Hyvä ja miellyttävä hotelli Riiasta, Latviasta
Käväisin Riiassa lopputalvesta 2020 ja valitsemani hotelli sijaitsi helppojen kulkuyhteyksien päässä Riian lentokentältä.
Tein oheisen videon vierailustani Wellton Riga Hotel & SPA:han, ja video kertoo mm., minkälainen sviitti hotellissa oli ja minkälaiset olivat upeat näkymät huoneen suurista ikkunoista ulos, jossa sijaitsivat mm. bussipysäkki, elokuvateatteri ja Stockmannin tavaratalo. Myös muita mielenkiintoisia yksityiskohtia hotellista mainitaan videolla. Videon suomenkielinen nimi on Yksi yö Wellton Riga Hotel & SPA:ssa ja voit katsoa ja kuunnella sen seuraavasta –
Hotellin miinuspuolia – vai oliko niitä?
Hotellin vierestä kulkevat raitiovaunukiskot mainitaan videolla myös, sillä ne olivat lähes ainoa häiritsevä tekijä koko hotellivierailun aikana. Onneksi hyvät korvatulpat olivat mukana, niin asiakas sai nukuttua yönsä hyvin.
Hotellin SPA-ominaisuuksia en valitettavasti päässyt testaamaan, sillä hieronta-ajat olivat jo ehtineet mennä, kun niitä tiedustelin. Lisäksi, koska käyntiajankohtani oli helmikuun 2020 lopulla, jolloin covid-19 virus teki tuloaan Eurooppaan, jätin saunat ja muut yleiset märkätilat koronan vuoksi varotoimenpiteenä väliin.
Jos vielä aamupalabuffetin olisi saanut nauttia ikkunallisesta pöydästä ulkoilmanäkymin kellarikerroksessa sijaitsevan siistin ruokatilan sijaan ja jos teekupissa olisi ollut tarpeeksi iso otin, jotta sormi olisi mahtunut siitä läpi, ja jos uloskirjautumista olisi voinut myöhentää kolmella tunnilla, niin ei minulle silloin olisi jäänyt tästä hotellista mitään valittamista. Enkä taida valittaa vieläkään.

Teos INDIVUE – Matka Eurooppaan, sisältää inspiroivia ja opastaviakin matkakokemuksia Latviasta ja eri puolilta Eurooppaa. Voit lukea sen ilmaiseksi oheisessa linkissä!
Lue myös lisää aitoja hotellikokemuksia ympäri maailman näiltä sivuilta!
Hotellikokemukset aina kiinnostaa! Täytyykin lukea enemmän sun hotellikokemuksia ympäri maailmaa! 🙂 Monelta tässä hotellissa oli sitten uloskirjautuminen? Asun kuudetta vuotta Kanadassa ja täällä reissatessani olen pistänyt merkille hotellien uloskirjautumisen olevan aina klo.11.00, joka on tuntia ennen kuin Suomessa.
Aamiainen näytti kivalta, perunapannukakkua olisin testannut ehdottomasti. Otan myös aina korvatulpat mukaan, niin ei häiritse yleensä ulkoa tulevat äänet 🙂
Kiitos kommenteistanne 🙂 Checkout oli puoliltapäivin.