Kategoriat
Bollywood

Syy, miksei Indivue mainosta Sanjay Leela Bhansalin uusinta elokuvaa

Maineikkaalta Sanjay Leela Bhansalilta on tulossa uusi elokuva, mutta vahingosta viisastuneena Indivue ei mainosta sitä.

Ihmettelet varmaan, mikä vahinko on kyseessä, joten kerron, mitä tapahtui kaksi vuotta sitten, vuonna 2015, kun edellinen Sanjay Leela Bhansalin ohjaama elokuva Bajirao Mastani oli tulossa ensi-iltaan niin Intiassa kuin Suomessakin –

Kategoriat
Bollywood elokuva

Bajirao Mastani – Bollywood, 2015; Elokuva-arvio

Bajirao Mastani oli kuitenkin visuaalisesti sen verran vaikuttava, että sen jaksaa katsoa toistamiseen dvd:ltä, sitten kun se ilmestyy. Ram-Leelan veroiseen suoritukseen ei tällä kertaa päästy, mutta Ranveer Singh teki elokuvassa kuitenkin toiseksi parhaimman, jollei parhaimman, roolinsa.

Kategoriat
Bollywood

Tähdet kertovat elokuvasta Bajirao Mastani

Lopuksi saamme nähdä, kuinka Ranveer leikkautti hiuksensa ennen Bajirao Mastanin kuvausten alkua ja kuinka Deepika lopulta leikkasi Ranveerin rooliviikset elokuvan ensi-illan jälkeen –

Kategoriat
Bollywood

Bajirao Mastani -elokuvan Suomen ensi-ilta sunnuntaina 20.12.2015!

Suomen ensi-illan Facebook-sivut, joiden kautta myös lippuja saatavilla , löytyvät seuraavasta linkistä –

Kategoriat
Bollywood Intia

Hum Dil De Chuke Sanam – Bollywood, 1999 – Suoraan sydämestä; Leffa-arvio

Devdasia edeltänyt, visuaalisesti kimmeltävä, intialaisromanttinen kolmetuntinen, jonka pääosassa hurmaavat Aishwarya Rai ja Salman Khan.

Lopputulosta ei voinut arvata etukäteen, vaikka olisi ehkä pitänyt.

Kategoriat
Bollywood elokuva elokuva-arvio Intia

Devdas – Bollywood, 2002; Leffa-arvio

Devdas on musiikillisesti ja visuaalisesti hurmaava Sanjay Leela Bhansalin ohjaama intialainen elokuva, jonka pääosassa nähdään Aishwarya Rai, Madhuri Dixit ja Shah Rukh Khan.

Kategoriat
Bollywood elokuva

Guzaarish – Bollywood, 2010 – Request; Leffa-arvio

Mielenkiintoinen, Goassa kuvattu tarina armomurhasta. Tai pitäisi ehkä ennemminkin sanoa armomurhan haluamisesta Intiassa.