5 syytä lukea teos Tärkeintä tänään (Tuuma-kustannus)

(Mainos: Postaus on vastine arvostelukappaleesta, jonka antoi Tuuma-Kustannus)

Viime syksyisillä Kirjamessuilla kohtasin uuden kustantajan, Tuuma-kustannuksen, ja heidän valikoimastaan löytyi Maaretta Tukiaisen kirjoittama minimalismin puolesta puhuva kirja Tärkeintä tänään – Näin saat vähemmällä enemmän.

Luin kirjan hetimmiten, sillä se oli pienikokoinen ja helppolukuinen. Kirja ei tuntunut tarjoavan paljonkaan uutta, mutta olin kuitenkin iloinen löytäessäni kirjan sivuilta mustana valkoisella erään ajatuksen, jonka olemassaoloa olin jo itsekseni ehtinyt ihmetellä kauan. Tuota ilmiötä kutsuttiin kirjassa nimellä sisäinen sabotoija, ja sen sanottiin pitävän huolen siitä, ettemme saa sitä, mitä pohjimmiltaan eniten haluamme.

Nyt, kun muutaman kuukauden jälkeen tartuin kirjaan uudestaan, sen sivuilta löytyneet ajatukset piristivät mukavasti mieltä. Voisin vinkata kyseistä teosta etätöiden ja -opiskelun aiheuttaman kaaoksen keskelle luettavaksi ja kerron myös viisi muutakin syytä lukea Maaretta Tukiaisen teos Tärkeintä tänään.

Viisi syytä lukea teos Tärkeintä tänään

1) Jos olet niitä ihmisiä, jotka tykkäävät alleviivata lukemaansa, niin tämä kirja tarjoaa sivuillaan paljon alleviivattavaa.

2) Teos antaa työkalun oman elämän jäsentämiseen niin, että siihen tulee lisää selkeyttä, tuloksellisuutta ja merkitystä, ja se on oodi minimalismille.

3) Kirja tarjoaa paljon väitteitä, joita on mukava itsekseen filosofisesti kyseenalaistaa. Lisäksi kirja selittää hyvin monia arkipäivän asioita.

4) Kovakantinen teos sisältää 138 sivua, mutta on kuitenkin niin kevyt ja pienikokoinen, että sitä voi suositella vaikkapa matkalukemiseksi.

5) Tämä Maaretta Tukiaisen kirjoittama ja Tuuma-kustannuksen kustantama kirja Tärkeintä tänään on tehty Suomessa ja sillä on ympäristömerkki.

Löydät lisää kirja-arvioitani täältä!

Tietoa kirjoittajasta

INDIVUE

Travel and art; blogging and photography, online since 2005

2 thoughts on “5 syytä lukea teos Tärkeintä tänään (Tuuma-kustannus)”

  1. Heh, tykkään kovasti ajatuksesta Sisäinen sabotoija. En tiedä, toimiiko se (toivottavasti ei), mutta ainakin se on sopivan ilkikurista vastalääkettä iän ikuisiin saat sen mitä haluat, kaikella on tarkoitus sun muuhun positiiviseen jargoniaan. Muutenkin taidan olla vähemmällä enemmän -ajatuksen kannattaja, eli pitänee tutustua teokseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.