|

Feature-kuvista maisteritason putkiremonttiin

Aloitin tosiaan tämän uuden postaus-sarjan, jonka tarkoitus on kertoa ihmisille, jotka eivät tunne bloggausta, digitaalista sisällöntuotantoa ja kotisivun ylläpitoa, että millaista hermoja repivää työtä se voi olla. Mutta sitten tajusinkin, että bugeja tulee niin paljon, että niistä saisi olla koko ajan kirjoittamassa. Eivätkä resurssit siihen riitä, kun itse vastaa kaikesta muustakin, mitä sisällöntuotantoon kuuluu. Ja siihen päälle vielä somekanavat ja niiden sisällöntuotanto.

Ei siis mikään ihme, että varakkaimmat sisällöntuottajat palkkaavat muita hoitamaan tämän mekaanisen työn ja bugien hoitamisen, johon voi aina kerrallaan mennä jopa yksi työpäivä. Minun mielestäni kuitenkin siinä vaiheessa, kun sisällöntuottaja palkkaa toisen ihmisen kuvaamaan ja kirjoittamaan menemistään ja olemistaan, ei hän ole enää ite-taiteilija, vaan markkinointikoneisto.

Valitettavasti ihmisetkin näyttävät arvostavan vain urheilijaa, joka treenaa kuntosalilla ja näkyy kerran vuodessa suomipaidassa kentällä tuoden ”suomi-tietoisuutta” maailmalle, mutta penkkiurheilua nettisivuston takana ei huomioida – ei, vaikka Suomelle näkyvyyttä tuova liikenne olisi päivittäistä ja ympärivuotista.

Viime viikolla oli taas yksi erittäin suuri bugi, jonka kanssa meni koko päivä. Siinä kun ottaa kotisivualustaan yhteyttä ja odottelee, että ongelman syy saadaan selville ja korjattua – se on kuin suorittaisi putkiremonttia kotonaan viikottain. Vuodesta toiseen. Tiedättehän, millaista se on. Mutta silloin, kun sivusto on englanninkielinen, niin se kotisivuston ”putkiremontti” pitää myös suorittaa englanniksi. Siinä tulee tehtyä aina maisteritason ”putkiremontti”. Onneksi online-asiakaspalvelijat ovat pääsääntöisesti olleet ystävällisiä ja asiallisia. Ei ole tarvinut lyödä ”luuria korvaan”. Mutta usein vaikuttaa, että he hoitavat useampaa ongelmaa samanaikaisesti, jolloin odottaminen online voi todella rassata.

Tällä hetkellä kansainvälisen com-sivuni etusivu reistailee ja etusivulta uupuu moni feature kuva. On kesäkuun viimeinen päivä, helteinen päivä, eikä millään nappaa lähteä tietsikan ääreen hoitamaan tätä asiaa. Onneksi pääsin viime viikonloppuna käymään mökillä latautumassa, niin riittää ongelmansietokykyä taas vähän paremmin.

Ja onneksi on tekoäly, jolta voi tarvittaessa kysyä neuvoa digitaalisiin ongelmatilanteisiin. Sieltä löytyy aina parikymmentä neuvoa kokeiltavaksi, joista yksi on se oikea.

Kävin tässä myös purkamassa off-line taidenäyttelyni, joka oli ollut pystyssä reilun kuukauden. Laitoin töitteni yhteyteen qr-koodin, mutta eipä tuo juurikaan lisäliikennettä tuonut sivuilleni tai Youtubeen. Tämä voisikin markkinointialan ihmisiä kiinnostaa – että kuinka paljon taidenäyttelyn yhteyteen laitettu qr-koodi tuo liikennettä taiteilijan sivuille vs. kuinka paljon taiteilijan pitää kuvata omaa naamaansa someen liikennettä varten. Case study on nyt tehty.

Galleriassa minua viehätti, miten helpoksi taulujen kiinnittäminen seinälle siimalangan varaan on tätä nykyä tehty. Todella mainio klipsi. Lopetin covidin aikaan offline-näyttelyt ja siirryin onlinenäyttelyihin, koska piti olla vaihtoehtoja karanteenissa olemiseen, mutta koska tämä vuosi on juhlavuosi, niin palasin myös offline-näyttelyihin.

Lisäksi rakennan online-näyttelyitä, joista tällä hetkellä suomenkielisellä sivustollani valmiina ovat Porvoo ja Espoo. Kutsun tätä projektiani tietotaidenäyttelyksi, koska olen lisännyt kuvien oheen niin paljon informaatiota.

Jos haluat tukea tätä näyttelyprojektiani, niin Buy me a Coffee. Kukaan ei ole näinä vuosina sitä vielä koskaan tehnyt, joten sinulla on mahdollisuus olla ensimmäinen!

Mutta nyt lähden kansainvälisen indivue.com-sivustoni pariin ratkomaan kadonneiden kuvien ongelmaa. Sitä ennen julkaisen vielä uuden artikkelin tähän suomenkieliseen blogiini. Tuo artikkeli liittyy Bollywoodiin ja matkailuun. Bollywood-artikkelit ovatkin tässä olleet vuosia tauolla, mutta Bollywood-elokuvateokseni on ollut koko ajan online kaikkien luettavissa. On senkin tekeminen sellaista yksinpuhelua suomeksi ollut. Käy tutustumassa – Bollywood-elokuvia on nykyään helposti saatavilla suoratoistopalveluiden kautta!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.