Suojattu: Viiden tähden Bollywood-elokuvia
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Tiesitkö, että Suomessa saa ja voi opiskella myös intialaista päähierontaa?
Intialaista päähierontaa opetetaan ekokampaamokoulussa, jossa parturikampaajat Suomessa erikoistuvat ekokampaajiksi vuoden mittaisella erikoistumiskurssilla.
Yksityiskoulut Intiassa ovat paremmassa maineessa kuin valtion ylläpitämät koulut ja kilpailu opiskelupaikoista on Delhissä kovaa eikä vilpiltä vältytä. Mitä siitä seuraa, kertoo elokuva –
Suomalaisen matkabloggaajan kuvaamia lintuja Intiasta vuosien 2005-2015 aikana. Valokuvat on rakennettu valokuvanäyttelyksi videomuotoon.
Kyseisessä tapahtumassa esitetään kolme suht tuoretta intialaista elokuvaa, joista
ensimmäinen elokuva on nimeltään Nil Battey Sannata. Toisena elokuvana nähdään Hindi Medium ja
kolmas elokuva on Baahubali 2: The conclusion –
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Lucknow Central on puolestaan Ranjit Tiwarin ohjaama intialainen elokuva syyttömänä vankilaan joutuvasta muusikosta, joka perustaa sellissä bändin. Vangin roolissa nähdään Farhan Akhtar, joka heittää muuten livekeikkaa myös tosielämässäkin.
Linkit ja #hashtagit niissä toimivat edelleen,
minkä vuoksi tviitit voivat olla moniulotteisempia taideteoksia kuin runot tai sarjakuvat konsanaan
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Helsinkiin rakennettiin kaksi uutta metroasemaa, jotka valmistuivat vuoden 2017 lopussa. Ohessa Indivuen valokuvamontaasi uudesta Koivusaaren metroasemasta.
Ohessa valokuvamontaasini uudesta Lauttasaaren metroasemasta.
Se on toinen kahdesta uudesta metroasemasta, jotka valmistuivat Helsinkiin vuoden 2017 lopulla. Katso myös video –
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Tänä vuonna Suuren Maalaustapahtuman päätapahtuma järjestettiin 10.7. Lapinlahden Lähteellä Helsingissä ja koska paikka oli minulle entuudestaan vieras, lähdin tutustumaan siihen iltapäivällä. Ohessa kuvia paikan päältä –
Tänään, 10.7.2018, vietetään Kuvataiteen päivää ja liputetaan kuvataiteelle. On mukava muistella, miten vietimme kyseistä päivää vuosi takaperin, vuonna 2017, Suuren Maalaustapahtuman muodossa, kun juhlistimme Suomen 100v. syntymäpäivää.
Tämänpäiväisen blogipostauksen aiheena on, mitä Indivuen pikkulinnut ovat vuosien mittaan Helsingistä laulaneet –
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Yhteisen meditaatioharjoituksen ohjasi Sri Sri Ravi Shankar, joka muistutti kuulijoilleen, että jooga ja meditaatio ovat parhaita lääkkeitä masennukseen ja agressiivisuuteen.
Tässä artikkelissa käydään läpi kaikki Salman Khan -elokuvat viimeisten viidentoista vuoden ajalta, eli vuosilta 2004-2018. Salman Khanin -elokuvat tätä aiemmilta vuosilta löydät artikkelista Salman Khan -elokuvien ensimmäiset viisitoista vuotta 1988-2003.
Salman Khan on vuonna 1965 syntynyt näyttelijä, joka tunnetaan tätä nykyä myös mm. elokuvatuottajana, ja hänen uransa intialaisen hindinkielisen elokuvateollisuuden parissa on kestänyt jo huimat 30 vuotta.