Bill Violan Inner Journey -näyttely Amos Rexissa

Videotaiteilija Bill Violan näyttely Inner Journey (suom. Sisäinen matka) -näyttely on tällä viikolla viimeistä viikkoa esillä Amos Rex -taidemuseossa Helsingissä. Itse käväisin katsomassa kyseisen näyttelyn viime viikonloppuna ja jonoa oli ehtinyt jo muodostua museon sisäänkäynnin eteen, kuten oheisesta kuvasta voit nähdä. Katso myös aiheeseen liittyvä Instagram-kelani.

Bill Violan Sisäinen matka -näyttelyn ehdottomia tärppejä olivat ulkomainoksestakin tutuksi tulleet video- ja ääni-installaatiot Tulinainen (Fire Woman) 2005 ja Tristanin ylösnousemus (Vuoren jyly vesiputouksen alla) 2005, jotka esitettiin perätysten suurella valkokankaalla. Videoiden kuvasuhde oli Instagramin keloistakin tuttu.

Toinen huikea videoteos näyttelyssä oli The Trial (Koetus) vuodelta 2015, joka oli 7:39 minuutin mittainen HD-värivideotriptyykki.

Vaikka jokseenkin vakavahenkisessä näyttelyssä ei nähtykään mitään suurta iloa tuovia teoksia, voi sitä silti suositella näyttelyn hiljaisen meditatiivisen luonteen vuoksi. Hidastetut videot tarjosivat uudenlaista näkökulmaa arkipäivän kiireen keskelle ja saivat tuntemaan tyytyväisyyttä itseä kohtaan, kun ne jaksoi kärsivällisesti katsoa alusta loppuun, toki mieluiten istuen, vaikka nälkä kurni vatsassa.

Lue lisää Helsingin nähtävyyksistä ja matkailusta Helsingissä blogissani!

Jonoa Bill Violan näyttelyyn. Taustalla remontin alla oleva Kiasman taidemuseo.

Voit lukea tämän postauksen myös englanniksi osoitteessa indivue.com!

Moderni nainen ja Vuoropuhelua -näyttelyt Ateneumissa

*blogiyhteistyössä Ateneum

Ateneumin Taidemuseossa Helsingissä aukesivat tänään näyttelyt Moderni nainen sekä Vuoropuhelua. Näyttelyt ovat avoinna 10.2.-27.3.2022, jonka jälkeen Ateneum sulkee ovensa usean kuukauden ajaksi ilmastointiremontin vuoksi.

MODERNI NAINEN

Moderni nainen -näyttely Ateneumissa kertoo 1900-luvun modernismista suomalaisten naisten tekemän taiteen avulla. Näyttelyssä nähdään teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Hilda Flodin, Sigrid af Forselles, Gunvor Grönvik, Eila Hiltunen, Lea Ignatius, Helmi Kuusi, Laila Pullinen, Essi Renvall, Sigrid Schauman, Helene Schjerfbeck, Elga Sesemann ja Ellen Thesleff.

Oli mielenkiintoista huomata, että moni näistä taiteilijoista teki taiteen ohella muutakin, kuten esim. työskenteli opettajana, käsityöläisenä ja kriitikkona, kuten elämänkertatiedoissa kerrottiin. Hilda Flodinin määrätietoinen ilme omakuvassaan 120 vuoden takaa toimi kannustavana esimerkkinä nykypäivän taiteilijallekin.

Sigrid Schaumanin maalaamissa muotokuvissa esiintyi Schjerfbeckimäistä suurpiirteisyyttä, jolla kasvojen ikääntymisen esittämisen pystyi helposti välttämään ja henkilö saatiin näyttämään iättömältä. Tai jopa kuolleelta luurangolta, kuten Schaumanin omakuvassa.

