Helsingin matkailuseminaari vuonna 2025 loi toivoa
Sain kutsun Helsingin matkailuseminaariin 2025, joka järjestettiin viime viikolla uudistuneessa Finlandia-talossa. Erinäisten mielenkiintoisten seminaaripuheiden lisäksi tilaisuudessa valittiin vuoden helsinkiläinen matkailuyritys. Tilaisuuden juonsi Matti Rönkä, eläköitynyt uutistenlukija, jonka ääntä oli kiva kuulla pitkästä aikaa. Oli myös kiva kuulla hyviäkin uutisia liittyen Helsingin matkailuun.
Helsingin kaupungin matkailupäällikkö Nina Vesterinen nimittäin kertoi, että Helsinki oli Suomen merkittävin matkailukohde vuonna 2024. Yöpymisten määrä Helsingissä oli kasvanut 10%, ollen täten 4,55 miljoonaa yöpymistä vuonna 2024. Myös Helsingin sataman linjaliikenteen matkustajien määrä oli hienoisessa 5% kasvussa, ollen 9,37 miljoonaa. Vuonna 2024 oli 138 675 kansainvälistä risteilymatkustajaa käynyt Suomessa, ja siinä laskua nähtiin lähes 15%. Helsinki-Vantaan lentomatkustajien määrä puolestaan nousi hieman, 6,5%, kokonaismäärän ollessa 16,31 miljoonaa.
Kolme miljoonaa käyntiä Helsingissä päivittäin
Helsinki siis jatkoi vahvaa vetovoimaansa matkailukohteena vuonna 2024, houkutellen arviolta kolme miljoonaa päiväkävijää vuoden aikana. Suurin osa vierailijoista oli liikkeellä vapaa-ajan merkeissä, ja erityisesti kotimaiset matkailijat muodostivat merkittävän enemmistön.
Kotimaiset päiväkävijät tärkein kävijäryhmä
Vuoden 2024 aikana Helsinkiin saapui arvioiden mukaan 2,1–2,4 miljoonaa kotimaista päiväkävijää. Heitä tuli runsaasti paitsi pääkaupunkiseudun lähikunnista myös suurista kaupungeista kuten Tampereelta, Turusta ja Lahdesta. Tämä osoittaa, että Helsingin rooli kiinnostavana kulttuuri- ja vapaa-ajan kohteena säilyy vahvana koko maassa.
Kotimaiset päiväkävijät olivat myös taloudellisesti merkittävä ryhmä. He käyttivät kaupungissa vuoden aikana yhteensä noin 239–268 miljoonaa euroa. Kulutus kohdistui muun muassa ravintoloihin, kahviloihin, kulttuuritapahtumiin, ostoksiin sekä muihin vapaa-ajan palveluihin.

Ulkomaisia vierailijoita puoli miljoonaa päivittäin
Myös ulkomaisten päiväkävijöiden määrä oli huomattava: arviolta 0,5–0,7 miljoonaa käyntiä vuoden 2024 aikana. Vaikka määrä on selvästi pienempi kuin kotimaisten, ulkomaiset matkailijat ovat silti tärkeä osa Helsingin matkailuelinkeinoa. He käyttivät kaupungissa rahaa yhteensä noin 42–78 miljoonaa euroa.
Ulkomaiset päiväkävijät ovat usein liikenteessä laivoilla, risteilyaluksilla tai lyhyillä maamatkoilla pääkaupunkiin. Näiden vierailujen aikana panostetaan usein kulttuuriin, ostoksiin ja ruokailuun, mikä vahvistaa Helsingin kansainvälistä matkailuprofiilia.
Sesonki painottuu keväästä syksyyn
Helsingin päivämatkailun vilkkain kausi sijoittui vuoden 2024 aikana toukokuusta marraskuuhun. Poikkeuksellisesti heinäkuu, joka perinteisesti on ollut suosittu matkailukuukausi, oli hiljaisempi päiväkävijöiden osalta. Tämä voi liittyä kotimaisten matkailijoiden suuntautumiseen muihin lomakohteisiin tai ulkomaille heinäkuun aikana, jolloin monet suomalaiset viettävät kesälomiaan.
Päiväkävijät tuovat merkittävän taloudellisen panoksen
Kokonaisuudessaan Helsingin vuoden 2024 päiväkävijät käyttivät kaupungissa rahaa jopa 346 miljoonaa euroa. Tämä summa vahvistaa sen, että päiväkävijät ovat tärkeä osa kaupungin matkailutaloutta ja paikallisten yritysten asiakaskuntaa. Ravintolat, kahvilat, museot, tapahtumajärjestäjät ja monet muut palveluntarjoajat hyötyvät näistä lyhyistä mutta taloudellisesti merkittävistä vierailuista.
Matkailualan toimijat arvioivat hiljattain CNBC-kanavalla, että yhä useammat lomailijat priorisoivat kesälomia Pohjois-Eurooppaan paetakseen Etelä-Euroopan polttavaa kuumuutta. (Taloussanomat 2.5.2025)
Helsinkiläiset ylpeinä kotikaupungistaan
Helsinkiläisten kerrottiin suhtautuvan matkailuun pääosin myönteisesti ja kokevan kotikaupunkinsa houkuttelevana matkailukohteena. Tuoreiden tietojen mukaan lähes 80 prosenttia kaupungin asukkaista on ylpeitä Helsingistä ja kannattaa matkailun kehittämistä.
