Uusi Finnkino Itis ja Bollywood-elokuva Thugs of Hindostan
Avajaisviikolla nähdään uudessa Finnkino IMAX-elokuvateatterissa jopa Bollywoodia, nimittäin Katrina Kaifin ja Aamir Khanin tähdittämä uutuuselokuva
Menovinkkejä
Avajaisviikolla nähdään uudessa Finnkino IMAX-elokuvateatterissa jopa Bollywoodia, nimittäin Katrina Kaifin ja Aamir Khanin tähdittämä uutuuselokuva
Tivoli on hauska kokemus niin nuorelle kuin vanhallekin turistille ja tänä vuonna Kööpenhaminan Tivoli täytti huimat 175 vuotta. Ohessa kuvia, miltä Tivolissa näytti sen juhlistaessa merkkivuottaan –
Kyseisessä tapahtumassa esitetään kolme suht tuoretta intialaista elokuvaa, joista
ensimmäinen elokuva on nimeltään Nil Battey Sannata. Toisena elokuvana nähdään Hindi Medium ja
kolmas elokuva on Baahubali 2: The conclusion –
Kyseessä on koko perheelle sopiva tapahtuma, jossa on tarjolla livemusiikkia, intialaisia tanssiesityksiä sekä erilaisten intialaisten keittiöiden antimia ja paljon muuta intialaiseen kulttuuriin liittyvää ohjelmaa ja esittelyä.
Intia Päivää odotellessa voit lukaista oheisesta linkistä löytyvää Indivuen Matkaopusta Intiaan.
Avani Rain dokumentti, joka esitettiin Savoy-teatterissa, oli kaunis dokumentti hänen ja hänen valokuvaajaisänsä elämästä, vaikka toikin samanaikaisesti vedet silmiin näyttäessään raakojakin kuvia Intian historiasta. Samalla dokumentti kuitenkin vahvisti käsitystäni siitä, että valokuvauksen ja meditaation välillä voisi olla jokin yhteys. Raghu Rai sanoi esimerkiksi itse, ettei ole koskaan meditoinut.
Sarjan tv-toteutus on onnistunut, sillä se nappaa mukaansa paljon paremmin kuin itse alkuperäinen romaanikirja. Tämä johtuu paljolti intialaisen näyttelijän Joy Senguptan mainiosta roolityöskentelystä, vaikkei hän – kuka tietää – loppujen lopuksi ehkä paljoa edes näyttele.
Millaista jälkeä kankaalle syntyy, kun palaa Intian komennukselta Suomeen –
Miten yhdistää jooga ja taiteen tekeminen?
Koe tämä tulevana Taiteiden yönä –
Tubelight sijoittuu 1960-luvulle Pohjois-Intiaan ja kertoo veljesten välisestä rakkaudesta.
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Kun Bollywood täytti sata vuotta, Indivue juhlisti tapahtumaa kirjoittamalla artikkelin suomeksi arvioimistaan Bollywood-elokuvista.
Nyt Suomen täyttäessä sata vuotta, voit lukea Indivuesta tämän vuosituhannen parhaimmista Bollywood-elokuvista!
Intia Päivä -tapahtumassa 17.6.2017 voit puolestaan todistaa paikan päällä,
kuinka intialaisista elokuvistakin tutut tanssit heräävät henkiin –
Lisäksi vuonna 2017 India Day / Intia Päivä -tapahtumassa juhlistetaan Suomen 100v. itsenäisyyttä.
Tapahtuma on osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Intialainen näyttelijätär Anushka Sharma (Rab Ne Bana Di Jodi, NH 10) nähdään pääosassa ensi viikolla ensi-iltaan tulevassa romanttisessa intialaisessa komediaelokuvassa Phillauri.
Elokuva Phillauri nähdään myös Suomessa –
Alia Bhattin ja Varun Dhawanin tähdittämä Bollywood elokuva Badrinath Ki Dulhania saa ensi-iltansa ensi perjantaina 10.3.2017 myös Suomessa.
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Joogafestivalien 5v. juhlavuoden teemana on tasapaino.
Tasapainoa silmälläpitäen katsoin tuossa Joogafestivalien ohjelmaa jo ennakkoon läpi ja poimin sieltä lukijoilleni mielenkiintoisia luennonaiheita lauantaille –
Bollywoodelokuvista tuttu näyttelijä Akshay Kumar tähdittää tänään Intiassa ensi-iltansa saavaa elokuvaa Jolly LLB 2, joka on jatko-osa vuonna 2013 ilmestyneelle oikeussatiirille Jolly LLB.
Intialainen näyttelijä Shah Rukh Khan on pääosassa yhdessä näyttelijätär Mahira Khanin kanssa Rahul Dholakian ohjaamassa rikostrillerissä Raees, joka sai ensi-iltansa Intiassa viime viikolla.
Raees elokuvan Suomen näytännöt ovat seuraavat –
Aamir Khanin paljon odotettu elokuva Dangal saa ensi-iltansa myös Suomessa ensi perjantaina 23.12.2016
Tämä intialainen elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan menestyksekkäistä intialaisista naispainijoista, joiden valmentajana toimii heidän oma isänsä.