Kategoriat
hotelli Riika

Hyvä ja miellyttävä hotelli Riiasta, Latviasta

Jos uloskirjautumista olisi voinut myöhentää kolmella tunnilla, niin ei minulle olisi jäänyt tästä hotellista silloin mitään valittamista. Enkä taida valittaa vieläkään.

Käväisin Riiassa lopputalvesta 2020 ja valitsemani hotelli sijaitsi helppojen kulkuyhteyksien päässä Riian lentokentältä.

Tein oheisen videon vierailustani Wellton Riga Hotel & SPA:han, ja video kertoo mm., minkälainen sviitti hotellissa oli ja minkälaiset olivat upeat näkymät huoneen suurista ikkunoista ulos, jossa sijaitsivat mm. bussipysäkki, elokuvateatteri ja Stockmannin tavaratalo. Myös muita mielenkiintoisia yksityiskohtia hotellista mainitaan videolla. Videon suomenkielinen nimi on Yksi yö Wellton Riga Hotel & SPA:ssa ja voit katsoa ja kuunnella sen seuraavasta –

Hotellin miinuspuolia – vai oliko niitä?

Hotellin vierestä kulkevat raitiovaunukiskot mainitaan videolla myös, sillä ne olivat lähes ainoa häiritsevä tekijä koko hotellivierailun aikana. Onneksi hyvät korvatulpat olivat mukana, niin asiakas sai nukuttua yönsä hyvin.

Hotellin SPA-ominaisuuksia en valitettavasti päässyt testaamaan, sillä hieronta-ajat olivat jo ehtineet mennä, kun niitä tiedustelin. Lisäksi, koska käyntiajankohtani oli helmikuun 2020 lopulla, jolloin covid-19 virus teki tuloaan Eurooppaan, jätin saunat ja muut yleiset märkätilat koronan vuoksi varotoimenpiteenä väliin.

Jos vielä aamupalabuffetin olisi saanut nauttia ikkunallisesta pöydästä ulkoilmanäkymin kellarikerroksessa sijaitsevan siistin ruokatilan sijaan ja jos teekupissa olisi ollut tarpeeksi iso otin, jotta sormi olisi mahtunut siitä läpi, ja jos uloskirjautumista olisi voinut myöhentää kolmella tunnilla, niin ei minulle silloin olisi jäänyt tästä hotellista mitään valittamista. Enkä taida valittaa vieläkään.

Hotellin aamiaisbuffetista löytyi mm. tuoreksia, munakasta ja perunapannukakkuja

Riika ja hotellin varaaminen

(Mainos: seuraava kappale sisältää 1 affiliatelinkin, joka on merkitty * tähdellä)

Seuraavasta linkistä *hotelli Riian keskustasta löydät lisätietoa kyseisestä Wellton Riga Hotel & SPA -hotellista sekä satoja muita majoituspaikkavaihtoehtoja, jos ja kun etsit hotellia tai muuta majoitusta Riiassa.

Huom. Varaamalla hotellin oheisen tähdellämerkityn affiliatelinkin kautta, tuet lukemaasi bloggaajaa, muttet kuitenkaan maksa huoneestasi yhtään ylimääräistä.

Teos INDIVUE – Matka Eurooppaan, sisältää inspiroivia ja opastaviakin matkakokemuksia Latviasta ja eri puolilta Eurooppaa. Voit lukea sen ilmaiseksi oheisessa linkissä!

Lue myös lisää aitoja hotellikokemuksia ympäri maailman näiltä sivuilta!

Kirjoittanut INDIVUE

Travel and art; blogging and photography, online since 2005

3 vastausta aiheeseen “Hyvä ja miellyttävä hotelli Riiasta, Latviasta”

Hotellikokemukset aina kiinnostaa! Täytyykin lukea enemmän sun hotellikokemuksia ympäri maailmaa! 🙂 Monelta tässä hotellissa oli sitten uloskirjautuminen? Asun kuudetta vuotta Kanadassa ja täällä reissatessani olen pistänyt merkille hotellien uloskirjautumisen olevan aina klo.11.00, joka on tuntia ennen kuin Suomessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.