Tere Bin Laden – Bollywood, 2010 – Your Bin Laden; Leffa-arvio
Ajatuksiaherättävä komedia Osama Bin Ladenin kaksoisolennosta.
Ajatuksiaherättävä komedia Osama Bin Ladenin kaksoisolennosta.
Woh Lamhen pääosassa nähdään aiemmin mainitsemani Shiney Ahuja sekä Kangana Ranaut. Elokuva kertoo skitsofreniaa sairastavasta intialaisesta näyttelijättärestä ja se on kuvattu osittain Goassa.
Devdasia edeltänyt, visuaalisesti kimmeltävä, intialaisromanttinen kolmetuntinen, jonka pääosassa hurmaavat Aishwarya Rai ja Salman Khan.
Lopputulosta ei voinut arvata etukäteen, vaikka olisi ehkä pitänyt.
Easter on idämpi ja niinhän passaa olla. Hyvää pääsiäistä!
Ihmiset ja ympäristö lienevät negatiivisesti varautuneita eritoten talvisaikaan Suomessa.
Lähes jokainen kosketus aiheuttaa sähköiskun, mikä voi oikeasti käydä pidemmän päälle hermoille.
Millä perustein media, puolue tai puolueen edustaja saa yleisessä keskustelussa määritellä, mikä on (perus-)suomalaista?
Tai määritellä, kuinka joku tai jokin on suomalaisempi tai suomalaisempaa kuin joku toinen ja manipuloida keskustelua?
Elokuvan Housefull aikana joutui nauramaan aivan ääneen, mikä on aika harvinaista, kun elokuvia katselee
En suosittele tätä Bipasha Basun ja Neil Nitin Mukeshin tähdittämää elokuvaa tosikoille, paitsi jos olet valokuvaaja.
Ja edelleen mietityttää, miksi tuollaisia typeriä kysymyksiä saa toimittaja ylipäätään esittää tv:ssä?
Harmiton hyvän tuulen elokuva miehen ja naisen välisistä parisuhdevaikeuksista.
Hyvä elokuva tärkeästä aiheesta.
My name is Khan tullee ilmestymään myös suomenkielisellä tekstityksellä.
Miten ilahduttavaa onkin, että intialainen nykytaide tuli Suomeen, kun en talvella ehtinyt Delhissä käydä intialaisen nykytaiteen messuilla, vaikka olisin halunnut!
Anna Hazarea tukevat myös elokuva-alan suuret nimet, kuten Aamir Khan, Hrithik Roshan, Madhur Bhandarkar, Anupam Kher ja Juhi Chawla.
Kotiapulaiseni oli ahkera ja suloinen, aina hymyilevä perheenäiti, joka siivosi usean asunnon ja hotellin viikossa, mutta sai kovasta työstään huolimatta aivan käsittämättömän pientä palkkaa, jolla joutui elättämään koko perheensä, hänen miehensä ollessa työtön ja juoppo.
Jail on otteessaan pitävä, kertaistumalta katsottava, Madhur Bhandarkarin ohjaama kolmen ja puolen tähden elokuva
Tuomion pituus on kyllä ihan kiitettävä, jos esimerkiksi vertaa siihen, millaisia tuomioita raiskauksista Suomessa saa, vaan jos mies on syytön, niin kuin hänen vaimonsakin uskoo, niin eipä voisi paljoa huonompi kohtalo ihmiselle koitua.
Ottelu Sri Lankaa vastaan on juuri päättynyt ja Intia juhlii. Maailmanmestaruus on jälleen Intiassa 28 vuoden tauon jälkeen. Onnea!
Joissain elokuvissa on kuin kotonaan. Sellaisiin kuuluu esimerkiksi Kiran Raon ohjaama Dhobi Ghat – Mumbai Diaries.
Kerrassaan jännittävät loppuhetket tämänpäiväisessä Intian ja Pakistanin välisessä ottelussa. Intia vei nipin napin voiton 29 juoksullaan ja pelaa lauantaina maailmanmestaruudesta Sri Lankaa vastaan.
Intiassa pelataan juuri kriketin world cupin semi-finaaleja,Intia vs Pakistan. Päivä on kansallinen vapaapäivä. Myös Suomessa finaalia pääsee seuraamaan Stadin Krikettikerhon toimesta. Lisätietoja löytyy Suomen Krikettiliiton sivuilta.