Shamitabh elokuvan ensi-ilta vuonna 2015
Suomessakin osittain kuvatun Bollywood-elokuvan Shamitabh ensi-ilta koittaa ensi vuonna, tarkemminottaen helmikuun 6. päivä 2015.
Suomessakin osittain kuvatun Bollywood-elokuvan Shamitabh ensi-ilta koittaa ensi vuonna, tarkemminottaen helmikuun 6. päivä 2015.
Luotettava lähde on varmistanut, kuten aiemmassa postauksessani jo aavistelinkin, että Suomi on pääsemässä Bollywoodin maailmankartalle –
Kesäkuussa kirjoitin Aishwarya Rai-Bachchanin odottavan lasta ja nyt on odotus päättynyt,
sillä Aishwarya ja Abhishek ovat saaneet tänään tytön!
Intialaisen elokuvan megatähti Amitabh Bachchanin seuraavaa elokuvaa Shamitabh tullaan todennäköisesti kuvaamaan Suomessa, tarkemminottaen Helsingissä ja / tai Lapissa –
Juhu Beach on yksi Mumbain tunnetuimmista ja suosituimmista rannoista, jonka vesi ei kuitenkaan sovellu uimiseen.
Tämän rannan tuntumassa Juhun alueella asuu Bollywood-tähtiä, kuten Amitabh Bachchan ja Hritrik Roshan.
Elokuva ”Dunki”, jonka pääosassa nähdään Shah Rukh Khan, sai maailmanensi-iltansa juuri ennen joulua. Katsoin sen Helsingissä, lue arvio –