Helsingin Kirjamessut 2022 ja 5 ihanaa yllätystä
Yksi Helsingin syksyn suosituimmista aktiviteeteista on Kirjamessut – lue viisi ihanaa yllätystä vuodelta 2022
Blogiyhteistyö on yhteistyötä bloggaajan ja yrityksen tai brändin välillä. Se voi sisältää esimerkiksi tuotearvosteluita, sponsoroidun sisällön luomista tai mainontaa blogissa. Blogiyhteistyö on hyödyllistä sekä bloggaajalle että yritykselle, sillä se voi kasvattaa näkyvyyttä ja lisätä liikennettä blogissa. Lisäksi se voi auttaa yritystä tavoittamaan uusia asiakkaita ja lisätä tuotemyyntiä. On tärkeää, että yhteistyö on molemmille osapuolille hyödyllistä ja että se toteutetaan eettisesti ja läpinäkyvästi. Kun bloggaaja on saanut rahallista korvausta eli palkkaa tekemästään työstä, kutsutaan yhteistyötä kaupalliseksi yhteistyöksi ja merkitään samoin.
Ohessa blogiyhteistyönä tehtyjä blogipostauksia
Yksi Helsingin syksyn suosituimmista aktiviteeteista on Kirjamessut – lue viisi ihanaa yllätystä vuodelta 2022
Sinulla on aikaa osallistua pika-arvontaan huomiseen tiistaihin klo 23:59 Suomen aikaa asti. Liput toimitetaan voittajille keskiviikkona!
I love me on tyylin, hyvinvoinnin ja kauneuden tapahtumakokonaisuus Helsingin Messukeskuksessa. Osallistu lippuarvontaan täällä!
Helsingin Kirjamessujen vuoden 2022 ohjelma julkaistiin tasan kuukausi ennen messujen alkua, niinkuin on ollut tapana – Lue lisää! #kirjamessut #kirja #kirjailija
Oheiset videot kertovat Verlasta, jonka tehdasmuseo on ollut UNESCO:n Maailmanperintökohde Suomessa jo 25 vuotta. Videot syntyivät *blogiyhteistyönä vaikuttajamatkalla Verlaan kesäkuussa 2022.
*pr-matka blogiyhteistyössä Luovi Fiskarsin ruukkikylässä tänä kesänä toista kertaa järjestettävä Fiskars Village Art & Design Biennale hurmasi kävijänsä. Katso ohesta vinkkejä, mitä kaikkea kolme Fiskarsin päänäyttelyä tarjoavat. Pääset kyseisiin näyttelyihin myös museokortilla ja Fiskarsin biennaalihan on avoinna koko kesän, tarkemminottaen 22.5.-4.9.2022 välisen ajan. Näyttelyiden lisäksi Fiskarsin alueella järjestetään rinnakkaisohjelmaa, kuten avoimia ovia ja illallisia. Matka…