Ähtärin eläinpuistolle suunnitellaan uutta alkua
Ähtärin eläinpuiston tulevaisuutta rakennetaan uudella kahden toimijan mallilla, jossa eläinten hyvinvointi ja liiketoiminta erotetaan selkeästi toisistaan. Eläinten hoidosta, lajiensuojelusta ja ympäristökasvatuksesta vastaa jatkossa Vieraile ja Välität ry, kun taas taloudesta, myynnistä ja markkinoinnista huolehtii perustettava osakeyhtiö MesiZoo Oy.

Uusi kahden toimijan malli tuo selkeyttä ja kestävyyttä
Uudesta suunnasta kerrottiin 29.1.2026 Ähtärissä järjestetyssä sijoittajaillassa, jossa todettiin tahtotilan eläinpuiston pelastamiselle olevan vahva. Osakkeiden ennakkomerkintä on käynnissä, ja tavoitteena on käynnistää uusi toimintamalli jo helmi–maaliskuussa.
Molemmat toimijat aloittavat velattomasta tilanteesta, mikä mahdollistaa toiminnan kannattavuuden myös aiempaa pienemmillä kävijämäärillä. Vaikka viime kesän kävijämäärä oli poikkeuksellisen alhainen, eläinpuistossa on myyty viimeisten 20 vuoden aikana keskimäärin 117 000 pääsylippua vuodessa, mikä kertoo kohteen pitkäaikaisesta vetovoimasta.
Uudistuksissa painottuvat eläinten hyvinvointi, vastuullinen luontokasvatus ja kävijäkokemuksen kehittäminen. Suunnitelmissa on muun muassa elämyksellinen luontopolku, uudistuva sisältökokonaisuus sekä luontotalo, josta rakennetaan ympäristökasvatuksen keskus. Tarkempia yksityiskohtia tuodaan julkisuuteen kevään aikana.
Uuden rakenteen tavoitteena on turvata Ähtärin eläinpuiston toiminta pitkällä aikavälillä vastuullisesti ja taloudellisesti kestävästi.
Lisätiedot: Ähtärin Eläinpuisto

Lue ja katso myös: Kierros Ähtärin Eläinpuistossa
Suomalainen luonto ja villieläimet hurmaavat Ähtärin Eläinpuistossa
Hotelli Mesikämmen ja lomakokemus Ähtäristä