Aguadan majakka Pohjois-Goassa

Oheinen videoni kertoo Pohjois-Goassa sijaitsevasta Aguadan majakasta. Sen valo tulee varmasti tutuksi ilta- ja yöaikaan Sinquerimissa, Candolimissa, Calangutessa ja Bagan rannoilla liikkuvalle turistille.

Ravintolavierailu beachshackissa on juurikin se syy mennä Goan rannoille pimeän tulon jälkeen, kun rantavalvojat ovat sieltä poistuneet. Mikäs sen ihanampaa kuin istuskella rantaravintolan nojatuolissa hyvää musiikkia ja merenaaltoja kuunnellen sekä tähtitaivasta ihaillen, lämpimän merituulen syleilyssä.

Videon kesto 1:42

Aguada Lighthouse, Goa

Oheinen valokuva on kuvattu juurikin majakan ikkunasta käsin. Majakan luokse pääsi turistitaksilla ja itse ylös majakkaan, joka on virallinen ja maksullinen turistinähtävyys, piti kiivetä kapeita portaita pitkin. Majakan ympäriltä lähimaastosta löytyi myös valokuvauksellisia muureja, joiden päälle kiivetä. Itse Fort Aguada sijaitsee merenrannan tuntumassa paljon alempana – katso panoraamakuvani siitä täällä.

Instagram-version samasta matkakohteesta voit katsoa täällä.

Aguadan majakka Pohjois-Goassa

Lue myös, milloin on paras aika matkustaa Goaan.

Tilaa blogini, somekanavat ja YouTube, jos tykkäsit tästä ja jos haluat nähdä lisää matkakertomuksiani!

Lue lisää matkustamisesta Goassa ja muista sen nähtävyyksistä webbiteoksestani INDIVUE – Matka Goaan!

Katso myös video maailman parhaimmasta lentokentästä vuonna 2021, vaikkei se sijainnutkaan Intiassa, mutta matkalla sinne.

Bill Violan Inner Journey -näyttely Amos Rexissa

Videotaiteilija Bill Violan näyttely Inner Journey (suom. Sisäinen matka) -näyttely on tällä viikolla viimeistä viikkoa esillä Amos Rex -taidemuseossa Helsingissä. Itse käväisin katsomassa kyseisen näyttelyn viime viikonloppuna ja jonoa oli ehtinyt jo muodostua museon sisäänkäynnin eteen, kuten oheisesta kuvasta voit nähdä. Katso myös aiheeseen liittyvä Instagram-kelani.

Bill Violan Sisäinen matka -näyttelyn ehdottomia tärppejä olivat ulkomainoksestakin tutuksi tulleet video- ja ääni-installaatiot Tulinainen (Fire Woman) 2005 ja Tristanin ylösnousemus (Vuoren jyly vesiputouksen alla) 2005, jotka esitettiin perätysten suurella valkokankaalla. Videoiden kuvasuhde oli Instagramin keloistakin tuttu.

Toinen huikea videoteos näyttelyssä oli The Trial (Koetus) vuodelta 2015, joka oli 7:39 minuutin mittainen HD-värivideotriptyykki.

Vaikka jokseenkin vakavahenkisessä näyttelyssä ei nähtykään mitään suurta iloa tuovia teoksia, voi sitä silti suositella näyttelyn hiljaisen meditatiivisen luonteen vuoksi. Hidastetut videot tarjosivat uudenlaista näkökulmaa arkipäivän kiireen keskelle ja saivat tuntemaan tyytyväisyyttä itseä kohtaan, kun ne jaksoi kärsivällisesti katsoa alusta loppuun, toki mieluiten istuen, vaikka nälkä kurni vatsassa.

Lue lisää Helsingin nähtävyyksistä ja matkailusta Helsingissä blogissani!

Jonoa Bill Violan näyttelyyn. Taustalla remontin alla oleva Kiasman taidemuseo.

Voit lukea tämän postauksen myös englanniksi osoitteessa indivue.com!

Moderni nainen ja Vuoropuhelua -näyttelyt Ateneumissa

*blogiyhteistyössä Ateneum

Ateneumin Taidemuseossa Helsingissä aukesivat tänään näyttelyt Moderni nainen sekä Vuoropuhelua. Näyttelyt ovat avoinna 10.2.-27.3.2022, jonka jälkeen Ateneum sulkee ovensa usean kuukauden ajaksi ilmastointiremontin vuoksi.

MODERNI NAINEN

Moderni nainen -näyttely Ateneumissa kertoo 1900-luvun modernismista suomalaisten naisten tekemän taiteen avulla. Näyttelyssä nähdään teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Hilda Flodin, Sigrid af Forselles, Gunvor Grönvik, Eila Hiltunen, Lea Ignatius, Helmi Kuusi, Laila Pullinen, Essi Renvall, Sigrid Schauman, Helene Schjerfbeck, Elga Sesemann ja Ellen Thesleff.

Oli mielenkiintoista huomata, että moni näistä taiteilijoista teki taiteen ohella muutakin, kuten esim. työskenteli opettajana, käsityöläisenä ja kriitikkona, kuten elämänkertatiedoissa kerrottiin. Hilda Flodinin määrätietoinen ilme omakuvassaan 120 vuoden takaa toimi kannustavana esimerkkinä nykypäivän taiteilijallekin.

Sigrid Schaumanin maalaamissa muotokuvissa esiintyi Schjerfbeckimäistä suurpiirteisyyttä, jolla kasvojen ikääntymisen esittämisen pystyi helposti välttämään ja henkilö saatiin näyttämään iättömältä. Tai jopa kuolleelta luurangolta, kuten Schaumanin omakuvassa.

Mielenkiintoisia yllätyksiä olivat juurikin Schjerbeckin maalaukset, joista yhä löytyy jotain uutta. Ainakin minulle, jolta Schjerbeckin juhlanäyttely Ateneumissa jäi aikoinaan väliin. En nimittäin ollut ennen huomannut, että tunnettu mustataustainen omakuva vuodelta 1913 sisältää taiteilijan nimen jokseenkin tyylittömästi tikkukirjaimin kirjoitettuna kuvan yläreunaan. Schjerfbeckin punatäpläinen omakuva sai puolestaan pohtimaan, miksi intialainen bindi oli asetettu alahuuleen otsan sijaan.

Taiteilija Helmi Kuusi oli puolestaan aivan uusi nimi minulle. Ehkä siksi, ettei perinteinen grafiikka ole koskaan ollut minun tapani tehdä kuvia. Mutta hänen teoksensa ihastuttivat, sillä niissä oli vanhojen mustavalkokuvien tuntua, mutta vielä valokuvaa enemmän lämpöä ja syvyyttä.

Elga Sesemann oli myöskin uusi nimi minulle ja näyttelyssä oli nähtävillä hänen suurpiirteisesti palettiveitsellä maalaamiaan öljyväritöitä, jotka ilahduttivat katsojaa. Sesemannin omakuva vuodelta 1946 oli päätynyt myös Ateneumin julkaiseman kovakantisen näyttelystä kertovan Moderni Nainen -pokkarikirjan kansikuvaksi.

Lea Ignatiuksen teos Helle vuodelta 1974 hehkui yhä kehyksissään ateneumin seinällä, 48 vuotta valmistumisensa jälkeen ja 22 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen. Luulin äkkisältään myös löytäneeni QR-koodin Ignatiuksen teoksesta Sampo II, vaikkei tuo tekniikka ollutkaan silloin vuonna 1976 vielä käytössä. Itse käytin QR-koodia toistaiseksi viimeisimmässä reaalitaidenäyttelyssäni vuonna 2020.

Ohessa pieni näyttelybuffi Ateneumin näyttelyistä Moderni nainen ja Vuoropuhelua, jotka ovat esillä 10.2.-27.3.2022

VUOROPUHELUA

Toisena näyttelynä samanaikaisesti Ateneumin ylimmässä kerroksessa nähdään Elina Brotheruksen ja Hannele Rantalan yhteisnäyttely Vuoropuhelua. Taiteilijaystävyksillä on ikäeroa kuin äidillä ja tyttärellä konsanaan, mutta se ei menoa näytä haittaavan. Oli virkistävää nähdä, kuinka Brotherus näytti normaaliudelle keskisormea.

Brotheruksen teoksista erityisesti Edith Södergran peilissä (2021) ja Photograph as Window (2017) sekä videoinstallaatio vihreän sifonkihuivin ja tuulen kera ilahduttivat mieltä. Elina Brotheruksen teoskokonaisuus Self-Portraits with Self-Portraits puolestaan todisti, että naisetkin vain kaunistuvat vanhetessaan.

Näyttelyssä tehtiin myös kunniaa varhaisille ja vähälle huomiolle jääneille naisvalokuvaajille, kuten Emmi Fock, Nancy Pietinen, Hilja Raviniemi, Edith Södergran, Petra Tiirikkala sekä Kuvasiskot.

Ja nyt, kun nähtyäni tämän upeateemaisen näyttelyn, Suomen hiihtäjänaiset hiihtivät vielä kaksi olympiamitalia tänään Pekingissä, ja hopea tuli ainoastaan 4 sadasosan sekunnin erolla kultamitaliin, on suomalaisena naisena olemista totisesti juhlistettava.

Helmikuinen Ateneumin taidemuseo Helsingin keskustassa
Helmikuinen Ateneumin taidemuseo Helsingin keskustassa

Voit lukea tämän postaukseni myös englanniksi osoitteessa indivue.com