Pentti Saarikosken hauta: yllättävä nähtävyys
*pr-matka/mainos blogiyhteistyössä Visit Karelia Finland ja Valamon luostari
Toukokuun alussa, kun ilma oli vielä keväisen kirpeä ja kevyttoppatakki kera kaulahuivin oli sopiva vaatetus, pääsin käymään Pentti Saarikosken haudalla osana Kirjallisuus- ja Mediapäivän ohjelmaa. Se oli tapahtuma, joka järjestettiin Valamossa Heinävedellä, ja Pentti Saarikosken hauta sijaitsi Valamon luostarin hautausmaalla, jonne oli reilun pituinen kävelymatka itse luostarista, jonka hotelliin olin majoittunut.
Matkalla haudalle kuljimme aluksi kapeaa maantienvartta pitkin ja tien molemmin puolin oli tyyni vesi, jota ilta-aurinko valaisi. Järven jälkeen tietä reunustivat pellot ja tasainen rivi lehdettömiä koivupuita tien molemmin puolin. Käveltyämme aikamme, koitti lopulta tienhaara oikealle ja tiekyltissä luki Lintula, joka oli naisille tarkoitettu ortodoksinen luostari. Jatkoimme kävelemistä sinne johtavaa hiekkatietä pitkin. Katuvalaistusta ei ollut, oli vain havupuita hiekkatien molemmin puolin, mutta laskeva aurinko valaisi vielä riittävästi, kun kuljimme kohti nunnien ja munkkien hautausmaata.

Nunnien ja munkkien hautausmaa
Seuraavassa kyltissä luki: Hautausmaalle, ja pian hiekkatien vasemmasta reunasta löytyikin puinen portti, joka oli koristeltu ortodoksisin symbolein. Astuin portista sisään ja näin lukuisan määrän puisia ortodoksisia ristejä vieri vieressä. Ne olivat kaikki toistensa kaltaisia, koruttomia ja eleettömiä. Kun niitä katsoi läheltä, löytyi puisista risteistä pieni laatta, jossa luki aina edesmenneen nimi, kuten pappismunkki Johannes, Konevitsan luostarista, s. 15.7.1884, k. 13.4.1964.
Mutta sitten, omasta ylhäisestä yksinäisyydestään, irrallaan muista hautarivistöistä, löytyi eräs ortodoksinen hautamuistomerkki, jonka haudan etuala oli koristeltu noin sadalla erilaisella kynällä: oli kuulakärkikyniä, lyijykyniä ja lyijytäytekyniä. Tämä yllättävä näky oli Pentti Saarikosken hauta. Se toi mieleeni Jim Morrisonin haudan, jonka näin Pariisissa Père-Lachaisen hautausmaalla.
Muutoin Valamon luostarin hautausmaalla näytti äkkisältään vain joillain piispoilla olevan muita suuremmat, kiviset hautamuistomerkit. Liekö johtui hautausmaan puisista risteistä, tai tarkemmin kuvailtuna kuin ylöspäin osoittavista puisista ortodoksisista hautanuolista, mutta tunnelma tällä hautausmaalla ei ollut mitenkään painostava tai surullinen. Oli vain hiljaista ja rauhallista. Oli myös ilo huomata, että elämänsä eri luostareissa kilvoitelleet nunnat ja munkit jakoivat saman hautausmaan.

Kuka oli Pentti Saarikoski
Pentti Saarikoski (1937–1983) on ollut yksi keskeisimpiä suomalaisia runoilijoita 1960–70‑luvuilla. Hän aloitti kirjailijauransa parodioilla ja runokokoelmilla, pakinoitsi lehdissä nimimerkillä “Nenä” sekä suomensi suurteoksia, kuten Homeron Odysseian ja James Joycen Ulyssen. Saarikosken tuotanto ulottui runouden, esseiden ja poliittisen aktivismin kautta käännöksiin, ja hänen äänensä sanotaan olleen, ainakin joskus, yhteiskuntakriittinen. Elämänsä loppuvuosina hän vietti paljon aikaa ortodoksisessa luostarissa.
Miksi Valamoon?
Saarikosken sanotaan viettäneen viimeisinä vuosinaan useita jaksoja Uuden Valamon luostarissa Heinäveden kunnan alueella. 1970-luvulla luostarin hiljaisuus tarjosi hänelle syvyyttä ja tilaa kirjalliseen työhön sekä sisäiseen pohdintaan. Hänellä oli myös karjalaista taustaa.
Pentti Saarikosken hauta Valamossa symboloikin häntä paitsi kirjailijana ja kääntäjänä, myös uskonnollisena etsijänä. Haudan rauha ja vierailijoiden jättämät muistoesineet voidaan tulkita kunnioituksena hänen perintöään kohtaan, sanojen ja kielen valtakuntaan liittyen. Paikka yhdistää suomalaisen modernismin, ortodoksisen yhteisön ja kauniin luonnon, tehden siitä historiallisesti ja kulttuurisesti merkittävän muistomerkin.
Suomen “Jim Morrisonin hauta”?
Uuden Valamon hautausmaalla sijaitseva puinen ortodoksinen risti, jossa Pentti Saarikosken nimi on kaiverrettuna, sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkittävällä hautapaikalla: ympärillä lepäävät luostareiden munkit ja nunnat, mutta myös kulttuurivaikuttajia – kuten Elina Karjalainen ja Ritva sekä Kalle Holmberg. Saarikosken hautaa on verrattu esimerkiksi Jim Morrisonin hautapaikkaan Pariisissa – Se on paikka, jonne vierailijat jättävät kyniä, viestejä ja ajoittain pientä alkoholia. Näin se on muodostunut kirjallisuuden ystävien pyhiinvaelluskohteeksi.
Saarikoski‐päivät Valamossa
Valamon opisto on järjestänyt aktiivisesti Pentti Saarikoski ‑päiviä, joissa kirjallisuustapahtuma kunnioittaa Pentti Saarikosken kirjallista perintöä. Se on vuosittainen vakiintumassa oleva tapahtuma, joka tuo yhteen kirjallisia keskusteluja, musiikkia ja luentosarjoja.
Vieraile Valamossa
Jos olet kiinnostunut kirjallisuudesta, henkisyydestä tai kulttuurihistoriasta, vierailu Saarikosken haudalla voi tarjota syvän elämyksen. Voit yhdistää vierailuun muistelun, metsän rauhan ja ortodoksisen kulttuurin kokemisen – sekä ehkä jättää oman kynäsi tai viestisi haudalle.
Valamon luostari on avoinna yleisölle, ja sen yhteydessä toimiva opisto järjestää luentoja ja kursseja – sekä myös Saarikoski-tapahtumia vuosittain kesällä.
Lue lisää Valamon luostarista ja sen kirkoista blogissani ja katso kuvaamani video.
Lue myös lisää matkailusta Suomessa online-teoksestani Matka Suomeen – Visuaalinen matkaopas