Hrithik Roshanin parhaimmat elokuvat
INDIVUE on arvioinut Bollywood-elokuvia yli vuosikymmenen ajan ja päätyi kaikista nähdyistä Hrithik Roshan -elokuvista suosittelemaan parhaimpina seuraavia viittä elokuvaa –
Bollywood on Intian hindinkielisen elokuvateollisuuden synonyymi ja se tunnetaan Mumbaissa sijaitsevana elokuva- ja musiikkikulttuurin synnyinsijana. Bollywood-elokuvat ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja värikkäistä lavasteistaan, monipuolisesta musiikistaan sekä tanssikohtauksistaan. Bollywood-elokuvat ovat monipuolisia ja käsittelevät usein rakkautta, perhesuhteita, yhteiskunnallisia kysymyksiä ja draamaa. Elokuvateollisuus on myös merkittävä osa Intian taloutta ja sen suosio kasvaa vuosi vuodelta.
Bollywood-elokuvia katsotaan ympäri maailmaa ja ne ovat saaneet vankan fanikunnan myös länsimaissa. Bollywood-tanssityyli on myös otettu osaksi monia länsimaisia tanssikulttuureja.
Lue myös digitaalinen teokseni Matka Bollywoodiin
INDIVUE on arvioinut Bollywood-elokuvia yli vuosikymmenen ajan ja päätyi kaikista nähdyistä Hrithik Roshan -elokuvista suosittelemaan parhaimpina seuraavia viittä elokuvaa –
Osittain Suomen Lapissakin kuvatun Bollywood-elokuvan WAR ensi-ilta on lokakuussa 2019
Yksi mieleenpainuvimmista äänistä mm. Shah Rukh Khanin elokuvien taustamusiikissa kuuluu Udit Narayanille. Tuo flirttailevan hymyilevä lauluääni tunnetaan mm. intialaisista elokuvista Veer-Zaara, Kuch Kuch Hota Hai, Kal Ho Naa Ho, Kabhie Khushi Kabhie Gham ja Dil to Pagal Hai.
Mohit Chauhan on intialainen laulaja, jonka ääni tunnetaan monesta Bollywood, Tollywood ja Kollywood -elokuvasta. Mohit Chauhania on saatu kuulla useassakin viimevuosien Bollywood-hittielokuvassa, kuten Rang De Basanti, Rockstar, Barfi! ja Tamasha.
On pinnallista puhua Bollywoodista mainitsematta Bollywood-elokuvien oleellisia musiikintekijöitä.
Tosiasiahan on, että vaikket olisi koskaan katsonut yhtään Bollywood-elokuvaa, niin riittää, että olet viime vuosien aikana istunut intialaisessa taksissa, ja olet varmasti saanut kuulla Arijit Singhia.
Student of the Year 2 on erikoinen jatko-osa siinä mielessä, että äkkisältään katsoen jatko-osalla ei ole mitään yhteistä elokuvan ensimmäisen osan kanssa, paitsi että ohjaaja on vaihtunut tuottajaksi. Elokuvan musiikki on kuitenkin saman tekijän, säveltäjäkaksikko Vishal-Shekharin käsialaa.