|

Bollywood tulee

Uudistunut Helsingin Sanomien Nyt-liite kirjoittaa, että Bollywood on nousussa etsintäkuuluttaen samalla Bollywood-dj:t ja -klubit.

Omat viisi senttiäni, vaikkei Helsingin yöelämä olekaan tätä nykyä tuttu: Ainakin viisi vuotta takaperin ainoa paikka, missä Bollywoodia pääsi joskus satunnaisesti kuulemaan pari kappaletta, oli Lady Moon -yökerho rautatieasemaa vastapäätä. Tuon yökerhon tanssilattia oli pieni, mutta tehokas. Paikan suurena miinuksena oli omasta mielestäni ravintolan ikkunattomuus.
Vuonna 2006 myös Dj. Saraswati, eritoten intialaiseen musiikkiin ja Bollywood-biittiin perehtyneenä, heitti keikkaa jossain Vadelma-Festissä. En tiedä, olisiko enää klubimaisemissa.
Dj. Soma puolestaan löytyi tänä vuonna Suomi-Intia-seuran Diwalijuhlan esiintyjälistalta.
Kyseisessä juhlassa esiintyi myös suomalainen Bolly Beat -tanssiryhmä. Huomattava parannus heidän aiempaan näkemääni esitykseen oli se, että nyt heillä oli miespuolinen tanssija mukana bhangra-esityksessään. Suunta on oikea – Esitys todella heräsi henkiin.
 
Tänä päivänä musiikki kulkee mukana helposti iPodeissa sun muissa korvalappustereoissa, ja intialaisen musiikin tunnelmaan pääsee vaikka keskellä Kauppatoria tai kuntosalia, niinkuin kirjoitin joskus aiemmin.
Hindipoppia ja Bollywoodia on turha vierastaa sen vuoksi, ettei ymmärrä kieltä, sillä eihän klassisestakaan laulusta useimmiten selvää saa, ja silti se uppoaa kuulijoihin ongelmitta.
Niin uppoavat myös hindipop ja Goatrance.
 

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *