Henna- eli mehnditatuoinneista sekä hennalla värjäämisestä
Tietoa henna- eli mehnditatuoinneista sekä hennalla värjäämisestä, hennavärin pysyvyydestä ja hoitavuudesta, sekä hennatatuointimalleja
Bloggaamista ja sisällöntuotantoa.
Tietoa henna- eli mehnditatuoinneista sekä hennalla värjäämisestä, hennavärin pysyvyydestä ja hoitavuudesta, sekä hennatatuointimalleja
Tiesitkö, että Suomessa saa ja voi opiskella myös intialaista päähierontaa?
Intialaista päähierontaa opetetaan ekokampaamokoulussa, jossa parturikampaajat Suomessa erikoistuvat ekokampaajiksi vuoden mittaisella erikoistumiskurssilla.
Linkit ja #hashtagit niissä toimivat edelleen,
minkä vuoksi tviitit voivat olla moniulotteisempia taideteoksia kuin runot tai sarjakuvat konsanaan
Tänään, 10.7.2018, vietetään Kuvataiteen päivää ja liputetaan kuvataiteelle. On mukava muistella, miten vietimme kyseistä päivää vuosi takaperin, vuonna 2017, Suuren Maalaustapahtuman muodossa, kun juhlistimme Suomen 100v. syntymäpäivää.
Tämänpäiväisen blogipostauksen aiheena on, mitä Indivuen pikkulinnut ovat vuosien mittaan Helsingistä laulaneet –
…kirja paljasti mm. sen, että Sakari Kukko oli käynyt Intiassa jo ennen syntymääni.
Matka Intiaan oli tuolloin 1970-luvulla tapahtunut junalla ja bussilla. Ensin junalla Moskovan kautta Teheraniin, jossa sitten oli vaihdettu bussiin ja kuljettu Afhganistanin Kandaharin ja Pakistanin Lahoren kautta Intian Amritsariin ja sieltä edelleen Delhiin.
Facebookin maine on viime aikoina ollut kovan kritiikin alla,
mutta juurikin Indivuen Facebook-sivua seuranneet tietävät, että Helsingissä nähtiin ja koettiin helmikuussa monta Intiaan liittyvää tapahtumaa –
Niin, voi kai sitä itsekin omista Facebook-päivityksistään tykätä. Edes sen verran, että kirjoittaa parhaimmista FB-päivityksistään oman blogiartikkelin, jotta Facebookia seuraamattomatkin pääsevät nopeasti juttuun mukaan.
Joogafestival-tapahtumaa kunnioitti myös Intian suurlähettiläs, Ms. Vani Rao, läsnäolollaan, ja piti lyhyen puheen joogasta ja ayurvedasta englanniksi.
Avani Rain dokumentti, joka esitettiin Savoy-teatterissa, oli kaunis dokumentti hänen ja hänen valokuvaajaisänsä elämästä, vaikka toikin samanaikaisesti vedet silmiin näyttäessään raakojakin kuvia Intian historiasta. Samalla dokumentti kuitenkin vahvisti käsitystäni siitä, että valokuvauksen ja meditaation välillä voisi olla jokin yhteys. Raghu Rai sanoi esimerkiksi itse, ettei ole koskaan meditoinut.
Joogafestival on luvassa jälleen Helsinkiin, mutta tänä vuonna vasta maaliskuun alkupuolella, 3.-4.3.2018.
Nyt siis hiihtolomalaisetkin saavat mahdollisuuden tutustua joogaan mm. erilaisten joogatuntien, joogavarusteiden sekä muiden oheistuotteiden avulla.
Tänään on vuorossa tuhti artikkeli helpottamaan matkan suunnittelua Reykjavikiin sekä muualle Islantiin.
Löydä valokuvia Matka 2018 -messuilta Indivuen Facebook-sivulta oheisesta linkistä
Matkamessut ovat inspiroiva kokemus, ja jos kohtalosi on rämpiä pääkaupunkiseudun loskakeleissä koko tammikuu, niin suosittelen ehdottomasti pistäytymään Messukeskuksessa 19.-21.1.2018 välisenä aikana!
Indivue arpoo kaksi ilmaista pääsylippua Matkamessuille –
Kirjamessut järjestettiin Helsingissä lokakuussa ja bongasin sieltä tapani mukaan intialaista tai Intiaan sijoittuvaa kirjallisuutta – Lue, mitä löysin –
Eilen, 1.12. julkaistu teos Design vuosi 2017 juhlistaa suomalaisen muotoilun 100 vuotta kaksikielisesti, suomeksi ja englanniksi, ja kertoo, mitä tapahtuu suomalaisessa muotoilussa ja designissa nyt, vuonna 2017
En tiedä, mitä ihmettä tänä päivänä kirjallisuudessa oikein tapahtuu, kun tämäkin teos toi lopulta vedet silmiini – se tapahtui sivun 271 lopussa – mutta suosittelisin silti kyseistä Mila Teräksen kirjoittamaa teosta jokaiselle kuvataiteilijan urasta haaveilevalle.
Kaikista uutuuksista valitsin ulkoasun ja kansikuvan perusteella raflaavimmaksi teokseksi Lenita Airiston teoksen Elämäni ja isänmaani, joka muistutti ulkonäöltään tuhtia amerikkalaista Vogue-lehteä
13. blogivuosi pyörähtää käyntiin –
Kiitos mukanaolijoille – Mitä enemmän teitä on sekä tykkäyksiänne somessa,
sitä enemmän myös muutkin saavat lukea!