Tämä ylpeys näkyy myös arjen asenteissa: peräti 78 prosenttia helsinkiläisistä kertoo auttavansa matkailijoita mielellään. Auttaminen voi tarkoittaa neuvojen antamista, reittien opastamista tai vinkkien jakamista nähtävyyksistä, tapahtumista ja ravintoloista. Tämä kertoo lämpimästä ja avoimesta suhtautumisesta matkailijoihin ja vahvistaa Helsingin imagoa vieraanvaraisena kaupunkina.
Matkailun hyödyt
Helsinkiläisten kerrottiin näkevän matkailun ennen kaikkea positiivisena ilmiönä. Erityisesti sen vaikutukset kaupungin talouteen ja kulttuurielämään koetaan merkittäviksi ja hyödyllisiksi. Matkailu tuo tuloja paikallisille yrityksille, luo työpaikkoja ja pitää yllä monipuolista palvelutarjontaa, josta hyötyvät myös kaupungin omat asukkaat. Samalla matkailu tukee kulttuuritarjontaa, tapahtumien järjestämistä ja kansainvälistä näkyvyyttä.
Haitat vähäisiä – roskaaminen suurimpana miinuksena
Vaikka suhtautuminen matkailuun on selvästi myönteistä, helsinkiläiset eivät ole sokeita mahdollisille haitoille. Yleisimmiksi negatiivisiksi puoliksi koetaan epäsiisteys ja roskaaminen, joita saattaa esiintyä erityisesti suosituimpien nähtävyyksien ja keskeisten kävelyreittien varrella.
Toinen mainittu haitta on ajoittainen tungos. Kuitenkin omien havaintojeni mukaan Helsingissä ei ole heinäkuussakaan juuri ruuhkia, ainakaan verrattuna moniin muihin eurooppalaisiin pääkaupunkeihin. Vaikka vierailijamäärät voivat hetkittäin keskittää ihmisiä esimerkiksi Senaatintorin, Esplanadin tai Kauppatorin ympäristöön, yleiskuva kaupungista säilyy väljänä ja miellyttävänä myös kesällä.
Mm. intialaisten matkustajien yöpymiset kasvussa Helsingissä
Ulkomaalaisten yöpymiset ovat nousussa ja rekisteröityjen yöpymisten määrässä on tapahtunut merkittävää kasvua useilta kansainvälisiltä markkinoilta verrattuna vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon. Useimmat lähtömaat osoittavat selkeää elpymistä ja kasvavaa kiinnostusta Helsinkiä kohtaan.
Voimakkainta kasvua Aasiasta ja Australiasta
Suurimman kasvuprosentin kirjasi Singapore, josta saapuneiden matkailijoiden yöpymiset kasvoivat peräti 77 %. Toiseksi suurin nousu nähtiin Australiasta, josta yöpymisten määrä kasvoi 70 %, ja kolmantena Intia, jonka matkailijayöpymiset kasvoivat 65 %. Näiden maiden vahva kasvu viittaa siihen, että kaukokohteista matkustavat matkailijat ovat palanneet Helsinkiin entistä innokkaammin pandemian jälkeisen hiljaisemman kauden jälkeen. INDIVUEn englanninkielisen blogin ja somen suurimpiin katsoja- ja lukijamaihin on viime vuosina kuulunut juurikin Intia.
Myös Japani (+57 %), Puola (+59 %) ja Turkki (+61 %) nousivat selvästi.
Vakaata nousua Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta
Lähempää Euroopasta saapuvat matkailijat ovat jatkaneet tasaista kasvuaan. Merkittävimmät nousut nähtiin seuraavissa maissa:
- Italia +30 %
- Ruotsi +28 %
- Tanska +24 %
- Norja +31 %
- Sveitsi +25 %
- Saksa +17 %
- Britannia +20 %
- Espanja +15 %
- Alankomaat +12 %
- Belgia +19 %
- Ranska +1 %
Näiden lukujen perusteella voidaan todeta, että Helsingillä on edelleen vahva vetovoima klassisilla eurooppalaisilla lähimarkkinoilla. Myös USA:n markkina on elpynyt hyvin, rekisteröityjen yöpymisten kasvaessa 14 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Tämä viittaa siihen, että Helsinki jatkaa kiinnostavana kohteena myös yhdysvaltalaisille vapaa-ajan ja liikematkailijoille.
Ainoa laskusuuntainen markkina: Viro
Kaikkien kasvulukujen keskellä Viro erottuu ainoana maana, josta yöpymisten määrä laski alkuvuonna 2025. Muutos oli maltillinen -2 %, mutta se erottuu selvästi yleisestä positiivisesta kehityksestä. Syyt voinevat liittyä esim. joko tilapäiseen kysynnän laskuun tai kilpailuun muiden kotimaisten matkailukohteiden kanssa.
Vuoden helsinkiläinen matkailuyritys
Tilaisuudessa palkittiin myös kolmatta kertaa Vuoden matkailuyritys Helsingissä. Helsingin tekijät -verkoston kumppanit valitsivat keskuudestaan voittajaksi Suomenlinnan hoitokunnan, joka perustelujen mukaan on kehitysmyönteinen, innovatiivinen ja aina yhteistyöhaluinen toimija. Suomenlinnan hoitokunta panostaa myös esimerkillisesti kestävän matkailun edistämiseen, kehittää toimintaansa älykkäänä kohteena ja on tehnyt hyvää yhteistyötä Helsingin tekijät -verkoston ja kaupungin kanssa. Viime vuonna palkinnon sai Natura Viva, joka tarjoaa melontamahdollisuuksia Helsingin vesistöissä.
Lue myös