5 syytä lukea (ja kokea) teos Aikuisten leikkikirja (tuuma)

*Mainos: Postaus on vastine arvostelukappaleesta, jonka antoi tuuma-kustannus

Sain Tuuma-Kustannukselta arvioitavakseni uunituoreen, elokuussa 2020 ilmestyneen, ihanasti juuri painostatulleelta tuoksuvan, Aikuisten leikkikirjan, jonka olivat tehneet Metti Vuosku ja Anette Siili.

Kirja oli kovakantinen, iPadia huomattavasti kevyempi, yhdelläkädellä pidettävä sidos, jossa oli yhteensä 158 sivua.

Teoksen kannessa poseerasi punahuulinen blondi vaaleanpunainen  turkishattu silmilleen vedettynä ja yllään neljä päällystakkia, jotka roikkuivat yhä naulakossa.

Kyse ei kuitenkaan ollut mistään aikuisten välisistä tuhmista privaateista roolileikeistä, vaan, kuten kirjan sisällysluettelo paljasti – teos tarjosi yhteistä tekemistä niin ystäville, tuttaville kuin ventovieraillekin.

Leikkikirjan leikit olivat uusia ja vanhoja, tuttuja ja tuntemattomia, ja useimpiin niistä tarvittiin vähintään kaksi leikkijää, sekä huumorintajua ja uteliaisuutta.

Viisi syytä lukea ja kokea Aikuisten leikkikirja

1. Leikkiin heittäytyminen herättää meissä piilevän luovuuden ja itseilmaisun, ollen mukavaa vastapainoa vakavalle ja stressaavalle elämälle. Kirja helpottaa leikkiin heittäytymistä tarjoamalla paljon leikki-ideoita yksien kansien välissä.

2. Koska useat leikki-ideat on kasattu helposti hyödynnettäväksi, sopii teos mainiosti illanistujaisiin ja monenmoisiin kissanristiäisiin tunnelmaa keventäväksi ohjelmanumeroksi. Esimerkiksi kirjassa esitelty ja opetettu Tapahtumabingo olisi aivan omiaan hääjuhlien ohjelmanumeroksi.

3. Omat suosikkileikkini tässä kirjassa olivat nimeltään ”Jos hän olisi…”, ”Ääliösanat”, ”Minuuttilista” ja ”Tv-dubbaus”. Hieman soveltamalla niitä voisi leikkiä yksinkin ja saada kenties muutamat naurut itselleen. Mutta yksin leikkiminen ei ole tämän kirjan perimmäinen tarkoitus, vaan ihmisten tuominen yhteen ja yhteisten iloisten muistojen luominen.

4. Kirjan kansi ei välttämättä houkuttele ostajaa sen vuoksi, että fontti siinä näyttää silmiä-ärsyttävältä 3D:mäiseltä pieleen menneeltä koevedokselta, jossa otsikon laitimmaiset kirjaimet putoavat sivuilta ulos. Onneksi kirja on kuitenkin kokonsa ja painonsa puolesta yhdelle kädelle mukava, ja sen sisältökin pääosin kantta rauhallisempi. Siis ennenkuin sisältö valjastetaan käytäntöön.

5. Kirjailijat kertovat teoksessaan mukavasti taustoja kunkin kirjassa esiintyneen 35 leikin takaa. Kirjekaverijuttuleikin tarina oli koskettava ja päätynee omalla kohdallani käytäntöön heti ensi uutena vuotena, kun vanha perinne tinojen valaminenkaan ei ole enää laillista saati ympäristöystävällistä.

Ensi uutena vuotena minäkin siis kirjoitan hyvän uuden vuoden toivotus -kirjeet lähimmäisilleni ja he saavat avata ja lukea kirjeet vasta vuoden kuluttua siitä, nähdäkseen, mikä on tullut toteen. En piilota kirjeitä nokipannuun kamiinan päälle, koska moisia luksustuotteita ei kaupungissa käytetä, mutta jonnekin muualle näkyvälle paikalle, sillä niin kuin kirjailijat Metti Vuosku ja Anette Siili kertovat – olisi hauskaa muistaa, että joku on kirjoittanut minulle kannustuskirjeen, vaikken saakaan sitä vielä lukea.

Löydä lisää kirja-arvioitani täältä!

Lue myös arvio Tuuma-kustannuksen teoksista Tärkeintä tänään sekä Rakas keho.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *