Finnairin mainiota palvelua taiteilijalle

Siitä vuodesta lähtien, kun Finnair aloitti suorat lennot Intiaan,
olen suosinut kyseistä kotimaista lentoyhtiötä.

Onhan se luksusta saada toimivat ja turvalliset palvelut omalla äidinkielellään suomella,
vaikka englanti sujuisikin hyvin, koska tällöin matkustaminen stressaa vähemmän.

Muistanet, kun kirjoitin Intian Delhistä viime kuussa artikkelin otsakkeella Holi-juhlaa Intiassa,
jossa murehdin sitä,
että joutuisin jättämään Intiaan kaikki taiteilijatarvikkeeni, eritoten akryylivärini,
kun matkalaukkuni painoi liikaa ja pelkkä yksi lisäkilo maksoi Finnairilla 30e.

Päädyin kuitenkin lahjoittamaan kolme kauppakassillista pyyhkeitä, lakanoita,
saippuoita ynnä muuta kosmetiikkaa matkalaukustani hyväntekeväisyyteen,
ja tein täten tilaa taiteilijatarvikkeille.
Sain lisäksi sen verran mainiota palvelua Finnairin lähtöselvityksessä Intiassa Delhin lentokentällä,
että joudun siitä vielä aivan erikseen kiittämään,
koska olen niin iloinen siitä, että sain lopulta kaikki taiteilijatarvikkeeni ehjinä Suomeen. Kohtuuhinnalla.

Mieltälämmittävä esimerkki Finnairin hyvästä palvelusta.

Lue myös:

Finnair juhlistaa 100 vuottaan muodikkaasti

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *