Kokemuksia Goasta vuodelta 2019
Matkakokemuksia Goasta vuodelta 2019 – Miten Goa olikaan muuttunut verrattuna aiempiin vuosiin ja mitä yllätyksiä rannoilta löytyi –
Intia on trooppisen monsuuni-ilmaston omaava liittovaltio Etelä-Aasiassa, jossa asuu yli 1,3 miljardia ihmistä. Se on monimuotoinen ja monikulttuurinen maa, jossa on erilaisia uskontoja, kieliä, ruokakulttuureja ja perinteitä.
Ohessa kattava ja kasvava, yli 850 postauksen kokoelma Intian matkailuun, intialaiseen kulttuuriin ja intialaisiin elokuviin liittyviä blogiartikkeleita: kuvia ja videoita, joita olen blogannut vuodesta 2005 alkaen.
Matkakokemuksia Goasta vuodelta 2019 – Miten Goa olikaan muuttunut verrattuna aiempiin vuosiin ja mitä yllätyksiä rannoilta löytyi –
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Tältä Gonsua-nimiseltä rannalta löytyi muutama hyvätasoiselta vaikuttava beach shack sekä siistejä aurinkovuoteita alkuvuodesta 2019, jolta ajalta myös oheinen valokuva on.
Mietin muutaman vuoden, mikä on tämä Sunset Beach, joka oli ilmestynyt Etelä-Goan nettikarttoihin, mutta jota esim. Lonely Planet ei ollut koskaan oppaassaan maininnut. Ja kun kassa antoi myöten, lähdin lopulta paikan päälle katsomaan –
Betalbatim-rannan sijainti sekä matkakokemuksia Betalbatimin rannalta Etelä-Goasta, Intiasta
…tänään on toinen ääni kellossa, sillä silmiini osui tuore Times Of Indian uutisotsikko, jonka mukaan Finnair lopettaa lennot Goaan ensi syksystä 2019 lähtien ja samoin Aurinkomatkat lopettaa valmispakettimatkojen tekemisen Goaan 25 vuoden jälkeen, syystä että –
Allaolevasta taulukosta näet, paljonko taksit suurin piirtein veloittavat matkoistaan Goassa, kun lähtöpisteenä on Dabolimin lentokenttä.
Oheiset hinnat ovat tammikuulta 2019
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Shore Temple on säilynyt pystyssä jo yli 2500 vuoden ajan ja se on selvinnyt jopa tsunamista. Tässä sinulle viisi syytä, miksi sinun kannattaisi matkustaa Bengalinlahden rannalle katsomaan tätä temppeliä
Sain vuonna 2013 katsoa Allahabadissa järjestettyä Kumbh Melaa vain intialaisesta televisiosta, vaikka kamerani poltti repussani, sillä, niinkuin kirjoitin – minun olisi pitänyt olla vähintäänkin intialaisen maaseudun karaisema sekä mieluummin miespuolinen, jotta olisin selvinnyt ehjin nahoin siitä reissusta, siitä jatkuvasta liikkeestä miljoonien ihmisten keskellä, jossa pysähtymisen varoitettiin olevan harakiri.
Kumbh Mela on yksi Intian suurimpia festivaaleja, ja se kerää miljoonia ihmisiä yhteen uskonnolliseen juhlaan joka kolmas vuosi. Lue lisää –
Gokarn, joka kirjoitetaan myös nimellä Gokarna, on pieni kylä läntisen Intian rannikolla Karnatakan osavaltiossa. Gokarna sijaitsee naapuriosavaltiosta Goasta n. 145km etelään päin, ja se on uskonnollisesti erittäin tärkeä kylä hinduille, minkä vuoksi mustiinpukeutuneet pyhiinvaeltajat ovat tavallinen näky Gokarnan katukuvassa.
Avajaisviikolla nähdään uudessa Finnkino IMAX-elokuvateatterissa jopa Bollywoodia, nimittäin Katrina Kaifin ja Aamir Khanin tähdittämä uutuuselokuva
Lue viisi syytä, miksi sinun kannattaisi vierailla Vanhassa Goassa, jossa on myös Unescon kulttuuriperintökohteita
Matkustaminen Pohjois-Intiassa korkealla vuorten rinteitä kulkevia teitä pitkin voi olla päätähuimaava kokemus, niin kuin oheisen linkin videossa, mutta tässä 5 syytä ja muutama kuva,
miksi Mussooriessa kannattaa silti käydä –
Helmikuussa vietetään Goassa karnevaaleja ja karnevaalikulkueita nähdään neljänä eri päivänä Goan neljässä suurimmassa kaupungissa, kuten Mapusassa, Panjimissa ja Margaossa.
Lue seuraavasta, miksi turistin kannattaa hikoilla keskipäivän helteessä ja mennä katsomaan Goan karnevaaleja –
Auringonlasku Anjuna Beachilla, josta video ohessa, on jo itsessään hyvä syy pistäytyä Anjuna Flea Marketilla, mutta tässä vielä viisi syytä lisää käydä Pohjois-Goassa Anjunan Flea Marketilla, joka järjestetään rannan tuntumassa joka keskiviikko turistikauden aikaan
Mumbaista löytyy monimuotoinen ja rikas gastronominen maisema. Lue, mistä löysin parhaimman intialaisen ruoan ja ravintolan Mumbaissa –
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Tässä teille, hyvät lukijani, päivitetty tiivistelmä Goasta matkakohteena Incredible India West -oppaan mukaan. Lue lisää teoksesta INDIVUE – Matka Goaan
Päivittyvä kokoelma suomalaisen matkabloggaavan kuvataiteilijan videoita Delhin parhaimmista nähtävyyksistä