Goassa myös sataa lunta!

Joulukuu on vierähtänyt kuin siivillä, enkä ole ehtinyt bloggailla ennen kuin nyt, kun on enää kaksi yötä jouluun.
Olen vihdoin asettunut aloilleni, löytänyt oman nurkkaukseni palmujen alta – suomalaisittain sanoen kalustettu 1h+kph+kk+p. Hyvä hinta, rauhallinen sijainti ja kaikki palvelut lähellä. Toissapäivänä tuli tv ja jääkaappi on paraikaa korjattavana, se kun piti niin hirmuista meteliä ja pakasti kaiken mehuista ketsuppiin – usko pois, ei ole herkkua herätä aamulla janoisena ja löytää jääkaapista vesipullot jäätyneinä jääkimpaleiksi. Löysin myös loistavan taidetarvikeliikkeen pääkaupungista Panjimista, joten enää tarvitsee vain ostaa lenkkarit aamuisia merenrantalenkkejä varten ja arki alkaa luistaa. Flow.
Voi kyllä olla, että arki alkaa vasta ensi vuonna, sikäli kuin joulu ja uusi vuosi ovat ovella. Olen kuullut tarinoita siitä, kuinka Goan hotellit ja guesthouset ovat tällöin aina tupaten täynnä ja meno on karnevaalimaista. Viime vuonnakin muun Intian suriessa Tapaninpäivän tsunamin uhreja, ilotulitteet paukkuivat Goassa taukoamatta.

Terveenä olen pysynyt aina viime viikonloppuun asti, vaikka unohtui yhdessä välissä malarianestolääkkeetkin ottaa ja hyttysiä riittää ja ulkona olen ruokaillut harva se ilta. Viime lauantaina poistui veg.sizzlerit ylä- ja alakautta, kun sain ruokamyrkytyksen. Kärsimystä ei kestänyt onneksi vuorokautta kauempaa, ja pieni kuume kera hyvien yöunien paransi kaiken ja ruokahalukin on tässä taas pikkuhiljaa alkanut heräillä.

Vaan kukapa olisi uskonut, että Goassa voi palella, mutta tosiaan, täälläkin on nyt talvi. A/C on tähän vuodenaikaan tarpeeton, samoin kattotuuletin yöaikaan. Ikkunat pitää myös muistaa sulkea yöksi, jottei herää keskellä yötä hampaat kalisten. Ja auringon laskettua ei pyörän päällä oikein tarkene ilman takkia ja sukkia, jos vauhti on enemmän kuin 20km/h.
Ja arvatkaas mitä – It’s snowing in Goa also!
Kyllä. Kysyin eräältä tarjoilijalta, miksi heidän beachshackinsä tuolit ovat kauttaaltaan kosteat ja hän selitti minulle vakavana, että ”because it’s snowing”.
Oli minulla naurussa pitelemistä. Tuo lumi meren rannalla on täällä talvisaikaan iltaisin merestä tiivistyvää kosteutta.
Toissapäivänä kävin Kala Academyn, paikallisen taideakatemian oppilaiden näyttelyssä, joka oli osa äskettäistä Festival of Visual Arts & Theatre -festivaalia. Vähän aikaa sitten Panjimissa järjestettiin myös Fontainhas Art Festival, jossa taiteilijat pitivät näyttelynsä hienoissa asunnoissa. Olisin halunnut nähdä tämän näyttelyn, mutten ehtinyt.
Mitäs muuta. Mieliala on positiivinen vaikka unelmien täyttymys, oma talo omalla pihalla Anjunasta meren tuntumasta kera oman beachshackin jäi saamatta, koska olin puoli tuntia myöhässä.
Tarina on pitkä, mutta lyhyesti: vain puoli tuntia myöhässä. Tässä kohden haluan muistaa yhden mielisanonnoistani: Whatever happens, happens for good.
Joka tapauksessa, pidän tämänhetkisestä asunnostani paljon. Asunto on palmujen ympäröimä ja kun tuuli havisuttaa palmunlehtiä, se kuulostaa siltä kuin haavan lehdet havisisivat, mikä on mielimusiikkiani Suomessa. Siihen päälle kaikki eksoottiset linnut, jotka laulavat melkein taukoamatta, niin avot. Meren kuohu ei kuulu aivan kotiovelle päiväsaikaan, ainoastaan yön hiljaisuudessa, mutta rantaan on vain neljän minuutin kävelymatka. (Ja kun opin ajamaan skootterilla, olen siellä minuutissa! – Juuri tänään opettelin ajamaan sillä, pienellä sivukadulla 5km/h, mutta älkää kertoko tätä äidilleni! Ja ei, en ole ajatellut lähteä skootterilla pääteille. Intian liikenne kun on tunnetusti kaoottinen ja kaiken lisäksi vasemmanpuoleinen. Vaikkakin täällä on juuri kaikki päätiet päällystetty uudestaan ja parannus ajomukavuuteen on huomattava.)
”Koti”beachshackini on myös mukava, rauhallinen, siinä on hyvä palvelu ja ruoka, ei moitteen sijaa. Sijainti loistava, eikä ranta ole ylikansoitettu. Mm. italialaisia ja ranskalaisia turisteja. Hieno paikka auringonlaskuille.
Joten mikäs täällä ollessa –
Terveisiä kotisuomeen, hyvät joulut ja uudet vuodet kaikille! Päiväkin alkaa taas pidetä siellä!

Advertisements

Vastauksesi