Nenäpäivä 4.11. vuonna 2011

Kaduilla näinä päivinä pyörineet punanenäiset pellet ovat osa avustuskampanja Nenäpäivää, jossa hullutellen kerätään varoja maailman köyhimpien hyväksi. Vuosina 2011-2013 kerätyt varat käytetään lasten auttamiseen Afrikassa ja Etelä-Aasiassa.

Intiastakin löytyi avustuskohde, kuten seuraava katkelma nenäpäivä.fi -sivuilta kertoo:

”Lapsityövoima ja järjestäytyminen Intian rakennusalalla

Myös Intiassa SASKin Nenäpäivä-tuella turvataan lapsityöläisille perustettujen koulujen toimintaa yhdessä paikallisten rakennusalan ammattiliittojen ja kouluviranomaisten sekä alan kansainvälisen ammattiliiton BWI:n kanssa. Hankkeessa on mukana yhdeksän koulua Uttar Pradeshin, Orissan, Tamil Nadun, Biharin ja Punjabin osavaltioissa.
Koulutyön tukemisen ohella SASKilta tukea saavat ammattiliitot toteuttavat järjestäytymis- ja koulutuskampanjaa, jolla ne vahvistavat omia neuvottelumahdollisuuksiaan ja lisäävät erityisesti alalla työskentelevien naisten ja siirtotyöläisten tietämystä omista oikeuksistaan. Liitot tukevat taloudellisesti ja koulutuksen avulla myös naisten oma-apuryhmiä, joita on hankkeen piirissä kaikkiaan noin sata.

Tekstiilialan lapsityövoiman vähentäminen Intiassa, Bangladeshissa, Thaimaassa ja Filippiineillä

Lapsia on edelleen runsaasti työssä myös tekstiili- ja vaatetusteollisuuden parissa, erityisesti paikallisten yrittäjien omistamissa kutomoissa ja verstaissa sekä raakapuuvillan tuotannossa. Tekstiili-, vaatetus- ja nahka-alan kansainvälinen ammattiliitto ITGLWF on SASKin kumppanina neljän maan koulutus- ja tiedotusohjelmassa, joka pyrkii saamaan lapsityön kieltävät pykälät alan paikallisiin työehtosopimuksiin.
Avainasemassa ovat paikalliset ammattiliitot, jotka neuvottelevat sopimuksista alan yritysten kanssa. Siksi hanke järjestää kaikissa neljässä maassa liittojen aktiiveille ja työnantajille koulutus- ja neuvontatilaisuuksia sekä tukee paikallisten ammattiliittojen järjestäytymiskampanjaa.
Intiassa hanke toteuttaa lisäksi kuntoutusohjelman entisille lapsityöläisperheille. Bangladeshissa hankkeen varoilla tuetaan suoraan lapsityöläisten koulunkäyntiä.”
Paljon alle kouluikäisiä lapsia on myös kotitöissä:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *