Sunset Beach Etelä-Goassa

Sunset Beach Etelä-Goassa

Mietin muutaman vuoden, mikä on tämä Sunset Beach, joka oli ilmestynyt Etelä-Goan nettikarttoihin, mutta jota esim. Lonely Planet ei ollut koskaan oppaassaan maininnut. Ja kun kassa antoi myöten, lähdin lopulta paikan päälle katsomaan.  

Löysin Sunset Beachin Etelä-Goasta Betalbatim Beachin ja Majorda Beachin väliseltä alueelta, ja löytyipä sen naapurista vielä Gonsua Beach -niminenkin ranta.  

Kyseisellä Sunset Beachilla sijaitsi vain yksi ainoa beach shack, jonka aurinkovuoteissa ei saanut ilmaiseksi maata. Tämä oli hieman yllättävää, mutta toisaalta ymmärrettävää. Aurinkovuoteen hinta oli 250rs tai vaihtoehtoisesti tuli syödä 500rs ateria.

Jokunen turisti kyseiseltä rannalta löytyi, muttei yhtään uimavalvojaa. Turistipoliisi kyllä löytyi rannalle johtavan tien varrelta, joka kulki läpi kauniiden autioiden peltomaisemien.  

Sunset Beachin ranta oli kaunis ja hyväkuntoinen. Ranta erottui edukseen ja ansaitsee tulla kartoissa mainituksi, vaikka poikkeaakin Goan muista rannoista siinä, ettei se ole nimetty Goan perinteisten kalastajakylien mukaan. Ranta saa lähes viisi tähteä.  

Lue lisää Goan muista uimarannoista Indivuen artikkelissa Kaikki Goan rannat!  


Sinua saattaisivat myös kiinnostaa muut blogiartikkelit Etelä-Goasta
sekä englanninkielinen matkaopas Sunset Beachin lähellä sijaitsevalle Majorda Beachille: http://bit.ly/MajordaBeach

Lue myös INDIVUEn Matkaopus Goaan –
ja Matkaoppaan Intiaan löydät täältä!

Sunset Beach Etelä-Goassa vuonna 2019



Advertisements

Vastauksesi