Koronavuoden lukemistoa

(Mainos: Postaus on vastine arvostelukappaleista, jotka antoivat kyseiset kustantajat)

On Kirjan ja ruusun päivä, 23.4. ja mainio hetki pysähtyä ja katsoa, mitä koronan vuoksi matkustuslakossa kotioloissa on vuoden mittaan tullut luettua.

Tuuma-kustannuksen kustantama teos Milloin? on Daniel H. Pinkin kirjoittama kirja, joka kertoo oikealla hetkellä toimimisen taidosta. Tuo teos oli mukavasti käteensopiva ja kevyt 285-sivuinen nidos. Luin teoksen lyijykynällä alleviivaten, mutta näin kuukausien jälkeen huomaan, etten muista siitä enää mitään. Pitäisi varmaan lukea teos uudestaan, sillä teos sisälsi useita mielenkiintoisia väitteitä ja tutkimustuloksia, kuten sen, että tauot ovat vahvuuden merkki ja että iltapäivä voi heikentää ammatillista ja eettistä arviointikykyämme.

Toinen Tuuma-kustannuksen kustantama teos, jonka luin koronavuonna 2020-21 oli Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta. Sen olivat tehneet Mirjami Haimelin ja Satu Rämö. Kuten tiedämme, kirjoittaminen on kovin yksinäistä ja useimmiten palautteetonta puuhaa ja tuo teos toi mukavasti motivaatiota sen jatkamiseen. Tuon lähes 300-sivuisen kovakantisen kirjan parina tuli samansuuruinen teos Kynä – tehtäviä oman äänen löytämiseen. En ole sen tehtäviä vielä opintokiireiltäni testannut, mutta ne näyttivät lupaavilta.

Johanna Valkaman romaanista Katariinan pyörä sain tutustuttavaksi oikolukemattoman ennakkokappaleen ennen sen ilmestymistä. En fiktiota yleensä lue, mutta tämä teos lepää yhä keskeneräisenä yöpyödälläni, sillä se sijoittuu viime vuosituhannelle Suomen historiaan, joka on jo aiheena itsessään mielenkiintoinen. Teoksen on kustantanut Otava ja se ilmestyi tänä keväänä.

Toinen Otavan teos, johon tutustuin koronavuonna 2020-21 oli Emmi Lehtomaan kirjoittama ja hänen itsensä lukema äänikirja nimeltään Some-vaikuttajaksi! Kirja oli käytännönläheinen ja käytännön esimerkein varustettu teos, jonka pari viimeistä lukua tarjosivat jotain uutta tietoa myös kokeneemmallekin someaktiiville. Kirjan lukemista oli helppo seurata, vaikkakin sille oli ominaista myös asiatekstille olennainen eleettömyys ja hieman monotoninen yllätyksettömyys.

Koronavuoden ulkonäöltään kauneimmaksi kirjaksi, kansipapereilla tai ilman, päätyi Kuutti Kosken teos Zeniitti, jonka on kustantanut LIKE. Teos on n. 330-sivuinen kovakantinen sidos, jonka etukannessa komeilee kaunis maalauksellinen auringonlaskutaivas kaupunkisiluetin yllä. Laadukkaiden kansipapereiden alta paljastuu tyylikäs mattamusta teos, jossa kirjan nimi, kirjailijan nimi ja kustantaja on painettu kultaisin kirjaimin. Teos on historiallinen romaani, joka kertoo tarinan laivakaapparin pojasta, josta kasvaa yksi aikansa kiistellyimmistä tiedemiehistä.

Koronavuoden huonoimmat kannet -tittelin sai puolestaan David Robsonin teos Älykkyysloukku, ja teoksen oli kustantanut Tuuma. Tuo 360-sivuinen kovakantinen teos ilmestyi ilman kansipapereita ja kannen väritys oli pastellisen sinivihreä, jossa kirjan nimi ja osa sen yksinkertaista kuvaa loistaa melkein sitruunankeltaisena, ja lähes näköaistia särkien. Kyseinen väriyhdistelmä ei vakuuta älykkyydellään eikä saisi ainakaan minua tarttumaan tuohon teokseen kirjakaupassa. Teoksen teema on kuitenkin mielenkiintoinen: ”Miksi teemme tyhmiä virheitä ja miten tehdä parempia päätöksiä” ja kirjan sisäsivut ovatkin täynnä asiaa mustaa valkoisella.

Bazar-kustannuksen kustantama ja Liisa Simolan kirjoittama teos Sweet Manhattan – Kohtaamisia tähtien kanssa on puolestaan jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka keskivertokansipapereiden alta voi paljastua visuaalisesti miellyttävä teos. Tuon 340-sivuisen kovakantisen teoksen kannet ovat ilman papereita valkoiset ja kädelle pehmoiset, ja kirjan sisäsivut ovat hieman kellertävät ja silmälle ja sormelle miellyttävät käsitellä. Teos kertoo mielenkiintoisia tarinoita suomalaisen toimittajan haastattelemista elokuva- ja taidemaailman tähdistä New Yorkissa, kuten Salvador Dali, Meryl Streep ja Woody Allen. Tarinat on kuitenkin kerrottu toimittajan tosikkomaisella otteella, jolloin kerronnasta puuttuu eräänlainen fiktiivinen kipinä, koukku, ja tarinat kuulostavat vähemmän loistokkailta kuin ne varmaan ovat olleet.

Tutustu myös muihin teoksiin, joista kirjoitin koronakaranteenivuonna 2020-2021:

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää ja tervetuloa seuraamaan myös somekanaviani!

Tien päällä Mumbaissa; video

Nyt kun matkustaminen on pannassa, on oiva hetki katsoa taaksepäin kaikkea sitä, mitä viimeisen yli 15 vuoden aikana on tullut tehtyä.

Tänään on uudelleenjulkaisuvuorossa YouTube-videoni Tien päällä Mumbaissa vuodelta 2006.

YouTubehan oli tuolloin videon julkaisuvuonna 2007 vielä lapsen kengissä ja tykkäsi pimentää kaikki videot, joissa soi copyright-musiikki. Tein tämän videon vuonna 2007 kokeilumielessä niin, että voit yhtäaikaa kuulla sekä alkuperäisen äänen että bollywood-kappaleen Kya Mujhe Pyar Hai esittäjänään K.K., ja niinhän siinä silloin sitten kävi, että musiikki voitti eikä videota enää YouTubessa näytetty. Tuo tosiasia ei kuuroja katsojia silloin lohduttanut.

Joskus vuosia myöhemmin YouTube keksi – en tiedä tarkalleenottaen milloin, sillä YouTube sai ainakin minut poistumaan tuolloin vuonna 2007 palvelustaan – että se voisi antaa kaikki mahdolliset mainostulot kyseisestä videostani musiikkiartistille, ja antoi kuvaamalleni videolle luvan näkyä palvelussaan. Tosin kaikki kommentit oli siitä poistettu. Tänä vuonna ”uudelleenjulkaisin” tuon videon suomenkieliselle YouTube-kanavallani ja niinpä voitkin nyt katsoa ohesta Muistoja Mumbaista vuodelta 2006.

Voit lukea lisää Mumbaista täällä sekä teoksessa Matka Intiaan.

Mumbain elokuvateollisuudesta kertoo teokseni Matka Bollywoodiin.

Tilaa myös englanninkielinen YouTube-kanavani!

Matka tien päällä Etelä-Goasta Pohjois-Goaan -video

Tämä vuonna 2006 kuvattu video vie sinut tietä pitkin Etelä-Goasta Pohjois-Goaan, Länsi-Intian rannikkoa pitkin, näyttäen hämmästyttäviäkin yllätyksiä intialaisesta liikenteestä, kuten lehmät keskellä tietä, yllättäen jonkin mutkan takana pienessä kylässä. Pääset matkustamaan videon mukana Etelä-Goasta, Cabo de Raman linnoituksesta Pohjois-Goaan Mapusaan asti.

Näet matkan varrella mm. paikallisia matkustajia, jotka kantavat koria päänsä päällä, mikä on varsin eksoottinen tapa perässävedettäviin käsimatkatavaroihin tottuneelle eurooppalaiselle. Näet myös kuinka matkustajat käyttävät yhtä ja samaa tietä kävelemiseen kuin autot ja linja-autotkin, samoin kuin muut ajoneuvot ja eläimet. Saatat ajatella, ettei siinä mitään outoa ole, mutta kun otetaan huomioon, kuinka kapea tie oli, näyttää ja tuntuu se joskus jopa pelottavalta. Mutta tällaisia olivat tiet Goassa vuonna 2006. En tiedä, millaisia pikkutiet ja kylänraitit ovat tänä päivänä, mutta sen tiedän, että parannuksia on tehty.

Pääset videon myötä myös näkemään, millaisia paikalliset bussit olivat Goassa ja kuinka matkustajat ajoivat moottoripyörillä ja skoottereilla ilman kypärää, koska tuolloin se oli mahdollista.

Noin 3 minuutin kohdalla voit kävellä kuin jalankulkija satunnaisella hiekkatiellä niin hämärässä kuin päivänvalossa. Näet, kuinka skootteri pysähtyy tarjoamaan kyydin, koska kyseessä on nainen, joka kävelee yksin. Hieman myöhemmin kävelymatka jatkuu pois päin Anjunan kirpputorilta.

Video näyttää, miltä Calangute ja Baga Pohjois-Goassa näyttivät vuonna 2006, ja pääset ajamaan Bagasta Mapusaan, jota ainakin ennen kutsuttiin Pohjois-Goan ”pääkaupungiksi”.

Mapusan jälkeen näet, kuinka koira voi yhtäkkiä hypätä ajoneuvosi eteen ylittääkseen tien ja kuinka vaaratilanne hoidetaan skootterin kanssa. Tai jos edessäsi on suuria ajoneuvoja, kuten kuorma-autoja ja linja-autoja, kuinka puikkelehdit niiden välistä.

Video näyttää myös mielenkiintoiset, pitkänmalliset suuret katuvalot Pohjois-Goassa, jotka ovat aina epätavallisuudellaan viehättäneet minua. Etelä-Goassa Cavelossimin seudulla katuvalot näyttävät täysin erilaiselta kuin pohjoisessa. Video näyttää myös kokemuksen siitä, millaista on ajaa skootterilla pimeällä kuoppaisella tiellä ilman katuvaloja, ja jäädä jumiin hiekkatiehen.

Näet kuinka uutta tietä rakennettiin Bagasta Anjunaan samoihin aikoihin, kun kauan kaivattua Baga-joen ylittävää siltaa rakennettiin vuonna 2006. Se vanha silta Bagasta Anjunaan oli todella painajainen matkailijalle, sillä silta oli niin kapea, tie hyvin epätasainen ja katto pään päällä teki sillan pimeäksi. Mutta jopa tie Bagasta Calanguteen on korjattu tämän teoksen kuvaamisen jälkeen, joten ei kannata perustaa mielipidettä tämän videon perusteella. Kehotan ennemminkin katsomaan sitä historiallisesta näkökulmasta – kuinka Goalla oli ennen kaikkea vehreyttä sun muuta.

Näet videolla myös paljon turisteja, jotka ajavat skootterilla ilman kypärää, koska tuolloin se ei ollut rikos. Kaksi vuotta sitten oli puolestaan ​​erittäin helppo saada turistina sakko, jos ei ollut kypärää päässä.

Jos olet koskaan miettinyt, millainen liikenne on Goassa joulun ja uudenvuoden aikaan, kun kaikki hotellit ovat täynnä, niin saat vilauksen myös siitä tämän videon lopussa, kun Goan liikennepoliisi ohjaa pitkiä jonoja Calangutessa, Pohjois-Goassa.

Lue myös aiempi postaukseni aiheesta taksin hinta Goassa. Se on hyödyllinen matkaajalle, sillä täysin toimivaa joukkoliikennettä ei Goaan ole saatu.

Tai lue postaus aiheesta ajotunti Intiassa.

Voit lukea tämän postauksen myös englanniksi: Traffic and taxi in North Goa and South Goa.

Teokseni Matka Goaan kertoo sinulle paljon lisää Goasta ja Intiasta.

Pysy päivityksissä mukana seuraamalla somessa