kadhai-paneer-intialainen-ravintola
|

Paras intialainen ravintola Helsingissä (Päivitetty 10/2025)

Arvioitu lukuaika: 7 minuuttia

Olet saanut odottaa tätä artikkelia Helsingin parhaimmasta intialaisesta ravintolasta näinkin kauan sen vuoksi, että intialaisia ravintoloita on tullut ja mennyt, ja moni hyvä ravintola on sittemmin lopettanut toimintansa. Siitä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Maharaja, Namaskaar, India House ja The South Indian. Mutta nyt on aika korjata tämä puute, sillä ravintoloiden avulla Helsinki tarjoaa jotain erityistä niin paikallisille kuin turisteillekin. Tämänkaltainen rikkaiden intialaisten makujen sekoittuminen Helsingin kulinaarisiin kuvioihin on johtanut vuosien mittaan ihan mukavaan valikoimaan intialaisia ruokailuvaihtoehtoja.

Kokemukseni mukaan Helsingissä sijaitsevat Suomen parhaimmat intialaiset ravintolat ja Espoo ja Tampere tulevat toiseksi ja kolmanneksi. Kaikkien muiden Suomen kaupunkien intialaiset ravintolat ovat kasvis- ja juustoruokien osalta olleet kokemukseni mukaan makuhuijaamista (Turku, Ikaalinen, Seinäjoki). Eli kun jo 20 vuotta olen intialaisia ravintoloita blogissani kehunut, niin lähimmäksi kaipaamaani autenttista intialaista makumaailmaa Suomessa tällä hetkellä pääsee ravintola Swad. (Mainitsen, että samanniminen huikea ravintola toimi myös Margaossa, Goassa, sekaannuksen välttämiseksi)

Ohessa lähempi katsaus viiteen Helsingissä toimivaan intialaiseen ravintolaan, jotka erottuivat edukseen, kun mietin, mikä mahtaakaan olla paras intialainen ravintola Helsingissä vuosina 2023, 2024 ja 2025. Huom. artikkelia päivitetään, jos ja kun tilanne muuttuu, joten muista bookmarkata tämä artikkeli selaimeesi ja/tai jakaa se sähköpostilla itsellesi ja tutuillesi –

Ravintola Swad Indian Bistro&Bar – Hienostuneesti intialainen

Rahapajankatu 3

Ravintolan sijainti: Katajanokan kupeessa; muutaman raitiovaunupysäkin päässä keskustasta.

Erikoisuus: Uusi, vuonna 2024 avattu intialainen ravintola Helsingissä, josta löytyy tähän asti Helsingin ohuimmat, hienostuneimmat ja parhaimman makuiset naan-leivät. Muu kasvis ja paneer -ruoka ravintolassa on myös erittäin maukasta.

Tunnelma: Hienostuneen ravintolasalin kattoikkuna tuo mukavaa ilmavuutta muutoin ikkunattomaan ravintolaan ja tekokasvit ravintolan seinillä piristävät myös hillityn valkoisen sävyisen ravintolan yleisilmettä, vaikka siis ovatkin tekokasveja. Huom. ravintola oli intialaisena juhlapäivänä täyteen buukattu, joten ennakkovaraus kannattaa tehdä juhla-aikaan.

Kadhai paneer ruoka-annos intialaisessa Swad-ravintolassa Helsingissä
Kadhai paneer ravintola Swadissa

Ravintola Indus Espa – Uutta, siistiä ja maukasta

Eteläesplanadi 4

Ravintolan sijainti: Helsingin keskustassa, Esplanadin puiston ja Kappeli-ravintolan vieressä.

Erikoisuus: Uusi ja tyylikäs ravintola, jota kehtaa kansainvälisillekin turisteille näyttää.

Tunnelma: Rauhallinen, ei liian intialainen sisustus. Bollywood-musiikki soi taustalla.

Katso INDIVUE video: Intialainen ravintola INDUS


Ravintola Monal – Perinteisiä makuja

Annankatu 4

Ravintolan sijainti: Punavuori, Helsinki (lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta)


Erikoisuus: Ravintola Monal tuo intialaisen keittiön aitoja makuja Helsingin sydämeen. Se on pieni, mutta merkittävä toimipaikka. Ravintola on saavuttanut näkyvyyttä jopa kansainvälisellä kentällä, sillä se on esitelty myös videossani ja blogiartikkelissani, jossa käsiteltiin Euroopan parhaita intialaisia ravintoloita, joitakin vuosia sitten. Onko taso säilynyt samana? Mene ja koe itse!


Tunnelma: Viihtyisä, pieni ravintola ja vieraanvarainen ympäristö, täydellinen rentoon lounaaseen. Ei liian krumeluuri.

Paneer Butter Masala ja ravintola Monal, Helsinki
Paneer butter masala ja ravintola Monal

Delhi Rasoi, Tripla – Ruokailua tyylillä

Fredikanterassi 1

Ravintolan sijainti: Tripla-kauppakeskus Pasilassa (yksi lähijunapysäkki keskustasta). Huom. Pienempi samanniminen ravintola löytyy Itä-Helsingistä Itis-ostoskeskuksesta, mutta siellä en ole käynyt.


Erikoisuus: Hienon ruokailukokemuksen tarjoava Delhi Rasoi Triplassa tarjoaa laajan menun nykyaikaisilla vivahteilla. Tai tarjosi ainakin aiemmin, mutta vuonna 2023 menu oli supistunut. En tiedä, oliko tämä vain väliaikaista. Ravintolan sisustus on pelkistetty ja siisti, eikä liian krumeluuri.


Tunnelma: Tyylikkäät sisätilat. Parveketerassi tehnee siitä mainion paikan kesäateriointiin.

Ruokaa Delhi Rasoi -ravintolassa
Ravintola-annos Delhi Rasoi Triplassa

Samrat – Intialaista krumeluuria Helsingin keskustassa

Eteläesplanadi 22 C

Ravintolan sijainti: Helsingin keskustassa, Esplanadi-puiston vieressä, mutta piilossa sisäpihalla.

Erikoisuus: Tämä täystyrmäyksen 12 vuotta sitten minulta saanut ravintola on vuosien mittaan parantunut, sillä vuonna 2023 tilaamani kasvisateria oli ok ja uskalsin myöhemmin mennä toistekin. Ruokajuomana kannattaa kuitenkin välttää alkoholitonta yoga-olutta, joka oli kuin laimennettua vettä.

Tunnelma: Siisti ja tyylikäs ravintola. Sisustuksessa hyvä Intia-vibe. Ravintolassa ehkä Helsingin parhain intialainen tunnelma, joka vie mukanaan pois harmaasta arjesta. Kesähelteillä ulkoterassille ei paista aurinko, joten siellä on mukavan viileä aterioida, kun keskustassa käy.

Thalia intialaisessa ravintola Samratissa Helsingissä
Thalia intialaisessa ravintola Samratissa Helsingissä

Katso INDIVUE video: Intialainen ravintola Samrat


Nämä ovat siis maultaan parhaimman ravintolakokemuksen tarjonneet intialaiset ravintolat Helsingissä viimevuosina, ja paremmuusjärjestyksessä, ylhäältä alas.

NOUSUSSA:

Maharaja – Kasvissyöjän ilo (varovastiottaen)

Mannerheimintie 21

Sijainti: 20 minuutin kävelymatka tai viisi raitiovaunupysäkkiä kaupungin keskustasta Mannerheimintietä pohjoiseen.
Erikoisuus: Ravintola Maharaja on ollut esillä Mannerheimintiellä niin kauan kuin jaksan muistaa. Se ikäänkuin kuuluu maisemaan ja on vaikea kuvitella Töölöötä ilman sitä. On kuitenkin syytä huomata, että kasvisruoan taso ravintolassa on vaihdellut vuosien varrella molempiin ääripäihin, huipulta pohjalukemiin.

