Amnesia installaatio
| | |

Valokuvan Paradokseja Valokuvataiteen museossa

Oheinen videoni kertoo Suomen Valokuvataiteen museossa paraikaa nähtävilläolevasta näyttelystä nimeltään Valokuvan paradokseja. Minulla ja suomalaisella luonnolla on kunnia olla anonyymisti mukana näyttelyn parhaimmassa teoksessa, installaatiossa nimeltään Amnesia, jonka ovat rakentaneet Niina Uusitalo ja Jenni Niemelä-Nyrhinen. Katso oheiselta videolta, mikä Instagramissa esillä ollut kuvani pääsi mukaan installaatioon Valokuvataiteen museoon.

Videon kesto 3:20

Valokuvan paradokseja -näyttely Suomen Valokuvataiteen museossa

Suomen Valokuvataiteen museon vanhempi museotila sijaitsee Helsingissä Kaapelitehtaalla ja Ruoholahti on Kaapelitehtaan lähin metropysäkki. Helsingin keskustasta pääsee Ruoholahteen metrolla 3-4 minuutissa.

Valokuvataiteen museon sisäänkäynnin viereen, Kaapelitehtaan eteen, on juuri rakennettu Tanssin talo, ja jos haluat tietää, miltä se näyttää, niin sekin nähdään videolla.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että itselleni henkilökohtaisesti Tanssin talon rakentaminen Kaapelitehtaan sisäänkäynnin eteen oli pettymys. Tanssin talo itsessään oli tietysti tärkeä saada Helsinkiin, mutta millä kustannuksella? Kaapelitehtaan avara sisäänkäynti on blokattu ja tunnelma jo kaukaa katsoen todella ahdas. Olen yli 20 vuotta kulkenut Kaapelitehtaalla ja ollut vuosien mittaan mukana monessa taidenäyttelyssä siellä ja nyt meni maku koko touhusta. Miten taiteilijat ja tapahtumajärjestäjät nyt houkuttelevat katsojia näyttelyihinsä, kun ei niitä kadulta pääse näkemään? Voisiko Tanssin talon seinän kenties valjastaa näyttelymainoksia varten, jotta ihmiset osaisivat lähteä suunnistamaan jonnekin sisäpihalle jostain Tanssin talon viereisestä ovesta, ja sieltä sitten näyttelyyn. Jonkun pitäisi ravistella Helsingin kaupunkiarkkitehtejä, sillä Kaapelitehdas ja Ruoholahti eivät ole ainoita paikkoja Helsingissä, joita lisärakentaminen tällä hetkellä pilaa. Arvostan Helsingissä luonnon läsnäoloa ja rakentamisen väljyyttä, joka monesta muusta suurkaupungista puuttuu. Helsingistä löytyy vielä aitoja metsiä ja luonnonvaraisia puita. Euroopassa moni kaupunki joutuu enää tyytymään istutettuihin puistoihin, joissa kasvavat luonnottomilla geometrisillä leikkauksilla koristellut puut ja istutetut kukat. Helsingistä löytyy vielä aitoja metsiä, ja niin pitääkin. Hirmuhelteillä parhaimmat viileät paikat Helsingissä ovat metsä, sinilevätön meri, kylmäkellarit ja elintarvikekaupat. Helsingistä on myös oheinen metsäkuvani.

Valokuvan Paradokseja -näyttely on nähtävillä Helsingin Kaapelitehtaalla Valokuvataiteen museossa 13.5.-28.8.2022 välisen ajan. Jos olet miettinyt, mihin valokuvanäyttelyitä enää Instagramin jälkeen tarvitaan, niin Valokuvan Paradokseja -näyttely antaa siihen vastauksen.

Oma valokuvanäyttelyni Instagramissa ja YouTubessa on auki 24/7/365 ja ylläoleva metsäinen teos löytyy yhä Instagramista keväältä 2021. Jos haluat sen tai jonkun muun teokseni omalle seinällesi, niin ota yhteyttä INDIVUEn ylläpitoon!

Lue ja katso myös teokseni INDIVUE – Matka Suomeen. Tilaamalla sen englanninkielisen version, tuet luovaa työtäni.

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

    1. Näyttelyn nimi on Valokuvan paradokseja. Näyttely ei ole omani, joten en perustele sitä sen kummemmin. Mutta kuten mainitsin, kyseinen valokuvainstallaatio kannattaa kokea paikan päällä 🙂

    1. Kiitos! Kyseinen Amnesia-teos huomioi mielestäni kauniisti kaikki ne nimettömät valokuvaajat, joilla ei ole varaa kehystää kuviaan gallerioihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *