YouTuben shortsit ratkee liitoksistaan
Artikkelisarjassani bloggaamisen arkipäivää haluan tänään kertoa toistuvasta ja jälleen ajankohtaisesta ongelmasta, joka liittyy sosiaaliseen mediaan ja YouTubeen. Silloin kun lyhyet videot tulivat YouTubeen, olikos se nyt pari kolme vuotta sitten, niin videoiden kansikuvia ei ollut mahdollista muokata, jolloin shortsvideoiden ulkoasu tahtoi sotkea muuten huolitellun kanavan yleisilmeen. Se vei myös ilon YouTube-kanavalla julkaisemista. Onneksi myöhemmin kansikuvien muuttaminen mahdollistui.
Siltikään ei voi koskaan tietää, toimiiko julkaiseminen ongelmattomasti, kun bugeja tulee ja menee, mikä on tosi turhauttavaa. Esimerkiksi tänään lauantaina, kun olin jo onnistuneesti julkaissut torstaina kuvaamani ja perjantaina editoimani lyhytvideon flamencotanssijoista NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellissa Instagramiin, niin päätin julkaista saman lyhytvideon myös YouTubeen, mutta YouTuben shortsit ns. ratkesivat liitoksistaan. En pystynyt päivittämään videoon omaa kansikuvaa hulmuavahelmaisesta flamencotanssijasta, joka tanssi kauniin kirkkaansinisen huivin kanssa, vaan jouduin ottamaan lyhytvideon kansikuvaksi satunnaisen otoksen itse videosta.
Lisäksi minua harmitti, että kun työstin videota, niin vasta kolmas versio onnistui, kun maksullinen sovellus jumiutui ja kaatui kaksi kertaa, kun videota yritti työstää. Ja kun sitten vihdoin sain julkaistua sen YouTubeen, niin en pystynyt laittamaan siihen omaa musiikkia taustalle, vaan jouduin etsimään siihen Tuben musiikkikirjastosta kappaleen, mikä sekin oli aikaaviepää touhua.
Eli jos lähtee laskemaan kuvaukseen, editointiin ja eri kanavilla julkaisemiseen mennyttä kokonaisaikaa, niin tämän flamencoaiheisen YouTuben shortsvideoni tekemiseen meni lähes yksi vakio työpäivä. Ja meneekin, jos laitan sen vielä TikTokkiin. Hullujen hommaa, voisi joku tuumata.
Varsinkin, jos sitä on tehnyt 10 vuotta, niinkuin minä, vaikka toki aloitin jo vuonna 2007 eli 19 vuotta sitten. Syy siihen, miksi YouTube-kanavan kasvatus vuonna 2007 epäonnistui, ja pidin pitkän tauon videoiden julkaisemisessa, oli se, että kyllästyin tuolloin huonoihin ja asiattomiin kommentteihin. YouTube ja sen yleisö olivat hyvin alkutekijöissään tuolloin.
Harmittaa, että koska aloitin niin aikaisin, niin minulle olisi kuulunut mainostulot alunalkaenkin, vaan yhä vuonna 2026 pyöritän kanavaa ja mainoksia siinä hyötymättä itse mitään. Sillä koska YouTube teki muutoksia alustaansa joskus 2010-luvun tienoilla, niin en pystynyt jatkamaan julkaisua ensimmäisellä kanavallani, vaan jouduin aloittamaan toisen kanavan, joka tätä nykyä tunnetaan nimellä INDIVUETV. Erikielisten käyttäjien eriarvoisuus näkyy tässä sillä tavoin, että koska käyttöohjeita ei tuolloin saanut suomeksi, niin en pystynyt suorittamaan kanavani siirtoa uudelle YouTube-alustalle. Englanninkieliset ohjeet olivat niin sekavat silloin n. 15 vuotta sitten, ettei niistä saanut mitään tolkkua.
Ja syy siihen, miksi en laita ensimmäisen YouTube-kanavani videoita enää julkiseksi, on se, että silloin häviävät videoista alkuperäiset tykkäykset ja päivämäärät. Kommentithan YouTube poisti niistä videoista mielivaltaisesti jo kauan aikaa sitten.
Niiden videoiden upottaminen onnistuu kuitenkin vielä, kuten voit nähdä artikkelissani Tien päällä Mumbaissa vuonna 2006. Oikein kylmät väreet meni, kun luin tuon artikkelin, sillä siinä muistelin myös sitä, kuinka YouTube lakkasi esittämästä videoita vuonna 2007, jos niissä oli copyright musiikkia, toisin kuin tänään. Ja tuohan oli se toinen syy, miksi laitoin YouTube-videoiden tekemisen tauolle vuonna 2007. Ja sen lisäksi, että menetin lopulta inspiraationi tuolloin, jäin myös ilman mainoskorvauksia vähintään 19 vuoden ajaksi, tai ehkä jopa loppuelämäksi, jos en naamaani ruutuun tuo.
Olen kuitenkin löytänyt jälleen uuden kipinän videoiden tekemiseen ja saatan kertoa siitä lisää tulevassa postauksessani, joten tilaa blogini uutiskirje sivun alareunasta, niin saat tietää, kuinka se tapahtui!