Lontoon talvi: Matkakokemuksia ja -vinkkejä; päivä 1.
Koska olen matkablogannut englanniksikin jo lähes 20 vuotta, niin olisihan se ihan korrektia käydä myös jossain englanninkielisessä maassa, ajattelin. Niinpä toteutin pitkäaikaisen aikomukseni ja matkustin Lontooseen. Varasin lennot ja hotellin helmikuulle, koska ajattelin, että se voisi tulla hieman kesää huokeammaksi. Lontoo nimittäin osoittautui erittäin kalliiksi paikaksi: Hotelleja varatessa huomasin, että yksi yö tasokkaassa hotellissa Lontoon keskustassa saattoi maksaa jopa meno-paluulentolipun verran Intiaan. Lue lisää ensimmäisen päivän matkakokemuksia ja -vinkkejä Lontooseen –
Lontoossa ensimmäinen hämmästykseni oli Heathrown lentokenttä: Jouduimme odottamaan sisällä lentokoneessa pitkän aikaa laskeuduttuamme maahan ennen kuin pääsimme tulolaiturille ja koneesta ulos, koska tilaa saapua ei ollut vaikka lentomme oli kyllä aikataulussa. Toinen ihmetyksen aiheeni oli se, ettei Heathrown lentokenttä ollutkaan niin suuri ja mahtava ja komea, kuin media oli antanut minun ymmärtää kaikki nämä vuodet, mikä toisaalta saattoi johtua siitä, että rakennuksia oli useampia ja minä näin niistä vain yhden.

Heathrow lentokenttä: Lentomatkailua Lontoossa
Heathrow on yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä ja Lontoon portti maailmalle. Tämä kansainvälisesti merkittävä solmukohta palvelee miljoonia matkustajia vuosittain, tarjoten laajan valikoiman palveluita ja tehokkaita liikenneyhteyksiä.
Heathrown historia ja kehitys
Heathrown tarina alkaa jo 1940-luvulta, ja siitä on sittemmin kehittynyt yksi maailman johtavista lentokentistä. Alkuun pienempänä alueena toiminut Heathrow on kasvanut teknologian ja modernin arkkitehtuurin myötä tilaksi, joka pystyy palvelemaan valtavaa määrää matkustajia. Esimerkiksi Terminal 5, joka avattiin vuonna 2008, on suunniteltu vastaamaan 21. vuosisadan vaatimuksia: tilavat terminaalit, tehokas logistiikka ja käyttäjäystävälliset palvelut. Historian saatossa lentokentän kehitykseen on vaikuttanut paitsi teknologinen innovaatio, myös jatkuva tarve vastata globaalin matkailun kasvaviin vaatimuksiin.
Lentokentän tiloissa on useita ruokailupaikkoja, joissa voi maistella niin brittiläisiä herkkuja kuin kansainvälisiä makuja. Laajat duty free -myymälät, erinomaiset lounge-tilat ja rentoutumishuoneet tarjoavat mahdollisuuden virkistäytyä ennen pitkää lentoa. Lisäksi monet terminaalit on varustettu moderneilla teknologiaratkaisuilla, jotka nopeuttavat sisäänkirjautumista ja turvatarkastuksia, tehden matkustuskokemuksesta sujuvan ja stressittömän.
On kuitenkin huomautettava, että lähtiessä Lontoosta pois, jos sinulla oli jalassa pitkät saappaat tai isommat kengät, niin jouduit riisumaan ne jalasta pois turvatarkastuksen ajaksi. Tätä ei suinkaan voi kutsua sujuvaksi ja stressittömäksi matkustuskokemukseksi.
Heathrown sijainti Lontoon länsiosassa mahdollistaa erinomaiset yhteydet niin pääkaupunkiin kuin muihinkin kohteisiin. London Undergroundin Piccadilly-linja yhdistää lentokentän nopeasti Lontoon keskustaan, ja erityisesti lentokentältä lähtevä Heathrow Express -juna tarjoaa nopean ja sujuvan vaihtoehdon liikematkailijoille ja kiireisille matkustajille. Alueella toimii myös useita bussilinjoja ja taksipalveluja.

Nopea juna Heathrown lentokentältä Paddingtoniin
Lontoossa minua kiinnostivat taidemuseot, teekulttuuri ja yllätys yllätys: intialaiset ravintolat, sillä olin kuullut, että Lontoossa olisi paljon hyviä intialaisia ravintoloita.
Kun sitten odottelin junaa Paddingtoniin Heathrown lentoaseman junalaiturilla, kajahti ilmoille englanninkielinen kuulutus intialaisella aksentilla, joka d ja t -kirjaimia painottaen kehoitti välttämään junalaiturin reuna-alueita raiteille putoamisriskin vuoksi: Sydämeni suli, sillä kuulosti siltä, kuin olisin saapunut Intiaan.
Matkustin ensin siis junalla hotelliini Paddingtoniin ja vein matkalaukkuni sinne. Sen jälkeen lähdin kävellen tutustumaan läheiseen Notting Hillin alueeseen, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Julia Robertsin tähdittämästä elokuvasta. Notting Hillissä oli kirjakauppa, jota koristi Julia Robertsin kuva. Lisäksi Notting Hillissä oli paljon värikkäitä taloja. Portobello Road Market -alue oli minulle pettymys, sillä myynnissä näkyi olevan vain tyypillistä turistikrääsää ja koruja, joita löytää melkein mistä tahansa turistialueelta.
Notting Hill – Lontoon värikäs sydän
Notting Hill on yksi Lontoon tunnetuimmista ja rakastetuimmista kaupunginosista, joka huokuu boheemia charmia ja monikulttuurista tunnelmaa. Alue on saavuttanut maailmanlaajuista mainetta paitsi sen pastellisävyisten talojen, mutkittelevien katujen ja historiallisten markkinoiden ansiosta, niin myös elokuvan ”Notting Hill” kautta.
Notting Hillin historiallinen tausta
Notting Hillin juuret ulottuvat kauas 1800-luvulle, jolloin alue oli vielä harvaanasuttu maaseutumainen ympäristö. Ajan saatossa Notting Hill kasvoi ja muuttui, kun rautateiden laajeneminen ja Lontoon kehittyvä urbaani kudelma alkoivat muovata sen nykyistä olemusta. Alueen asukkaiden taustat ovat vaihtelevia, ja vuosikymmenten saatossa Notting Hill on muovautunut rikkaaksi kulttuurien sulatusuurnaksi, jossa vanha ja uusi kohtaavat saumattomasti.
Värikästä arkkitehtuuria, katutaidetta ja jätteiden löyhkää
Yksi Notting Hillin tunnusmerkeistä on sen arkkitehtoninen viehätys, jossa pastellisävyt ja koristeelliset rakennukset luovat lähes postikorttimaisen ympäristön. Alueen kapeat kujat ja vehreät pihat kertovat tarinaa menneistä ajoista, mutta samalla ne ovat säilyttäneet modernin elämän sykkeen.

Eräs piirre Notting Hillissä kävi kuitenkin etomaan: Siellä oli jätteiden kuljetus nimittäin järjestetty niin, että talouksien roskapussit oli kasattu tienvarsille, kenties odottamaan hakijaansa, ja roskapusseista lähti hirvittävä löyhkä. Ne haisivat kauas ja niitä oli ripoteltu tasaisin välimatkoin kävelyteiden varsille niin talouksien porttien kuin liikehuoneistojen eteen. Osa pusseista oli hajonnut ja jätteet olivat levinneet pitkin poikin siihen ympärille. Ei siis mitenkään houkutteleva matkailunähtävyys tai mukava kävelykokemus, saati sitten valokuvauksellinen.
Portobello Road Market: Ikoninen kauppapaikka
Yksi Notting Hillin tunnetuimmista nähtävyyksistä on Portobello Road Market. Tämä tunnettu markkinatapahtuma on avoinna lähes joka päivä ja markkinoilta löytyy kaikkea antiikista ja keräilyesineistä ainutlaatuisiin vintage-vaatteisiin, tuoreisiin elintarvikkeisiin, koruihin sekä käsityötuotteisiin. Portobello Road Market tarjoaa paitsi ostosmahdollisuuksia, myös autenttisen kurkistuksen Lontoon paikalliseen elämään ja sen moninaiseen kulttuuritarjontaan. Viileänä helmikuisena iltapäivänä tämä nähtävyys ei kuitenkaan minua inspiroinut sitä suosittelemaan. Kesällä voi tosin olla toinen meno.
Elokuvan lumoa ja kulttuuriperintöä
Elokuva ”Notting Hill” on jättänyt pysyvän jäljen alueen imagoon: Julia Robertsin ja Hugh Grantin tähdittämä elokuva nosti Notting Hillin esiin romanttisena ja hieman unenomaisena paikkana, joka kutsuu matkailijaa tutkimaan sen salaisuuksia. Vaikka elokuvan tarina on fiktiota, sen vaikutus on ollut todellinen: Notting Hill on nykyään paikka, jossa yhdistyvät elokuvan lumous ja todellinen, monikerroksinen kaupunkielämä. Monet kävijät etsivät elokuvassa nähtyjä maisemia ja tunnelmia, jotka sulautuvat yhteen alueen aitoihin, päivittäisiin tarinoihin. Matkakirjakaupan edessä näyttiin otettavan monia selfieitä.

Notting Hillin monikulttuurisuutta ja ruokakulttuuria
Notting Hillissä eri kulttuurien vaikutteiden sanotaan näkyvän arjessa. Ei kuitenkaan mielestäni yhtä paljon kuin Paddingtonissa. Notting Hillin alueella toimii lukuisia kansainvälisiä ravintoloita ja paikalliset kahvilat ja putiikit tarjoavat omansalaisia makuelämyksiä, ja alueen ruokakojut voivat olla suosittuja erityisesti lämpiminä kesäpäivinä, kun ulkoilmaelämä kutsuu maistelemaan herkkuja kävellen.
Itse maistoin erään katuruokamyyjän maustettua uppopaistettua perunakierrettä ja se maistui nälkäisenä erittäin hyvältä. Lisäksi poikkesin erääseen kahvilaan iltapäiväteelle, sillä englantilainen teekulttuuri oli yksi niistä syistä, jotka minua kiinnostivat ja saivat matkustamaan Lontooseen. Randomisti valittu kahvila Lontoossa osoittautui kuitenkin pettymykseksi: ei mitään gluteenitonta syötävää ja kahvilan ylihinnoiteltu musta English Breakfast tee oli kitkerää ja pahaa. Tällainen oli siis teemeininki Lontoossa satunnaisotostestillä. Myös erään ranskankielistä nimeä kantavan kahvilaketjun -tee oli pahanmakuista juotavaa mustana: tulin maistaneeksi sitä parissakin Lontoon kaupunginosassa reissuni aikana. Liekö englantilainen tee tarkoitettu juotavaksi maidon ja sokerin kanssa, niinkuin chai konsanaan?
Lontoon sää helmikuussa: Viileyttä, pilviä ja mahdollisia yllätyksiä
Helmikuu on Lontoossa keskellä talvea, jolloin kaupungin ilmasto on usein viileä ja muuttuva. Vaikka Lontoo tunnetaan suhteellisen leudosta säästään verrattuna moniin Pohjois-Euroopan kaupunkeihin, tuo helmikuu kuitenkin mukanaan omat haasteensa ja tunnelmansa. Itse pakkasin mukaani sateenvarjon, kun niin kovasti kehotettiin joka paikassa tekemään, ja jätin aurinkolasit kotiin. Tämä oli virhe, sillä olisin tarvinnut aurinkolaseja kolmena päivänä neljästä, enkä sateenvarjoa kertaakaan: Se sade, jonka sain kokea, oli niin kevyttä, ettei se ehtinyt kunnolla kastella. Mutta vaikka aurinko paistoi, oli toppatakki kuitenkin ulkona kävellessä tarpeellinen. Samanaikaisesti näin silti joidenkin paikallisten lontoolaisten hölkkäävän Lontoon kaduilla ja puistoissa jopa pelkät shortsit ja t-paita yllään, reidet punaisina kylmästä. Ajaneeko karaiseva talvilenkki kesävaatteissa lontoolaisille samaa, mitä avantouinti suomalaisille – Mene ja tiedä.
Lontoon tyypilliset sääolosuhteet
Helmikuu on yksi vuoden kylmimmistä kuukausista Lontoossa. Ilmaston sanotaan olevan usein sateinen ja pilvinen, ja aurinko pilkistää toisinaan pilvien välistä. Vaikka lämpötilat eivät yleensä laske äärimmäisen kylmiksi, viileys ja kosteuden vaikutus tekevät ilmasta usein raikkaan ja ajoittain jopa karun.
