-

Lion – 2016; Elokuva-arvio

On mielenkiintoista tietää, mitä ajatuksia ottolapsen päässä mahtaa niin lapsena kuin aikuisena liikkua, mutta elokuvan Lion kohdalla joudut itkemään vähintään koko elokuvan ensimmäisen puoliskon ajan tämän tietääksesi, sillä elokuva esittelee eksyneen lapsen kokemuksia ja vastoinkäymisiä sen verran kauhistuttavalla tavalla ja sydäntäriipaisevasti.

Bol – Lollywood, 2011; Leffa-arvio

Pakistan on monelle tuttu lähinnä surullisista uutisista. Siellä tehdään kuitenkin myös hyviä elokuvia, joita saa myös Intiasta. Näin voi sanoa ainakin Lollywood-elokuvasta Bol, jonka nimi tarkoittaa suomennettuna ”Puhu”.

Hurry Curry, vuonna 2012
-

Hurry Curry, vuonna 2012

Tänä keväänä en löytänyt Tukholman keskustasta yhtään uutta intialaista ravintolaa, enkä edes vanhaakaan, joten jouduin pettymyksen uhallakin syömään taas Hurry Curryssa, jonka vuodentakaisen arvostelun löydät helposti oheisesta linkistä. Tapaus osoittautui kuitenkin taas oivaksi esimerkiksi siitä, kuinka ensivaikutelmasta ei kannata tehdä pysyvää vaikutelmaa

Shoot on Sight – Englanti, Intia, 2007

Elokuva Shoot on Sight paranee loppua kohden, ja nostaa esiin erinomaisia kysymyksiä Islamista, saattaen antaa myös katsojalle paremman näkökulman kansainvälisiin asioihin.