Aamiainen Krakovassa
Niinkuin mainitsin artikkelissa Krakovan matkan 1. päivä, nautin Krakovassa myöhäisen aamiaisen kahvilassa nimeltään Bussola. Se sijaitsi suuren vilkkaan tien varrella, mutta ikkunoista ei nähnyt istuessa ulos, sillä ne olivat niin korkealla. Katuterassia ei myöskään ollut, mutta ulko-ovet olivat auki kadulle, mistä seurasi läpivirtaus ja tarpeellinen tuulenvire sisätiloihin.
Bussola mainosti itseään erikoiskahveilla, mutta ainakaan oma americano-kahvini ei säväyttänyt. Kahvi maistui pahemmalta kuin Suomessa. Mutta lue tästä, missä Krakovassa sai erinomaista kahvia.
Bussolassa aamiaiseksi tilaamani orientaali shakshuka oli minulle kiva uutuus. Tuo annos koostui mausteisessa tomaattikastikkeessa haudutetuista vihanneksista, joiden päälle oli paistettu kolme osittain löysäksi jätettyä kananmunaa. Niiden päälle oli ripoteltu hieman juustomurskaa ja tuoreet korianterinlehdet viimeistelivät annoksen raikkaalla aromillaan.
Shaksuka-annokseen kuului myös pyöreä bagelia muistuttava vehnäleipä, jonka päällä oli paljon seesaminsiemeniä. Gluteenittomuus oli tälle paikalle Krakovassa vieras käsite. Mutta onneksi löytyi tuorepuristettua appelsiinimehua.
Poikkeasinko tähän Bussola-kahvilaan toiste? No, ehkä voisin toisen shaksukan käydä maistamassa, jollei muualta löydy vielä parempi. Sisustus kahvilassa oli ihan miellyttävä ja värikäs ja istuimena toimineet nojatuolit olivat todella mainiot. Nojatuoleja ei ollut kuitenkaan joka pöydässä.
Lue myös Michelin-tason aamiainen Helsingissä sekä aamiainen Irlannissa.
Lisää matkainspiraatiota kahviloihin ja Eurooppaan ja löydät Eurooppa-oppaastani




