Kaikki Deepika Padukonen elokuvat
Deepika Padukone on vuonna 1986 syntynyt intialainen näyttelijätär.
Deepika on syntyjään tanskalainen, mutta muutti perheensä mukana jo alle vuoden ikäisenä takaisin Intiaan.
Deepika Padukone on vuonna 1986 syntynyt intialainen näyttelijätär.
Deepika on syntyjään tanskalainen, mutta muutti perheensä mukana jo alle vuoden ikäisenä takaisin Intiaan.
Amitabh Bachchan on Bollywoodin suuri mestari, the Grand Old Master, joka täyttää tänä vuonna pyöreät 70 vuotta. Amitabh kuitenkin jatkaa elokuvien tekemistä useamman elokuvan vuosivauhdilla, sillä tanssijalka vipattaa, eikä eläkkeelle jäämisestä ole tietoakaan.
Vidya on mielestäni parhaimmillaan Bollywoodin vakavissa elokuvarooleissa, kuten elokuvissa Parineeta, No One Killed Jessica, Halla Bol ja Paa –
Hänen sosionomian opinnoillaan voi olla vaikutusta asiaan.
Intialainen venelaituri ja suomalainen venelaituri
Aamir Khan on intialainen elokuvanäyttelijä, -tuottaja ja -ohjaaja, sekä lisäksi tätä nykyä myös tv-talkshown isäntä. Kaikista parhaiten hänet tunnetaan kuitenkin näyttelijänä jo viideltä eri vuosikymmeneltä
Priyankan pääosittamista elokuvista voisin suositella ainakin elokuvia Fashion, 7 Khoon Maaf ja Barfi!
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Priyankan tänä vuonna ilmestyvää esikoislevyä.
Nana Patekar on vuonna 1951 syntynyt intialainen miesnäyttelijä.
Hän on tehnyt vahvoja niin rikollisen kuin sankarinkin rooleja ja voittanut urallaan useita palkintoja.
Intialainen kalastajavene ja suomalainen kalastajavene
Tabu, ristimänimeltään Tabassum Hashmi, on vuonna 1971 syntynyt intialainen naisnäyttelijätär, jonka elokuvat Intiassa eivät rajoitu ainoastaan hindinkielisiin elokuviin
Vaikuttaa siltä, että Hrithik on juurikin niitä näyttelijöitä, jotka vain paranevat vanhetessaan. Mitä hänen elokuviaan katsoo, hän näyttää olevan juuri nyt elämänsä vedossa.
Joitain hänen elokuviensa arvosteluja löytyy myös INDIVUE-blogista, kuten mm. Kabhi Khushi Kabhie Gham, Jodhaa Akbar, Luck By Chance, Kites, Dhoom 2, Zindagi Na Milegi Dobara, Guzaarish ja Don 2.
Suomalainen puisto ja intialainen puisto
Joitain Abhay Deolin elokuvia on arvioitu myös INDIVUE:ssa, kuten esim. Honeymoon Travels PVT. LTD., Dev.D., Road, movie ja Zindagi Na Milegi Dobara .
Aishwarya Rai-Bachchan, tyttönimeltään Aishwarya Rai ennen vuotta 2007, on Intian tunnetuimpia naisnäyttelijöitä. Ennen elokuvauraa Bollywoodissa sekä muunkielisessä intian elokuvateollisuudessa Aishwarya tuli tunnetuksi mallina sekä Miss Maailmana vuonna 1994.
Snake research mega show – paikallista viihdykettä Intiassa
Tänä vuonna juhlitaan satavuotiasta Bollywoodia, vaikkakin ensimmäinen intialainen mykkäelokuva, Raja Harishchandra, julkaistiin vuonna 1913, eli 99 vuotta sitten.
Voiko kiireisen suomalaisen naisen elämä nyt enää ihanempaa ollakaan, kun Helsingistä saa valmispaneerjuustoa etnisestä ruokakaupasta ja maistuvaa intialaista curryateriakastiketta suoraan päivittäistavarakaupasta!
Melkein kuin kaksi marjaa –
Pakistan on monelle tuttu lähinnä surullisista uutisista. Siellä tehdään kuitenkin myös hyviä elokuvia, joita saa myös Intiasta. Näin voi sanoa ainakin Lollywood-elokuvasta Bol, jonka nimi tarkoittaa suomennettuna ”Puhu”.
sunnuntaina, 17. kesäkuuta, on isäinpäivä Intiassa