Mielenkiintoisia yllätyksiä olivat juurikin Schjerbeckin maalaukset, joista yhä löytyy jotain uutta. Ainakin minulle, jolta Schjerbeckin juhlanäyttely Ateneumissa jäi aikoinaan väliin. En nimittäin ollut ennen huomannut, että tunnettu mustataustainen omakuva vuodelta 1913 sisältää taiteilijan nimen jokseenkin tyylittömästi tikkukirjaimin kirjoitettuna kuvan yläreunaan. Schjerfbeckin punatäpläinen omakuva sai puolestaan pohtimaan, miksi intialainen bindi oli asetettu alahuuleen otsan sijaan.

Taiteilija Helmi Kuusi oli puolestaan aivan uusi nimi minulle. Ehkä siksi, ettei perinteinen grafiikka ole koskaan ollut minun tapani tehdä kuvia. Mutta hänen teoksensa ihastuttivat, sillä niissä oli vanhojen mustavalkokuvien tuntua, mutta vielä valokuvaa enemmän lämpöä ja syvyyttä.

Elga Sesemann oli myöskin uusi nimi minulle ja näyttelyssä oli nähtävillä hänen suurpiirteisesti palettiveitsellä maalaamiaan öljyväritöitä, jotka ilahduttivat katsojaa. Sesemannin omakuva vuodelta 1946 oli päätynyt myös Ateneumin julkaiseman kovakantisen näyttelystä kertovan Moderni Nainen -pokkarikirjan kansikuvaksi.

Lea Ignatiuksen teos Helle vuodelta 1974 hehkui yhä kehyksissään ateneumin seinällä, 48 vuotta valmistumisensa jälkeen ja 22 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen. Luulin äkkisältään myös löytäneeni QR-koodin Ignatiuksen teoksesta Sampo II, vaikkei tuo tekniikka ollutkaan silloin vuonna 1976 vielä käytössä. Itse käytin QR-koodia toistaiseksi viimeisimmässä reaalitaidenäyttelyssäni vuonna 2020.

Ohessa pieni näyttelybuffi Ateneumin näyttelyistä Moderni nainen ja Vuoropuhelua, jotka ovat esillä 10.2.-27.3.2022

VUOROPUHELUA

Toisena näyttelynä samanaikaisesti Ateneumin ylimmässä kerroksessa nähdään Elina Brotheruksen ja Hannele Rantalan yhteisnäyttely Vuoropuhelua. Taiteilijaystävyksillä on ikäeroa kuin äidillä ja tyttärellä konsanaan, mutta se ei menoa näytä haittaavan. Oli virkistävää nähdä, kuinka Brotherus näytti normaaliudelle keskisormea.

Brotheruksen teoksista erityisesti Edith Södergran peilissä (2021) ja Photograph as Window (2017) sekä videoinstallaatio vihreän sifonkihuivin ja tuulen kera ilahduttivat mieltä. Elina Brotheruksen teoskokonaisuus Self-Portraits with Self-Portraits puolestaan todisti, että naisetkin vain kaunistuvat vanhetessaan.

Näyttelyssä tehtiin myös kunniaa varhaisille ja vähälle huomiolle jääneille naisvalokuvaajille, kuten Emmi Fock, Nancy Pietinen, Hilja Raviniemi, Edith Södergran, Petra Tiirikkala sekä Kuvasiskot.

Ja nyt, kun nähtyäni tämän upeateemaisen näyttelyn, Suomen hiihtäjänaiset hiihtivät vielä kaksi olympiamitalia tänään Pekingissä, ja hopea tuli ainoastaan 4 sadasosan sekunnin erolla kultamitaliin, on suomalaisena naisena olemista totisesti juhlistettava.

Helmikuinen Ateneumin taidemuseo Helsingin keskustassa
Helmikuinen Ateneumin taidemuseo Helsingin keskustassa

Voit lukea tämän postaukseni myös englanniksi osoitteessa indivue.com

5 syytä lukea teos Silvoplee – elinvoimaa kasvisruoasta

Muistan ikuisesti sen ensimmäisen kerran, kun kävin syömässä ravintola Silvopleessa Helsingin Hakaniemessä 20 vuotta sitten. Se tunne, kun lounaan jälkeen ei iskenytkään väsymys, oli jotain uutta, ihanaa ja ihmeellistä.

