Galleriaviikko tuo suomalaiset taidegalleriat esiin syyskuussa 2026
Galleriaviikkoa vietetään Suomessa 21.–27. syyskuuta 2026. Viikon tarkoituksena on houkutella yleisöä taidegallerioihin ja tehdä samalla näkyväksi sitä, kuinka laaja suomalainen galleriakenttä todellisuudessa on.
Galleriaviikon yhteydessä julkaistu uusi Galleriat Suomessa -esite kokoaa yhteen yli 70 taidegalleriaa 23 paikkakunnalta. Jo nämä luvut kertovat, ettei galleriatoiminta Suomessa rajoitu vain Helsingin keskustan muutamiin tunnettuihin näyttelytiloihin.
Gallerioita toimii eri puolilla Suomea, ja ne muodostavat tärkeän osan paikallista kulttuurielämää.
Galleriaviikon tavoitteena on lisätä gallerioiden näkyvyyttä, löytää uusia kävijöitä ja muistuttaa gallerioiden merkityksestä kuvataiteen esittäjinä.
Mutta mitä galleria merkitsee nykyään taiteilijalle?
Galleria ei ole enää ainoa tie yleisön eteen
Galleriaviikko osuu kiinnostavaan aikaan kuvataiteen historiassa.
Taiteilija ei nimittäin enää välttämättä tarvitse fyysistä näyttelytilaa saadakseen työnsä julkisesti nähtäväksi.
Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten fyysisellä gallerialla oli aivan erilainen asema taiteilijan ja yleisön välissä. Jos taiteilija halusi järjestää näyttelyn, siihen tarvittiin tila. Teokset piti saada esille paikkaan, johon yleisö pystyi tulemaan niitä katsomaan.
Internet on muuttanut tämän rakenteen perusteellisesti.
Taiteilija voi nykyään rakentaa oman verkkosivustonsa ja julkaista siellä kokonaisia teossarjoja. Instagramissa yksittäiset teokset voivat saavuttaa yleisöä eri puolilla maailmaa. YouTubessa valokuvista, maalauksista tai muista teoksista voidaan rakentaa audiovisuaalisia näyttelyitä, joissa kuvaan yhdistyvät aika, liike, ääni ja teksti.
Taiteilija voi siis käytännössä rakentaa itselleen oman digitaalisen näyttelytilan.
Galleriassa joku muu tarjoaa tilan
Fyysisessä galleriassa lähtökohta on toinen.
Taiteilija tuo teoksensa jonkun muun ylläpitämään tilaan. Gallerialla on nimi, sijainti, toimintatavat, näyttelyohjelma ja usein myös oma taiteellinen profiilinsa.
Galleriasta riippuen se voi osallistua taiteilijoiden valintaan, näyttelyn kuratointiin, viestintään ja teosmyyntiin. Gallerialla voi olla myös oma yleisönsä sekä kontakteja taiteen ostajiin, keräilijöihin ja muihin taidealan toimijoihin.
Taiteilija ei siis välttämättä saa gallerialta pelkästään seiniä teoksilleen vaan galleria voi tarjota teoksille myös kontekstin.
Se, että työ on valittu tietyn gallerian näyttelyohjelmaan, on eri asia kuin se, että taiteilija julkaisee saman työn omalla verkkosivustollaan.
Omalla verkkosivustolla taiteilija päättää itse
Oma verkkosivusto kääntää asetelman ympäri.
Taiteilijan ei tarvitse odottaa, että joku muu tarjoaa näyttelyajan. Hän voi itse päättää, mitä hän näyttää, missä järjestyksessä teokset esitetään ja kuinka kauan ne ovat nähtävissä.
Fyysisessä galleriassa näyttely puretaan yleensä tietyn ajan kuluttua, mutta verkossa sitä ei tarvitse purkaa.
Uusi näyttely voidaan rakentaa vanhan rinnalle. Näin vuosien ja vuosikymmenten aikana voi muodostua digitaalinen taidearkisto, jossa voidaan seurata myös taiteilijan työskentelyn kehitystä.
Tämä mahdollisuus on erityisen kiinnostava pitkään työskennelleelle taiteilijalle. Kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden aikana voi syntyä valtava määrä teoksia, joista vain murto-osa mahtuisi samanaikaisesti fyysisen gallerian seinille. Verkossa tällaista seinien asettamaa rajaa ei ole.
Instagram vie taiteen sinne, missä ihmiset jo ovat
Instagram on vielä erilaisempi näyttely-ympäristö.
Galleriassa yleisön täytyy tulla taiteen luokse, mutta Instagramissa teos tulee yleisön luokse.
Se voi ilmestyä ihmisen puhelimelle toisella puolella Suomea tai toisella puolella maailmaa, ja tässä on valtava mahdollisuus, mutta samalla ongelma –
Galleriassa seinälle ripustettu valokuva tai maalaus sijaitsee ympäristössä, joka on rakennettu sen katsomista varten. Instagramissa sama teos kilpailee sekunneissa huomiosta videoiden, mainosten, uutisten, vaikuttajien, tuttavien kuvien ja muun sisällön kanssa.
Taide muuttuu digitaalisen alustan näkökulmasta samalla myös sisällöksi.
Lisäksi Instagram ei ole taiteilijan oma tila, sillä vaikka taiteilija omistaisi teoksensa, niin hän ei omista alustaa eikä sen jakelujärjestelmää.
Siksi oma verkkosivusto ja sosiaalinen media kannattaa erottaa toisistaan.
Oma verkkosivusto voi toimia taiteilijan digitaalisena kotina ja arkistona. Sosiaalinen media puolestaan voi tuoda yleisöä sinne.
YouTube voi tehdä näyttelystä maailmanlaajuisen
YouTube lisää taiteen esittämiseen vielä yhden ulottuvuuden.
Taiteilija voi rakentaa valokuvista tai muista teoksista kokonaisen videonäyttelyn. Katsoja voi nähdä yksittäisten teosten lisäksi niiden yksityiskohtia, kuulla taiteilijan kertovan työskentelystään tai seurata teosten syntymistä.
Video voi myös jäädä verkkoon vuosiksi.
Fyysinen näyttely saattaa olla avoinna muutaman viikon, mutta YouTubeen julkaistu digitaalinen näyttely voidaan löytää vielä vuosien kuluttua hakukoneen, linkin tai suositusten kautta.
Potentiaalinen yleisö ei myöskään rajoitu siihen kaupunkiin, jossa taiteilija sattuu työskentelemään.
Miksi taidegallerioita sitten edelleen tarvitaan?
Juuri tästä näkökulmasta Galleriaviikon teema muuttuu kiinnostavaksi.
Jos taiteilija pystyy rakentamaan oman verkkogallerian ja julkaisemaan työnsä suoraan yleisölle, mikä on fyysisen gallerian tehtävä?
Yksi vastaus löytyy itse taiteesta.
Fyysistä teosta ei voi siirtää kokonaan ruudulle.
Maalauksen koko, pinta ja materiaalit, valokuvan tulostus ja kehystys, veistoksen kolmiulotteisuus sekä teosten keskinäinen suhde näyttelytilassa koetaan eri tavalla paikan päällä, ja myös yleisön käyttäytyminen muuttuu.
Galleriaan tullessaan ihminen on tehnyt päätöksen tulla katsomaan taidetta. Hän ei pyyhkäise teosta sekunnissa pois näytöltään nähdäkseen seuraavan Reelsin.
Galleria tarjoaa taiteelle aikaa ja fyysistä tilaa.
Samalla se voi tarjota taiteilijallekin jotain, mitä pelkkä julkaiseminen omissa kanavissa ei automaattisesti tuota: ammattimaista kuratointia, uusia yleisöjä, kontakteja, teosmyyntiä ja yhteyden muuhun taidekenttään sekä näkyvyyttä painetussa mediassa.

Ei digitaalinen maailma korvanne galleriaa – mutta se muuttaa sen tehtävää
Ei siis liene tarpeellista kysyä, korvaavatko verkkosivustot, Instagram ja YouTube taidegalleriat.
Mutta olennaisempaa voisi olla kysyä, mitä sellaista gallerian pitäisi tarjota nykypäivänä taiteilijalle ja yleisölle, mitä verkko ei tarjoa.
Pelkkä mahdollisuus saada teokset muiden nähtäviksi ei enää ole samanlainen niukkuushyödyke kuin aikaisemmin, sanotaanko vaikka 25 vuotta sitten, kun itse aloitin säännöllisen julkisen taidenäyttelytoiminnan. Tänä päivänä taiteilija voi julkaista työnsä itse.
Gallerialla on kuitenkin mahdollisuus tarjota fyysinen kohtaaminen taiteen kanssa, kuratoitu kokonaisuus, asiantuntemusta ja yhteys paikalliseen taide-elämään.
Digitaaliset kanavat voivat puolestaan jatkaa näyttelyn elämää sen jälkeen, kun galleriasta sammutetaan valot, eikä näitä kahta maailmaa ehkä siksi pitäisi asettaa vastakkain.
Taiteilija voi esitellä tarkasti kuratoidun kokonaisuuden galleriassa, rakentaa omalle verkkosivustolleen pysyvän digitaalisen näyttelyn, esitellä yksittäisiä teoksia Instagramissa ja julkaista YouTubessa videoita, joiden kautta näyttely voidaan nähdä toisella puolen maailmaa.
Galleriaviikon yli 70 galleriaa 23 suomalaisella paikkakunnalla muistuttavat siitä, että fyysisiä taiteen kohtaamispaikkoja on edelleen paljon.
Samalla elämme aikaa, jolloin taiteilijalla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus rakentaa niiden rinnalle myös oma näyttelytila – sellainen, joka voi olla avoinna joka päivä, ympäri vuorokauden ja kaikkialta maailmasta.
Galleria ei siis välttämättä ole enää taiteilijan portti yleisön eteen, vaan yksi näyttämöistä, joilla taiteilijan työ kohtaa yleisönsä.
Galleriaviikkoa koordinoivat valtakunnalliset kuvataidejärjestöt Muu ry, Suomen Kuvanveistäjäliitto ry, Suomen Taidegraafikot ry, Taidemaalariliitto ry ja Valokuvataiteilijoiden liitto ry. Galleriaviikko toteutuu Taide- ja kulttuuriviraston tuella (Kuvi).
Tänä vuonna toista kertaa järjestettävässä galleriaviikossa ovat mukana mm. Galleria Topelius, Kanneltalon galleria ja Vuotalon galleria, joissa kaikissa minulla on ollut kuvataidetta esillä, joten osaan kertoa niistä tarkemmin.
Juuri tänä vuonna esimerkiksi minulla oli pitkästä aikaa töitä fyysisesti esillä Kanneltalon galleriassa. Olen seurannut Kanneltalon gallerian toimintaa vuosikymmenten ajan, ja se on todella muuttunut aina vain paremmaksi. Tila oli miellyttävä ja valoisa ja töiden ripustus seinille todella helppoa: Ei mitään naula seinään meininkiä enää, kuten silloin joskus ennen. Ja vahtimestari oli perin ystävällinen ja ammattitaitoinen. Oheinen valokuva on juurikin töistäni Kanneltalon galleriassa tänä vuonna.
Galleria Topeliuksessa puolestaan järjestettiin se maanmainio Suuri Maalaustapahtuma vuonna 2017, josta someyhteistyökumppanina tein jutunkin.
Vuotalon galleria on puolestaan suuri valoisa galleria itäisen metroradan päätepysäkin lähettyvillä, lähellä metroasemaa, ja sen vetonaulana ovat suuret lasiset ikkunaseinät, joiden läpi näyttelyä näkee myös silloin, kun Vuotalo on kiinni. Asiakaskunta eli näyttelyssä kävijät ovat etupäässä paikallisia kirjaston tai työväenopiston asiakkaita sekä konsertissakävijöitä, mukaanlukien myös ulkopuolen ohikulkijat. Myynti lienee vähäistä.
Galleriaviikon nettisivuilta löydät kätevästi tiedon kaikista gallerioista, jotka osallistuvat tapahtumaan tänä vuonna. Enää tarvitsee vain kyetä kynnelle.
Lue lisää taiteesta INDIVUEssa
Lisää tekemistä ja näkemistä Suomessa löydät teokseni INDIVUE – Matka Suomeen avulla!