Suuri Maalaustapahtuma tulee jälleen heinäkuussa

Heinäkuun 10. päivä juhlistetaan ja liputetaan jälleen suomalaiselle kuvataiteelle.

10. heinäkuuta tunnetaan myös Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä ja tuona päivänä järjestetään koko Suomen kattava Suuri Maalaustapahtuma, jolloin kuka tahansa voi piirtää ja maalata tai tehdä yhteistaideteoksen valitsemallaan tekniikalla. Valmiin työn voi sitten jakaa sosiaaliseen mediaan.
Maalaustapahtumassa voi työskennellä yksin tai yhdessä ja halutessaan voi osallistua myös omalla paikkakunnalla mahdollisesti järjestettävään maalaustapahtumaan.

Kuvataiteen päivän päätapahtuma järjestetään Helsingissä Keskustakirjasto Oodissa ja muut vuoden 2019 maalaustapahtumapaikat löydät Maalaustapahtuman nettisivuilta.

Tapahtumaa organisoi Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry.

Katso myös, miten Suurta Maalaustapahtumaa vietettiin ensimmäisen kerran valtakunnallisesti Suomen 100-vuotis syntymäpäivänä vuonna 2017.

Vuoden 2018 Suurta Maalaustapahtumaa löydät täältä.

Advertisements

Vastaa