Tunnelma: Perinteinen intialainen sisustus. Lisäksi mainio akvaarioseinä luomassa tunnelmaa. Kalat eivät tosin ole oikeita.
Suositus: Tarkista viimeisimmät arvostelut arvioidaksesi tämänhetkinen kulinaarinen kokemus. Omalla kohdallani kasvisateria vuonna 2023 oli ok, kun siihen lisäsi suolaa ja pippuria. Bubbling under.

Katso INDIVUE video: Intialainen ravintola Maharaja

Lue Intialainen ravintola Maharaja vuonna 2011


Tandoori Villa, Kalasatama – Tandooria meren rannalla

Sörnäistenlaituri 3

Sijainti: 5 metropysäkkiä Helsingin keskustasta itään Kalasatamaan ja muutama sata metriä kävelyä metroasemalta kohti merenrantaa.
Erikoisuus: Intialaista ruokaa pakistanilaisella twistillä. Tandoorissakin valmistetun kasvis- ja juustoruoan laatu on täällä vaihdellut ääripäihin, mutta parhaimmillaan se on ollut täydellistä. Huonoimmillaan täysin mauton fiasko useammin kuin kerran.
Tunnelma: Merinäköalaterassi tarjoaa lämpimään kesäaikaan upeat puitteet aterioinnille. Muuta huomioitavaa: F-Secure varoittaa, ettei ravintolan verkkosivusto ole täysin luotettu ja suosittelee olemaan varovainen, jos selaat sitä.

Katso INDIVUE video: Intialainen ravintola Tandoori Villa

Tandoori Villa ja intialainen ruoka-annos
Intialaista ruokaa ravintola Tandoori Villassa Helsingin Kalasatamassa

Helsingin intialainen ravintolamaailma tarjoaa siis monipuolisen paletin intialaisen ruoan ja intialaisen keittiön makuelämyksiä kaipaaville. Perinteisistä ruoista nykyaikaisiin tulkintoihin, nämä viisi ravintolaa tarjoavat erilaisia elämyksiä. Vetosipa sinuun sitten Ravintola Monalin autenttinen maku tai Delhi Rasoin tyylikäs tunnelma, Helsingistä löytyy varmasti jotain, joka tyydyttää intialaisen kulinaarisen himosi. Vaikka huomattava ja ymmärrettävä on, että täysin autenttisiin intialaisiin makuihin ei suomalaisilla ruoka-ainesosilla ehkä koskaan päästä.

Lue lisää intialaisista ruoista ja matkailusta Intiassa 20v. ikäisestä visuaalisesta matkaoppaastani INDIVUE – Matka Intiaan!

Matkailusta Helsingissä sinua opastaa teokseni Matka – Helsinkiin!

Tiedätkö intialaisen ravintolan, jota ei ole tässä mainittu, mutta joka kuuluu Helsingin parhaimmistoon? Vinkkaa siitä sivuston ylläpidolle sähköpostilla! Jos tämä postaus helpotti elämääsi, niin tarjoa tekijälle virtuaalikahvit: https://buymeacoffee.com/indivue. Mahdollinen tuotto käytetään sivuston ylläpitokustannuksiin.

Lue lisää:

Samankaltaiset artikkelit

7 Kommenttia

  1. Ehkä jo tiedätkin, mutta mainitsen silti, että intialainen ruoka on pääsääntöisesti maustetumpaa ja parempaa kuin nepalilainen ruoka. Mutta jos tykkää tulisemmasta ruoasta, niin siitä kannattaa kuitenkin myös mainita tarjoilijalle, jotteivät tuo vahingossa liian mietoa ja mautonta annosta.

  2. Ah, alkoi niin tekemään mieli intialaista ruokaa tämän luettua. Ehkä tänään pitää käydä testaamassa jokin näistä sinun suosittelemista paikoista. Pitää muutenkin pistää tämä listaus talteen, sillä pidän tosi paljon intialaisesta ruoasta.

  3. Kiitos kommenteistanne. Listaus on tosiaan tehty juurikin kasvis- ja paneerruokien perusteella, joten liha, kala- ja kanaruokien hyvyydestä en mene sanomaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.