Vuosia sitten, kun ravintolan omistaja julkaisi ravinto- ja reseptikirjan, ostin kirjan itselleni siinä toivossa, että pystyisin itsekin loihtimaan niitä ihania kasvisherkkuja. Tuon reseptikirjan kohdalla kävi kuitenkin niin kuten kovin monen muunkin reseptikirjan kanssa, että kaapeista ei koskaan löytynyt kaikkia reseptiin tarvittavia ainesosia samanaikaisesti ja ruoka jäi laittamatta.

Jopa silloin, kun auringonkukan siemenet olivat jo likoamassa ja tarkoitukseni oli laittaa yksinkertainen cashewpatee, ehti reseptiin tarvittava sitruuna hävitä jääkaapista parempiin suihin, ja jouduin korvaamaan sitruunan valkoviinietikalla. Traumatisoiduin tuon valkoviinietikkacashewpateen mauttomuudesta niin paljon, että meinasin unohtaa reseptikirjan vuosiksi hyllynperukoille.

Pari viikkoa sitten huomasin kuitenkin, että lempikasvisravintolani Silvoplee on koronan vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa ja hakee joukkorahoituksella tukea jatkoonsa. Päädyin ottamaan Silvoplee-reseptikirjani hyllystä esiin kertoakseni sinulle 5 syytä lukea (ja hankkia) teos Silvoplee – Elinvoimaa kasvisruoasta.

Ruoka-annos ravintola Silvopleen buffetista
Ruoka-annos ravintola Silvopleen buffetista

5 syytä lukea (ja hankkia) teos Satu Silvo & Silvoplee – Elinvoimaa kasvisruoasta

  1. Silvoplee-ravintolaa uhkaa sulkeminen – Voit tukea Suomen parhaimman kasvisravintolan toiminnan jatkumista ostamalla Satu Silvo & Silvoplee – Elinvoimaa kasvisruoasta -kirjan mesenaatti.me-joukkorahoituskampanjasivustolta. (Jos kirja on ehtinyt loppua, löydät sieltä myös muita tapoja rahoittaa ravintolan toimintaa.)
  1. Yli etusormenpaksuisen kirjan sivuista puolet ovat reseptejä ja toinen puolisko esittelee elävää ravintoa kertoen mm. miksi ruoalla on väliä, ja kirja sisältää myös Satu Silvon vakuuttavia omakohtaisia kokemuksia.
  1. Kirja neuvoo 7 päivän puhdistusdieetin ja kertoo myös, miten detox-viikon jälkeen syöminen palautetaan normaaliksi. 
  1. Kirjan resepteistä eivät löydy kaikki Silvoplee-ravintolan buffetista löytyvät ihanat ruoat, mutta monia inspiroivia reseptejä kyllä löytyy. Silvopleen ruoathan ovat pääosin gluteenittomia, maidottomia ja vegaaneja. Esimerkkeinä kirjan resepteistä mm. mokka-karamelli-raakakakku, Helgan kakku, siemenkastike ja omena-sipuli, joilla voisi loihtia Silvopleesta tutun maun omaan kotiin.
  1. Keittokirjan valokuvat ovat hyvin sommiteltuja, mutta ruoka-annokset eivät pääse täysiin oikeuksiinsa, koska kuvat on painettu huokoisen pehmeälle ja himmeälle mattapaperille, sille samalle, jolle tekstikin. Uskoisin, että digitaalisessa muodossa kuvat ja ruokien värit pääsisivät täysiin oikeuksiinsa. Ja tietysti livenä omassa kotikeittiössäsi.

Löydät lisää kirja-arvioitani täällä.

Lue myös Indivuen ruoka-arkistot ja millainen oli vegaaninen noutojouluateria ravintola Silvopleesta.