Tanu weds Manu – Bollywood, 2011; Leffa-arvio
Tanu weds Manu on tarina Lontoossa asuvasta intialaisnuorukaisesta, joka lähtee Intiaan etsimään vaimoa itselleen.
Elokuva-arvio on kriittinen kirjoitus, joka arvioi elokuvan eri osa-alueita, kuten juonta, näyttelijäsuorituksia, ohjausta ja teknistä toteutusta. Elokuva-arvioita käytetään yleisesti elokuvien arvosteluun ja suositteluihin ja ne ovat tärkeä osa elokuvateollisuutta. Arvioijat pyrkivät antamaan objektiivisen ja perustellun arvion elokuvasta, jotta katsojat voivat tehdä tietoisen päätöksen sen katsomisesta. Ohessa arvioita erityisesti intialaisen hindi cineman eli Bollywoodin elokuvista.
Tanu weds Manu on tarina Lontoossa asuvasta intialaisnuorukaisesta, joka lähtee Intiaan etsimään vaimoa itselleen.
Elokuvan juoni ei ole helpoin mahdollinen, jonka vuoksi leffaa jaksaa seurata, eikä syyllinenkään helposti arvattavissa, mistä elokuvalle plussat.
Ra.One on viimein ilmestynyt dvd:llä englanninkielisten tekstitysten kera. Jos tahdot nähdä Shah Rukh Khanin sinisilmäisenä, niin suosittelen katsomaan kyseisen elokuvan.
Kutkuttava tarina kuninkaallisesta pariskunnasta, joka elää omaa ylhäistä ja yksinäistä elämäänsä omassa linnassaan Pohjois-Intiassa politiikan, salamurhien ja syrjähyppyjen ahdistamana.
No one killed Jessica on tositapahtumiin perustuva, ja totuudenmukaisuudellaan hirvittävä, elokuva nuoren kaunottaren murhasta eräissä bileissä New Delhissä vuonna 1999
Kurja kuvaus huumeiden ja prostituoitujen maailmasta, mutta samalla kuitenkin omalla tavallaan kevyt tarina tytöstä, joka lähtee Intiaan etsimään isäänsä. Elokuva loppuu todella arvaamattomasti.