Uusi juttusarja bloggaamisen arkipäivästä
Aloitan uuden juttusarjan, joka tekee lukijoille ja katsojille näkyväksi sen näkymättömän työn, jota blogisivuston ylläpitäminen tuottaa. Kerron esimerkkejä elävästä elämästä. Saatan myös liittää mukaan eläviä esimerkkejä somesisällöntuotannon oikuista.
Minullahan oli tässä reilun viikon tauko, jolloin en postannut uusia postauksia, vaikka tapahtumia oli, ja se tauko johtui siitä, että yhtäkkiä, kun olin aikeissa kirjoittaa uuden postauksen, wp esti sen, tai tarkemminottaen Yoast SEO esti sen, niinkuin myöhemmin selvisi. En tiennyt, mitä tehdä, koska näin ei ollut käynyt aiemmin, joten jätin asian sikseen ja kirjoitin sen sijaan postauksia englanninkieliseen blogiini indivue.com ja tein sisältöä ig:hen ja YouTubeen. Ajattelin, että ehkäpä tilanne korjautuu itsestään päivitysten myötä. Vaan kun muutama päivä oli mennyt, enkä edelleenkään pystynyt kirjoittamaan suomenkieliseen blogiini, jouduin tällä viikolla pyhittämään yhden kokonaisen aurinkoisen iltapäivän sille, että lähdin selvittämään ongelmaa.
Otin blogini alustahotelliin yhteyttä ja yritin englanniksi selittää, mistä on kyse ja mitä on tapahtunut ja mikä ei toimi. Suomenkielisen blogin tapahtumat ovat aika työläitä kääntää livenä englanniksi, kun ei se ammattislangi kuulu päivittäiseen käyttöön. Ja varsinkin, kun en ole koulutukseltani mikään webdeveloper tai vastaava, enkä välitä sivuston ylläpidon teknisestä puolesta yhtään, niinkuin en pidä myöskään SEO:sta eli hakukoneoptimoinnista, joka sekin on eräänlaidasta koodausta, niin voit kuvitella, miten vastenmieliseltä ja stressaavalta se voi tuntua, vielä näin 20 vuoden jälkeenkin.
Jelppi kysyi kärsivällisesti kysymyksiä ja parituntisen aikana käytiin läpi kaiken maailman säädöt ja ongelmat, kunnes lopulta vika löytyi. Minun piti uudelleenasentaa Yoast. Koska ei ollut varmuutta siitä, että kaikki vuosienmittaan tekemäni SEO-säädöt säilyisivät uudelleenasennettaessa, niin jouduin ottamaan niistäkin varmuuskopion. Ja riskin. Uudelleenasennus oli hankalaa, mutta loppujen lopuksi ja en tiedä kuinka, se onnistui lopulta. Ja kirjoitusongelma ratkesi. Koodaaminen jatkui.
Sen kunniaksi, siis pelkästä kirjoittamisen ilosta, aloitan tämän uuden juttusarjan, joka kertoo mm. blogisivuston ylläpidon ja julkaisun arkipäivästä ja vaikeuksista. Vaikka olenhan minä niitä nettioikkuja joskus menneisyydessäkin blogiini päivitellyt.
Julkaisen tekstit sellaisenaan, ilman kuviakin, niin jää se kuvien työstämisen välivaihe pois: se kuvien etsiminen hitailta ulkoisilta kovalevyiltä, tai airdropin kanssa taisteleminen, kun yrittää siirtää kuvaa puhelimesta koneelle. Tiesitkö muuten, että jokin Norton Antivirus, joka on maksullinen kuukausipalvelu koneesi turvaksi, voi esim. myös estää sinun työntekosi, kun se ei anna koneiden löytää toisiaan airdroppia varten?
Ja kun ei julkaise kuvia, niin ei tarvitse myöskään pienennellä kuvia julkaisua varten. Eikä ole silloin vaaraa, että kuvat tekisivät sivustosta tai artikkelista liian hitaan. Eikä tarvitse miettiä SEO-hakusanoja ja muita deskriptiivisiä metatietoja kuville, kun ei postaa niitä kuvia ensalkuunkaan. Senkuin vain on ja kirjoittaa. Ei keksi mitään avainsanoja, eikä mitään linkityksiä 20-vuotisen blogin historiaan. Kun eihän se tyhmä Google osaa tajuta mikä sivustosi asia ja pointti on, josset sinä avusta sitä linkkistrategiallasi. Väittävät. Vain teksti, otsikko ja ehkä jokin pieni ote tekstistä esimerkiksi, mainoslauseeksi, vaikka Google kyllä lopulta mielivaltaisesti sen päättää, mitä se näyttää hakutuloksissaan. Ja täten mahdollisesti pilaa kaiken näkemäsi vaivan.
Kiva, jos luit loppuun asti. Ymmärtänet varmaan nyt, miksi suosittelen patalapun virkkaamista: se tulee halvemmaksi, ajallisesti ja rahallisesti, ja stressaa huomattavan paljon vähemmän.
PS. Huomasin juuri, että tätä edeltävästä artikkelista, joka kertoo Tallink Silja Linen nimikkojuomista, puuttuu otsikkokuva. Se kuva oikkusi jo julkaistaessa viisi päivää sitten ja latasinkin sen blogiin uudemman kerran. Mutta nyt se kuva näyttää jälleen hävinneen, sillä artikkelin kuvaosio ammottaa tyhjyyttään. Kuitenkin, kun katson artikkelia kirjoitustilassa, on kuva paikallaan. Se ei vain näy etusivulle. Hohhoijaa – tällaista tämä on tämä rasittava arkipäivä bloggaamisen kanssa. Ja se on jatkunut jo 20 vuotta, vain ehkä hieman nopeutunut. Tämän vuoksi todella ihmettelen, kuinka ihminen uskaltaa antaa asiat jonkin tekoälyn hoidettavaksi, kun systeemivirheitä esiintyy koko ajan.
