Päivämatka talviselle Tampereelle | Video
Oheinen viime viikolla kuvaamani video vie katsojan talviselle päivämatkalle Tampereelle. Tammikuinen matka alkaa junalla Helsingin rautatieasemalta ja video tarjoaa tiiviin mutta monipuolisen kuvan siitä, miksi Tampere on erinomainen kohde myös talviaikaan. Päivän aikana yhdistyivät niin kulttuuri, historia, ruokailu kuin kaupunkielämykset rennolla ja helposti lähestyttävällä tavalla, ja Tampere osoittautui hyväksi päiväretkikohteeksi, sillä keskusta ja moni tärkeä nähtävyys oli hyvin saavutettavissa myös lyhyellä aikataululla.
Talvinen junamatka Helsingistä Tampereelle
Reissu alkoi siis junamatkalla Helsingistä Tampereelle. Junayhteys oli nopea ja vaivaton, kesto vain n. 1,5 tuntia, ja aurinkoinen talvinen maisema ikkunoiden takana loi rauhallisen aloituksen päivälle. Käytössäni oli junan yksinistuttava penkki, mikä tuntui kömpelöltä vaihtoehdolta ja huomasin kaipaavani istuinta siihen viereen. Tosin se olisi saattanut lopulta olla varattu istuin, kukapa tietää, mutta hieman kyllä harmitti, että maksoin sen 5e ylimääräistä siitä. Eihän minulla ollut edes suurta matkalaukkua, jota siinä tilassa olisi voinut kätevästi kuljettaa.
Lounas intialaisessa ravintolassa
Ensimmäinen pysähdykseni Tampereella oli lounas intialaisessa ravintolassa Delhi House. Video antaa hyvän kuvan ravintolan tunnelmasta ja lounasruoasta gluteenittomasti, ja paikka näyttäytyy houkuttelevana vaihtoehtona keskustassa liikkuvalle matkailijalle. Kokemuksena intialainen keittiö toi lämpöä ja mausteisuutta keskelle talvista normipäivää.
Tampereen tuomiokirkko – taidetta ja historiaa
Seuraavaksi vierailin Tampereen tuomiokirkossa, joka on yksi kaupungin merkittävimmistä nähtävyyksistä. Talvinen ympäristö korosti kirkon jykevää arkkitehtuuria, ja videolla nähdään myös kauniin kirkon tunnettuja taideteoksia ja yksityiskohtia. Valitettavasti pääsy lehterillä sijaitsevan maalauksen luo, jota varta varten lähdin kirkkoon katsomaan, oli kielletty, ja sitä sai ihailla vain alakerrasta käsin. Tuomiokirkko muutoin on erinomainen kohde kaikille, joita kiinnostavat suomalainen historia, symboliikka ja kansallisromanttinen taide.

Satumainen kahvitauko ReLove Cafessa
Iltapäivän aikana pidin kahvitauon ReLove Caféssa, jonka sisustus ja tunnelma muistuttivat satumaista vintage-maailmaa. Videolta välittyy hyvin kahvilan romanttinen ilmapiiri, mikä tekee siitä houkuttelevan pysähdyspaikan erityisesti talvipäivänä, kun kaipaa rauhallista hetkeä ja jotain makeaa tai lämmintä juotavaa. Tai kenties vain lämpimänä hehkuvaa lämpöpatteria ja puhelimen akun latauspistoketta, jotka myös kahvilasta löytyivät. Katutasolla sijaitsevan kahvilan lisäksi myös Stockmannin kolmannessa kerroksessa sijaitsi ReLove-kahvila, joka oli vielä suurempi, tilavampi ja vähemmän pinkki, mutta se ei näy tällä videolla.
Musiikkielämys ja Muumimuseo Tampere-talossa
Päivä huipentui musikaaliesitykseen Tamperetalossa, jota edelsi pikavisiitti samassa rakennuksessa sijaitsevaan Muumimuseoon. Niin Muumimuseossa kuin musikaaliesityksen aikanakin oli kuvauskielto. Musikaalissa oli kyseessä kutsuvieraslippu tapahtumaan, josta voit lukea lisää täältä. Oopperamusikaali oli erinomainen tapa päättää talvinen päiväretki Tampereelle, sillä kello iltakymmenen junalla ehti vielä saman päivän aikana takaisin Helsinkiin.
Tampere talvisena päiväretkikohteena
Kokonaisuudessaan oheinen musiikkivideo siis kertoo, miten mainio kohde Tampere on talviselle päiväretkelle, sillä kaupungista löytyy historiaa, kulttuuria, viihtyisiä kahviloita, monipuolinen ravintolatarjonta ja laadukkaita tapahtumia nautittavaksi kovienkin pakkasten aikaan. Kuvaushetkellä pakkasta oli n. -13 astetta, josta huolimatta lyhyessä ajassa ehtii nähdä ja kokea paljon. Vaan enpä tiedä, johtuiko pakkasesta vai mistä, mutta Google Maps ei oikein ottanut Tampereella toimiakseen, ja johti minut useammin kuin kerran harhaan. Onneksi Tampereen kaduilla käveli avuliaita ihmisiä, jotka kysyttäessä ohjasivat oikeaan suuntaan paremmin kuin Google Maps konsanaan. Ihastusta mutta myös hieman vihastustakin Tampereella puolestaan ehti aiheuttaa ratikka, jollaisen kyydissä myös videolla kuljetaan. Raitiovaunu nro 3 nimittäin jätti minut pysäkille, eikä avannut oveaan, vaikka näki selvästi minun olevan tulossa edestäpäin kyytiin. Kun sitten myöhemmin matkustin toisessa raitiovaunussa, niin huomasin, että toinen kuski avasi jo-suljetun etuoven kyytiin pyrkivälle matkustajalle, eikä siis jättänyt pakkaseen palelemaan, mikä vahvisti sen oletuksen, että humaanejakin kuskeja on olemassa. Muutoin tämä videoni toimii siis sekä inspiraationa kotimaanmatkailuun että käytännön esimerkkinä siitä, miten Tampereella voi viettää onnistuneen talvipäivän.
Lopuksi vielä käytännön vinkki YouTube-videoiden katseluun – kun painat hiirellä tai sormella kuvaruutua, niin kuva liikkuu kaksinkertaisella nopeudella, mikä voi toisinaan helpottaa katsomista! Katsomalla pikakelauksella YouTube-videoni läpi, opit samalla paljon lisää eurooppalaisista ja intialaisista matkakohteista!
Lue lisää matkailusta Suomessa