Etelä-intialainen Saravanaa Bhavan -ravintola Tukholmassa ennen ja jälkeen koronan

Kasvisthali Saravanaa Bhavan Tukholma 2021

Uusin videoni YouTubessa kertoo eteläintialaisen ravintolaketjun Saravanaa Bhavanin ravintolasta Tukholmassa vuosina 2019 ja 2021, ennen ja jälkeen koronan. En tarkoita aikaa koronan jälkeen, sillä covid19:än on yhä vahvasti läsnä arjessamme, vaan aikaa, kun koronarajoitukset sallivat jälleen matkustamisen.

Pääsin tosiaan viime viikonloppuna pitkästä aikaa matkustamaan Tukholmaan ja suureksi yllätyksekseni ei Tukholman katukuvassa ja ravintoloissa koronavirus näkynyt. Kukaan ei Tukholmassa käyttänyt maskia tai huomioinut turvavälejä, jollei niitä kahta kiinalaisturistia lasketa mukaan. Tämän videolla esiintyvän ravintolan pöydätkin täyttyivät lounasaikaan vieri viereen eikä kenelläkään ollut maskeja, ei edes tarjoilijoilla. Käsidesejä ei myöskään näkynyt missään, joten oli hyvä, että kannoin omaani mukana.

Vaan oliko korona kuitenkin parin vuoden aikana verottanut Tukholman ravintoloita vai mistä mahtoi johtua se, että vuonna 2019 hehkuttamani ”paras etelä-intialainen ravintola Tukholmassa” oli vuonna 2021 pelkkä muisto entisestään, mitä ruoan makuun tulee. Ravintolan puitteet olivat kyllä kunnossa ja kuta kuinkin entisellään, mutta ruoan ja kasvisthalin annokset olivat maultaan pelkkä läpihuutojuttu, osa jopa aivan ylisuolaisia. Ei tietoakaan Saravanaa Bhavanin ketjuravintolan muuttumattomasta hyvästä laadusta. Tämän lisäksi seuralaiseni vegaanithalista uupui leipä eikä sitä saatu toimitettua koko aterioinnin aikana, mistä lie kiireestäkö johtuen. Tarjoilijatkin lounastivat alakerrassa muiden ravintola-asiakkaiden joukossa ennenkuin alkoivat palvella asiakkaita yllään tavalliset farkut ja t-paita. Vuoden 2019 autenttinen intialainen tarjoilijatar oli enää pelkkä muisto vain.

Mutta koskapa olin pitkästä aikaa Tukholmaan matkustanut ja varta vasten tähän ravintolaan mennyt, niin video siitä reissusta oli tehtävä, maistui miltä maistui. Voit katsoa videon ohesta –

Ja vaikka ruoka olikin tällä kertaa pettymys, niin edelleenkin peräänkuulutan Saravanaa Bhavanin ravintolan saamista Suomeen ja Helsinkiin, niinkuin olen tehnyt jo yli vuosikymmenen ajan. En jaksa uskoa, että laatu kaikissa maailman Saravanaa Bhavan -ravintoloissa olisi olennaisesti heikentynyt.

Koronatoimenpiteet Helsingin satamassa

Kun sitten Tukholmassa pyörittyäni saavuin kotosuomen satamaan Olympiaterminaaliin, laitettiin siellä matkailijat kiitettävästi järjestykseen, kun satamassa eroteltiin eri jonoihin rokotetut, rokottamattomat sekä risteilijät, jotka eivät olleet nousseet maihin. Maskin ja ohjeiden kera sain jatkaa matkaani satamasta ulos Helsinkiin tuntien kiitollisuutta yhteiskunnan huolenpidosta ja siitä, että olin rokotettuna saanut jälleen matkustaa.

Lue lisää matkailusta Euroopassa ja Intiassa teoksissani Matka Eurooppaan ja Matka Intiaan.

Seuraa myös YouTubessa ja muualla somessa –

3 Comments

  1. Harmi, että kokemus oli tällä kertaa edellistä huonompi. Toivottavasti kyseinen kokemus oli vain huono yksittäistapaus ja laatu todellisuudessa olisi yleisesti säilynyt hyvänä.

    Intialaisia ravintoloita olisi tosiaan mukavaa saada Helsinkiin lisää ja miksei muuallekin Suomeen.

  2. Todella harmillista, että ruoan taso tuntui tippuneen. Toivottavasti vaan kertajuttu, ja ensi kerralla sitten ennallaan, mutta se jää nähtäväksi. En ollut kuullut kyseisestä ravintolaketjusta ennen, mutta pitää joskus kokeilla jos sattuu vastaan!

  3. Kiitos kommenteistanne. Toivottavasti video ainakin nosti veden kielelle, vaikka teksti varoittikin jonkin muuttuneen.

    Ja kyllä, ehdottomasti suosittelen pistäytymään vegaaneille ja vegetaristeille sopivassa Saravanaa Bhavan -ravintolassa esim. Delhissä tai Chennaissa. Delhin ravintolaan oli jopa jono, viimeksi kun kävin.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *