on kyllä tehty ja somekanavia päivitetty ahkerasti.

Sen lisäksi, että olen vängännyt blogikoodaamisen kanssa paljon, olen myös päivittänyt mm. Matkaoppaani Goaan suomeksi ja englanniksi, vaikka YT:n videot eivät ensiksi millään meinanneet suostua yhteistyöhön WP:n kanssa. Mutta eniten sisältöä olen tänä vuonna tuottanut IG:hen, sillä olen vihdoinkin oppinut tykkäämään pystysuuntaisista reels-videoista.

Tuusulanjärvi
Tuusulanjärvi

Miten Suomen matkailu ja maisemat ovat näkyneet Instagramissa

Heti vuoden 2022 aluksi tammikuussa julkaisin suomalaisen metsän inspiroiman taidemuotokuvan, joka on tähän mennessä tavoittanut yli 96000 katsojaa ja saanut yli 2800 tykkäystä. Impressioita samainen kuva on saanut tämän vuoden aikana yli 156K, siis yli 156000. Myös kirkas järvivesi on innoittanut joitain taidemuotokuviani vuonna 2022 samoin kuin Suomen luonto ja ruska.

Mutta erityisesti Helsingin merimaisemat ovat tänä vuonna tulleet Instagramissa tutuksi seuraajilleni niin kesäisinä kuin talvisina kuvina.

Muita IG-postauksia Helsingistä tänä vuonna ovat olleet mm. Finlandia-talo, Siltasaari kesä- ja talviaikaan, sekä Töölönlahdenranta. Pääsivätpä seuraajani helmikuussa näkemään myös, miltä näyttää jäätynyt meri sekä kävely meren päällä.

Huhtikuussa kerroin kuvillani suomalaisesta metsästä ja sen puhtaista joista. Englanniksi pääosin. Toukokuussa Instagram-seuraajani saivat puolestaan tutustua kesäiseen Turun linnaan. Näytin heille myös, kuinka kirsikankukat puhkeavat kukkaan Helsingissä. Erityisesti japanilaisia seuraajia tämä ilahdutti.

Näiden lisäksi postasin toukokuussa Instagram-seuraajilleni aurinkoisia kuvia upeasta Pentalan saaresta sekä siellä olevasta ravintolasta. Kyseessä oli pr-matka ja tein siitä videot myös YouTubeen sekä blogipostauksen, samoin kuin Fiskars Villagen kesän 2022 suurnäyttelyistä. Oletkin ehkä lukenut ne blogistani.

Kesäkuussa 2022 olin mukana vaikuttajamatkalla Verlaan ja Instagramin lisäksi sait lukea siitä myös blogissani sekä katsoa videot YouTubesta.

Heinäkuussa hehkutin Instagram-seuraajilleni jälleen kesäisen kaunista Porvoota useamman kuvan voimin ja elokuussa tutuiksi tulivat Aleksis Kiven synnyinkoti Nurmijärvellä, Strömforsin ruukki, sekä Tammisaari, usean kuvan voimin.

Nurmijärvi

Helsinkiä nähtiin elokuussa jälleen paljon, kun kansainvälinen risteilyalus ihastutti kesäisenä iltana Allas Sea Poolin vieressä. Lisäksi vierailin elokuussa ihastuttavalla Kaunissaarella Helsingissä ja hehkutin sitä seuraajilleni useamman kuvan voimin.

Syyskuussa mainitsin Helsingin olympiastadionin, kun Ed Sheeran konsertoi Helsingissä. Lokakuussa puolestaan päästiin ihailemaan Suomea ilmasta käsin, kun kaunis paikallinen sadekuuro piristi näkymää Suomen yllä lentokoneen ikkunasta nähtynä, Intiasta palatessani.

Lokakuussa suomen värikäs luonto ja ruska tulivat tutuiksi useamman kuvan voimin. Syysiltojen pimennyttyä seuraajani saivat ihastella myös kaunista Hakaniemeä ja Merihakaa, joidenka valot loistivat heijastuneina merestä.

Merihaka
Merihaka

Marraskuussa Instagram-galleriani reelsvideoissa pääsivät loistamaan Kulma-konditoria kahvila Vantaalta, meksikolainen ravintola Helsingin Hakaniemestä sekä Kiasman kahvila Helsingin keskustasta. ARS22 ei sytyttänyt videoksi asti, mutta Kiasman kahvila kyllä.

Reelsvideoiksi pääsivät myös Ateneumin Taidemuseossa nähdyt näyttelyt Vuoropuhelua sekä Moderni nainen. Kyseessä oli pr-tilaisuus.

Bill Violan näyttely Helsingissä Amos Rexissa inspiroi myös kertomaan siitä videolla. Mutta se Amos Rexin päälle myöhemmin rakennettu roskalava ei. Se kun mielestäni rumensi Helsinkiä liikaa.

Maaliskuussa Instagram-seuraajani saivat tutustua juuriavattuun Pikku Finlandiaan kanssani, kun tein pr-tilaisuudesta reelsin. Tuon videon näki yli tuhat katsojaa.

Keväällä 2022 tein myös ensimmäisen live-videoni Instagramiin. Se oli kävelymatka Helsingin rautatieasemalta kansallismuseoon. Kirpeä pakkassää oli mitä parhain – luminen ja aurinkoinen. Valitettavasti kyseinen video hävisi Instagramista ihan itsekseen. Liekö liittyen Instagramin uudistuksiin, jossa videot ja reelsit yhdistyivät yhdeksi ja samaksi videogalleriaksi. Myös muita live-videokokeiluja Suomesta nähtiin ig:ssäni vuoden 2022 aikana, kuten Strömforsin ruukki, ja jopa yksi livevideo muualta Euroopasta, Wienistä.

Tammisaari
Tammisaari

Videoilla parempi näkyvyys?

Moni suomalainen matkakohde, tapahtuma, ravintola ja kahvila päätyi siis reelsvideoksi Instagram -galleriaani vuonna 2022.

Pr-tapahtumia näistä olivat edellä mainittu Pikku Finlandia, sekä lisäksi I Was Here -tapahtuma Suvilahdessa sekä I Love Me -messut ja Kirjamessut Helsingin Messukeskuksessa. Miten ihanaa olikaan kokea massatapahtumia pitkän koronatauon jälkeen.

Justin Bieberin keikan koin vain ulkoapäin, mutta silloin oli upea auringonlasku Helsingissä, joten Justin Bieber päätyi myös IG-videogalleriaani.

Vanhan Porvoon Café Helmi pääsi myös reels-videoksi, ja videolla vilahtaa myös Anis Café, joka paloi hieman tätä myöhemmin. Onneksi olin ehtinyt kuvaamaan mukavan kahvilakokemuksen Anis Café:ssa YouTube-videoksi jo edellisenä kesänä.

Kahvila Buongiorno, Ravintola Strindbergin kahvila, Kiasman kahvila, Café Ekberg, Café Regatta sekä ravintola-kahvila Birgitta ehtivät vuonna 2022 videoiksi Instagram-oppaaseeni, joka kertoo helsinkiläisistä kahviloista ja on vapaasti kaikkien luettavissa, katsottavissa ja jaettavissa Instagramissa.

Toinen oppaani, jota rakennan Instagramiin, kertoo kahviloista Euroopassa ja Intiassa ja siihen ovat tänä vuonna Suomesta ehtineet mukaan Café Birgitta, Café Ekberg, Café Regatta, Café Kiasma ja Café Strindberg Helsingistä sekä Café Helmi Porvoosta.

Kaksi ravintolaa Suomesta ovat ehtineet myös Instagram-oppaaseeni, joka kertoo ravintoloista Intiassa ja Euroopassa. Toinen näistä ravintoloista on se meksikolainen Helsingistä ja toinen sijaitsee Strömforsin ruukilla.

Nämä kaikki Suomesta on siis nähty Instagram postauksissa ja reelseissa tänä vuonna. Stooreissa on lisäksi nähty paljon lisää muutakin, kuten maininta Valokuvataiteen museossa nähdystä näyttelystä. Instagram-kuvani tavoittivat parhaimmillaan yli 300000 katsojaa kuussa.

Tämä on ollut minun tapani muistuttaa eritoten muunmaalaisia siitä, että Suomi on kaunis ja puhdas matkailukohde näin koronasulkujen avauduttua. Se on ollut minun pieni, vuoden pituinen, vaatimattomalta vaikuttava mutta työläs panokseni ja kehuni Suomelle matkailumaana. Koronasulkujen avauduttua kun on ollut kiinnitettävä matkailijoiden huomio ja siinä Suomella on tehtävää. Kun kysyin Instagram-seuraajiltani, mistä eurooppalaisista matkakohteista he haluaisivat kuulla lisää, menivät Amsterdam, Praha, Vatikaani ja Riika Helsingin ohi. Vai olivatko he kenties jo kuulleet Helsingistä tarpeeksi – mene ja tiedä.

Porvoon vanha rautatieasema
Porvoon vanha rautatieasema

Näkyvyyttä myös YouTubessa

YouTubessa olen ehtinyt kertoa paljon enemmän ravintoloista ja kahviloista, eivätkä kaikki videot ole ehtineet blogipostauksiksi asti. Löydät kuitenkin kyseiset videot YouTube-videokokoelmastani Restaurants and cafés around the world – suom. Ravintoloita ja kahviloita ympäri maailman ja voit katsoa ne sieltä.

Suomesta kyseiseen kokoelmaan tänä vuonna ehtivät mukaan mm. turkkilainen ravintola Nurmijärven Klaukkalasta, thai-ravintola Itiksestä Helsingistä, Ateneumin bistro Helsingistä, grilli Alavudelta, kahvila Fiskarsista, ravintola Pentalan saarelta, yemeniläinen ravintola Helsingistä, ravintola Verlasta, top 5 merinäköalakahvilaa Helsingistä, business lounge Helsinki-Vantaan lentokentältä, sekä vielä pari muuta kahvilaa Helsingistä. Intialaisista ravintoloista sekä monesta muusta mainiosta ravintolasta ja kahvilasta kerron lisää myöhemmin! Parhaimmassa tapauksessa pääset lukemaan niistä teoksessani INDIVUE – Matka Suomeen. Englanniksi INDIVUE – Trip to Finland.

Minun tarinani Suomesta on kovin erilainen kuin ralliautoilun maailmanmestarin, jolla riittää sponsoreita. Mutta lippu korkealle – jo yksi kahvilakäyntikin voi olla sen matkan teon arvoinen. Tai Helsingin joulutorit – Nehän voisikin vielä ehtiä tänä vuonna katsomaan!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *