Minun mielestäni järjestysmiehien tulisi partioida HSL:n metrovaunuissa useammin. Matkustin kesälauantaina yhteensä lähes tunnin verran metrolla, enkä nähnyt heitä missään vaiheessa. Lue, mitä tapahtui –
Maineikkaalta Sanjay Leela Bhansalilta on tulossa uusi elokuva, mutta vahingosta viisastuneena Indivue ei mainosta sitä.
Ihmettelet varmaan, mikä vahinko on kyseessä, joten kerron, mitä tapahtui kaksi vuotta sitten, vuonna 2015, kun edellinen Sanjay Leela Bhansalin ohjaama elokuva Bajirao Mastani oli tulossa ensi-iltaan niin Intiassa kuin Suomessakin –
En tiedä, voisiko tätä pamfletiksi kutsua, saati sitten kansalaisaloitteeksi,
kun mainitsen yhden suuren puutteen, joka Helsingissä, tuossa lähes täydellisessä kaupungissa,
yhä silti on – sieltä nimittäin puuttuu etelä-intialainen ravintola.
Kun etelä-intialaisia elokuviakin jo satunnaisesti näytetään elokuvateatterissa Bollywoodin lisäksi,
niin miksei Suomessa saa dosia?
Itse sain Kumbh Melaa katsoa vain televisiosta, kameran polttaessa samanaikaisesti repussani, sillä minun olisi pitänyt olla vähintäänkin intialaisen maaseudun karaisema ja mieluummin miespuolinen, jotta olisin selvinnyt ehjin nahoin siitä reissusta –
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Mutta siihen asti, ennenkuin raiskaajat on opetettu ihmisten tavoille, mahdollisesti jopa kastroimalla ja julkisesti häpäisemällä, kuten jotkut Intiassa ovat ehdottaneet, voimme pitää huolen itsestämme mm. niin, kuten kirjoitin taannoin blogiartikkelissa Intian yöelämä ei ole Helsingin yöelämää.
elokuvantekijät Mumbaissa eivät voi enää tehdä työtään rauhassa ja pelkäämättä,
henkensä tahi lavasteidensa vuoksi
Jos jotain alkoholitonta juotavaa haluaa, niin se on sitten aina cokista tai jaffaa, ja virvoitusjuomat usein pitävät sisällään vältettäviä lisä- ja väriaineita sekä keinotekoisia makeutusaineita, joiden vahingollisuuskaan ei ole enää mikään salaisuus.
Katuruokaa Helsingissä Katuruokaa Intiassa
Suomessa on paljon maitoallergikoita sekä laktoosi-intolerantteja,
joidenka terveys ei kestä perusmaidon juomista tai monia muitakaan maitotuotteita.
Intiassa heitä ei liiemmin ole, josko yhtään.
Ja jäin miettimään, miten hienosti se varis, luomusti aseistettuna, perhettään puolusti,
vaikka varmasti oli ilman myötäjäisiä pesäänsä tullut,
ja mihin ihmiset sitten niitä myötäjäisiä oikein tarvitsevatkaan.
Toivon, että jotain muutosta Helsingin katukuvaan ja kahvilakulttuuriin saadaan, sillä mihinkään ei pääse rauhassa ulos kahville istumaan
Goassa on paraikaa käynnissä kolmen päivän juomapaussi, jolloin ravintoloissa ei tarjoilla alkoholia eikä sitä voi myöskään kaupoista ostaa. Tällaisia alkoholittomia päiviä kutsutaan Intiassa dry day:ksi, ja tällä kertaa sellainen järjestetään Goassa siellä pidettävien vaalien vuoksi.
Havaintojeni mukaan tämä jätteiden kertyminen tienvarsille ei ole edes mikään turistien aiheuttama vitsaus, sillä siihen törmää myös paikoissa, missä turisteja ei ole.
Kaupungeissakin, missä roskalaatikoita sentään ulkosalta löytyy, näkee roskat kuitenkin heitetyn osittain laatikon viereen, kuten oheisessa kuvassa – vai lievätkö eläimet penkoneet roskalaatikot öiseen aikaan, kuka tietää.
Tämän järkyttävän uutisen myötä toivon, että nuo holtittomasti ajavat bussikuskit saataisiin pysyvästi kuriin.
Minulla olisi presidenttiehdokkaille vain yksi kysymys, johon toivoisin vastauksen perusteluineen –
Väestönkasvun pysäyttämiseen on muuten kaksi hyvinkin yksinkertaista metodia: raskauden ehkäisy ja selibaatti.
Jos ilmaston lämpeneminen on syynä tällaisen taideteoksen tuhoutumiseen, tulisi kaikki toimenpiteet sen estämiseksi aloittaa välittömästi
Siispä aiheellinen vetoomus kaikille teille / meille turisteille, että pidetäänpä huolta omista roskistamme kun kyläillään, eikä vastuuttomasti heitellä niitä vesipullojakaan minne sattuu, niinkuin näkee vieraalla maaperällä usein käyvän. Peräänkuulutetaan kierrätystä ja lajittelua ulkomaillakin, sillä ei se isäntä aina ehdi juhliaan yksin siivota.
Galleriassakin kehdataan vielä tinkiä, vaikkei työn hinta kattaisi materiaalikuluja ja tilavuokraa. Onneksi vielä riittää apurahattomiakin, jotka vuodesta toiseen tekevät taidetta sen itsensä vuoksi, päivätyönsä ohella. Toivottavasti määränne kasvaa, vaikkei tukijaa löydy.