Päivälämpötilat liikkuvat tyypillisesti noin 5–9 °C:ssa, kun taas yölämpötilat voivat pudota lähelle nollaa, mutta harvoin sen alle. Tämä tekee helmikuusta sopivan ajan niille, jotka tykkäävät kylmemmistä olosuhteista.
Helmikuussa Lontoossa voi sataa usein. Sade voi olla tihkusadetta tai pidempiä, hieman jyrkempiä sateita, jotka saavat kaupungin kadut hehkumaan valojen ja sateenvarjojen alla.
Lontoon talvinen taivas on usein pilvinen, mikä luo aavistuksen mystiikkaa ja rauhallisuutta. Pilvinen sää vaikuttaa myös valon määrään; auringonpaisteita näkee harvemmin, ja päivästä voi helposti tulla sumuinen. Tämä ilmapiiri on sekä omalaatuinen että kiehtova, ja se antaa kaupungille oman erityisen tunnelmansa.
Korkea kosteus yhdistettynä mataliin lämpötiloihin voi joskus aiheuttaa sumua, joka pehmentää kaupunkimaisemaa. Tämä tekee helmikuun aamuista erityisen rauhallisia, vaikkakin samalla liikenne ja ulkoilu saattavatkin edellyttää varautumista heikentyneeseen näkyvyyteen.
Sateiset ja tuuliset säät auttavat pitämään Lontoon ilman raikkaana, mutta kaupunkimaisema kärsii vilkkaasta liikenteestä ja tiheästä rakennuskannasta. Onneksi ovat puistot, vaikkei puissa helmikuussa lehtiä olekaan.
Pukeutumisvinkkejä Lontoon talveen
- Pukeudu kerroksittain: Vaikka lämpötilat eivät ole äärimmäisen kylmiä, kosteuden ja tuulen vaikutus tekee olosta usein viileän. Kerrospukeutuminen, mukaan lukien lämmin takki, huivi, hattu ja hyvät kengät, ovat suositeltavia.
- Hyödynnä sisätiloja: Lontoo tarjoaa lukuisia museoita, gallerioita ja kahviloita, joissa voi paeta ulkona vallitsevaa sateista säätä. Näissä tiloissa voi samalla kokea kaupungin kulttuuritarjontaa.
- Sateenvarjo ja vedenpitävät varusteet: Hyvä sateenvarjo ja vedenpitävät vaatteet ovat käytännöllisiä, kun sää muuttuu nopeasti.
- Nauti paikallisesta tunnelmasta: Pilvinen ja sumuinen sää antaa Lontoolle oman ainutlaatuisen tunnelmansa. Hyödynnä tätä aikaa kävellen kaupungin kaduilla ja ihaile sen historiallisia rakennuksia ja piilotettuja aukioita, sekä aavemaisia puistoja pimeän tullen.
Itselläni oli helmikuun puolessa välissä Lontoossa päällä sama paksu toppatakki kuin Suomen talvessa, ja vaikkei Lontoossa ollutkaan lunta, niin paikoitellen oli tuulista ja auringon laskettua tuo tuuli kävi joskus jäätäväksi. Hanskatkin tarvittiin käteen ja villasäärystimet lämmittivät mukavasti farkkujen päällä.

Paddington – Kulttuurinen solmukohta
Paddington on Lontoon monipuolinen ja eläväinen kaupunginosa, jossa yhdistyvät historia, moderni kaupunkielämä sekä kulttuurinen moninaisuus. Alue tunnetaan erityisesti historiallisesta Paddington Station -rautatieasemastaan, joka toimii porttina Lontoon eri osiin, sekä ikonisen Paddington Bear -hahmon ansiosta, joka on hurmannut niin lapsia kuin aikuisia.
Paddingtonin juuret ja historia
Paddingtonin juuret ulottuvat 1800-luvun alkuun, jolloin alue oli vielä rauhallinen esikaupunki Lontoon laajenevan liikenteen kynnyksellä. Paddington Stationin perustaminen merkitsi käännekohtaa – alue muuttui nopeasti liikenteen ja kaupankäynnin solmukohdaksi. Rautatieaseman moderni arkkitehtuuri ja sen jatkuva kehittäminen ovat tehneet Paddingtonista yhden Lontoon tärkeimmistä liikenteen keskuksista.
Paddington Station on merkittävä rautatieasema, logistinen solmukohta sekä arkkitehtoninen nähtävyys, joka yhdistää historialliset elementit nykyaikaisiin palveluihin. Asema toimii lähtö- ja saapumiskeskuksena niin kotimaisille kuin kansainvälisille matkustajille.
Monikulttuurinen ilmapiiri
Paddingtonin tunnelmaa leimaa sen monikulttuurinen yhteisö ja eläväinen kaupunkikulttuuri. Alueella voi kokea modernin Lontoon sykkeen rinnakkain historian havinan kanssa.
Lisäksi Paddingtonissa on lukuisia ravintoloita, kahviloita ja pubeja, joissa tarjotaan niin perinteisiä brittiläisiä herkkuja kuin kansainvälisiä makuja. Ruokakojut ja trendikkäät kahvilat ovat suosittuja niin paikallisten kuin matkailijoidenkin keskuudessa.
Liikenneyhteydet Paddingtoniin
Paddingtonin yksi suurimmista vahvuuksista on sen erinomainen sijainti ja liikenneyhteydet. Paddington Station tarjoaa yhteydet paitsi Lontoon keskustaan myös kaukaisempiin kohteisiin.
Paddingtonista lähtevät nopea Heathrow Express -juna ja useat London Undergroundin linjat tekevät liikkumisesta vaivatonta. Näin matka muihin Lontoon kaupunginosiin onnistuu nopeasti.
Alueen keskusta on suunniteltu kävelijöitä ajatellen, joten monet nähtävyydet ja palvelut ovat saavutettavissa jalkaisin. Tämä mahdollistaa myös rentouttavat kävelyretket historiallisissa ympäristöissä.

Intialainen illallinen Lontoossa
Valitsin illallispaikakseni satunnaisen intialaisen ravintolan Paddingtonista. Ravintola oli The Mughal -ravintola ja alkuillasta aivan täynnä asiakkaita. Lontoossa on siis varsin hyödyllistä varata pöytä ravintolasta ennakkoon, jottei joudu odottamaan pitkään jonossa ulkona tai joudu jopa huonoimpaan mahdolliseen pöytään istumaan, kuten esimerkiksi heti ovensuuhun, jolloin jokainen ravintolan ovenavaus helmikuussa tuo kylmän tuulahduksen pöytääsi saaden hampaat kalisemaan ja ruoan kylmenemään alta aikayksikön. Täydet ravintolat osoittautuivat Lontoossa kuitenkin varsin meluisiksi ja itse koin lopulta mukavammaksi pitkän päivän ja Lontoossa kiertelyn jälkeen takeaway-ruoan nauttimisen hotellihuoneen hiljaisuudessa. Etnisiä ravintoloita Paddingtonissa riitti ja löysin mm. paljon libanonilaisia ravintoloita, joita testasin, ja lisäksi silmiini osui mm. muita intialaisia, japanilaisia ja korelaisia ravintoloita.
Olin hiukan ilahtunut siitä, että neljä tähteä Tripadvisorissa saaneen ja 4,7 tähteä Googlessa saaneen intialaisen ravintolan ruoka Lontoossa ei ollut yhtä hyvää, kuin mitä Helsingissä parhaimmillaan voi saada sellaisissa intialaisissa ravintoloissa kuin Swad ja Indus.
Paras matkailukokemus Lontoossa
Ensimmäisen päivän paras matkailukokemus Lontoossa oli paikallisten lontoolaisten vieraanvaraisuus: En ehtinyt edes eksyneeltä näyttää Google Maps -kädessäni hotelliani etsiessäni, kun ohikulkenut paikallinen nainen pysähtyi ja kysyi englanniksi, voisiko hän auttaa minua löytämään osoitteeni. Ja vaikkei hän lopulta tiennytkään, missä osoitteeni sijaitsi, niin tuo vieraanvaraisuutta huokuva vilpitön ele jäi kyllä mieleeni pitkäksi aikaa. Lontoolaisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys, jota kohtasin muinakin päivinä, voisi olla syy palata Lontooseen, mietin nyt, matkani jälkeen.
Lisää Lontoosta myöhemmin – tilaa blogini sivun alareunasta ja saat jutut tuoreeltaan sähköpostiisi!
Lue myös: