
MATKA
INTIAAN
INDIVUE
MATKAOPAS
Arvioitu lukuaika: 22 minuuttia
Matka Intiaan on suomalaisen matkabloggaajan kattava opas Intiaan, joka sisältää mm. 20 vuotta autenttisia valokuvia ja videoita Intiasta, joita löydät vain INDIVUE-blogista ja somekanavilta! Etusijalla ovat siis matkakohteet Intiassa, joissa olen itse käynyt kuvaamassa.
(Päivitetty 7/2025)
Sisällysluettelo

Matka Intiaan
Kaikki oheiset Intiaan, intialaisiin kaupunkeihin, nähtävyyksiin sekä muihin Intian matkavinkkeihin liittyvät yli 500 blogipostausta sekä valokuva- että videoartikkelia Intiasta ja intialaisesta kulttuurista on kirjoitettu, kuvattu ja julkaistu INDIVUEn blogisivuilla vuodesta 2005 alkaen. Tuoreimmat kuvat paikan päältä ovat vuodelta 2023.
Liity mukaani matkoille, joissa tutkitaan Intian ihmeitä jo vuodesta 2005 ja Mumbaista lähtien. Olen dokumentoinut ja tallentanut runsaasti Intian nähtävyyksiä blogiini ja YouTubeen jo yli 18 vuoden ajan.
Blogipostaukseni kertovat Intian kauneudesta, kaupungeista ja maamerkeistä, sekä sisältävät hyödyllisiä matkavinkkejä. Yli 500 pelkästään suomenkielistä valokuva- ja videopostausta Intian rikkaasta kulttuurista. Englanniksi vielä lisää.
INDIVUE – Matka Intiaan -teoksen tarinoiden, aitojen matkakokemusten ja upeiden kuvien jakaminen ja kertominen jatkuu matkabloggaajana, -valokuvaajana ja matkailuvaikuttajana. Tilaamalla blogini pääset mukaan tähän loputtomaan löytöretkeen!
Intiaopas
Intia on monipuolinen maa, jolla on värikäs historia, kulttuuri ja perinteet, ja se houkuttelee valtavia määriä turisteja vuosittain. Intiassa on tarjolla laaja valikoima matkailukokemuksia pohjoisen lumisista Himalajan vuorista aina etelän trooppisiin rantoihin.
Tämä visuaalinen oppaani inspiroi ja auttaa sinua, kun suunnittelet matkaasi Intiaan, olitpa sitten ensimmäistä kertaa menossa tai jo kokenut matkaaja. Indivue – Matka Intiaan -teos sisältää tietoa mm. parhaista vierailukohteista, parhaista matkustusajoista ja tehokkaimmista tavoista liikkua. Teos opettaa myös paikallista kulttuuria, tapakäytäntöjä ja etikettiä, ja voit hyödyntää vinkkejä matkallasi parhaalla mahdollisella tavalla sekä kunnioittaa paikallista elämäntapaa.
Yksi tärkeimmistä asioista, joita Intiassa matkustettaessa on muistettava, on se, että maa voi olla aisteille ylivoimainenkin. Tämä sen vuoksi, että Intia on niin valtava maa, ja nähtävää ja koettavaa siellä on paljon. Siksipä onkin suositeltavaa suunnitella matkaa etukäteen, jotta voit hyödyntää aikasi Intiassa parhaalla mahdollisella tavalla ja välttää mahdolliset vastoinkäymiset.
Matkan suunnittelu
Matkaa suunniteltaessa on hyvä miettiä, milloin Intiassa on paras aika vierailla. Koska siellä on trooppinen ilmasto, lämpötilat voivat vaihdella huomattavasti alueesta riippuen. Suomen kuuma +25 asteen kesälämpötila voi tuntua Delhissä viileältä talvella. Sadekauden aikaan, joka kestää yleensä kesäkuusta syyskuuhun, voi joillain alueilla olla vaikeaa liikkua, joten varminta on välttää matkustamista monsuunin aikaan mahdollisuuksien mukaan.
Intia on tunnettu hyvästä ruokakulttuuristaan, ja paikallisten ruokien maistaminen on tärkeä osa mitä tahansa matkaa, Intiasta kun löytyy kaikkea mausteisista curryista aina makeisiin jälkiruokiin, ja jotain jokaiseen makuun. Sikäläisten ruokien maistaminen on mukava tapa sulautua paikalliseen kulttuuriin ja katukeittiöiden ruokia suositellaankin usein maistelemaan, sillä ne voivat olla parhaita ja autenttisimpia ruokia, joita löydät. Muista kuitenkin huolehtia hygieniasta. Lisäksi haluan kehottaa sinua maistamaan yksinkertaista intialaista kotiruokaa, sillä oman kokemukseni mukaan se on parhainta, mitä Intiasta löytyy.
Intiassa liikkuminen
Liikkuminen Intiassa voi olla haastavaa, mutta siellä on useita vaihtoehtoja, mukaan lukien lentokoneet, junat, bussit ja taksit. Junat ovat suosituin kulkutapa, ja niitä on useita erilaisia, mukaan lukien pikajunat, paikallisjunat ja luksusjunat. Bussit ovat myös suosittu vaihtoehto, erityisesti paikallisten keskuudessa, ja niitä on laaja valikoima, mukaan lukien paikallisbussit, pitkän matkan bussit ja luksusbussit. Taksit ovat myös kätevä vaihtoehto, mutta hinta on tärkeää sopia ennen matkaan lähtöä, sillä joillain kuljettajilla voi olla tapana ylihinnoitella turistihintoja.
Kun Intiassa matkustaa, on tärkeää arvostaa paikallisia tapoja ja perinteitä. Tämä sisältää hillityn pukeutumisen, julkisten tunteidenosoitusten välttämisen ja kenkien poisottamisen ennen sisäänkäyntiä temppeleihin ja koteihin. Lisäksi on tärkeää olla tietoinen ympäristöstä ja varoa taskuvarkaita sekä muita pikku rötöstelijöitä.
Loppujen lopuksi Intia on maa täynnä unohtumattomia seikkailuja, historiaa ja kulttuuria. Tykkäsitpä sitten vilkkaista kaupungeista, upeista rannoista tai vaikuttavista vuoristoista, Intialla on jotain tarjottavaa jokaiseen makuun. Hieman etukäteissuunnittelua käyttäen voit tehdä Intian matkastasi ihanan kokemuksen. Mutta varo – Intia saattaa saada sinut halajamaan palaamaan takaisin, niin kuin tämän suomalaisen matkabloggaajan tapauksessa on käynyt.
Visuaalinen matkaoppaani INDIVUE – Matka Intiaan päivittyy vuosi vuodelta yhä paremmaksi, niinkuin koko internet ja tietotekniikka – joten tervetuloa mukaan INDIVUEn lukijaksi – voit tilata blogini helposti myös sähköpostilla.
Matka Intiaan ja intialaiseen kulttuuriin
Oheiset artikkelit blogisivustollani kertovat mm. intialaisista Bollywood-elokuvista, intialaisesta musiikista, intialaisesta ruoasta sekä hotelleista Intiassa. Klikkaamalla otsikkolinkkiä pääset suoraan asiaan!
INTIALAINEN ELOKUVA
- Dunki – Bollywood, 2023; elokuva-arvio ja VFX
Elokuva "Dunki", jonka pääosassa nähdään Shah Rukh Khan, sai maailmanensi-iltansa juuri ennen joulua. Katsoin sen Helsingissä, lue arvio - - Anushka Sharman parhaimmat elokuvat
Anushka Sharma on Intian tämän hetken tunnetuimpia näyttelijättäriä. Tässä arvioni mukaan Anushka Sharman tähänastiset viisi parhainta Bollywood-elokuvaa - - Irrfan Khanin parhaimmat elokuvat
Päädyin suosittelemaan parhaimpina kaikista näkemistäni Irrfan Khan -elokuvista seuraavia viittä elokuvaa. Ne eivät ole kaikki Bollywood-elokuvia. - Hrithik Roshanin parhaimmat elokuvat
INDIVUE on arvioinut Bollywood-elokuvia yli vuosikymmenen ajan ja päätyi kaikista nähdyistä Hrithik Roshan -elokuvista suosittelemaan parhaimpina seuraavia viittä elokuvaa - - WAR-Bollywood-elokuvan sekä Suomen Lapin ensi-ilta Intiassa 2. lokakuuta 2019
Osittain Suomen Lapissakin kuvatun Bollywood-elokuvan WAR ensi-ilta on lokakuussa 2019
- Bollywood-bloggausta: Bollywoodia
- Bollywood-elokuvia: Hyviä Goassa kuvattuja Bollywood-elokuvia
- Elokuvaopas: Matka Bollywoodiin
- Länsimaisia elokuvia: Hyviä Intiassa kuvattuja länsimaisia elokuvia ja elokuvamusiikkia

INTIALAINEN MUSIIKKI
- Anushka Sharman parhaimmat elokuvat
Anushka Sharma on Intian tämän hetken tunnetuimpia näyttelijättäriä. Tässä arvioni mukaan Anushka Sharman tähänastiset viisi parhainta Bollywood-elokuvaa - - Irrfan Khanin parhaimmat elokuvat
Päädyin suosittelemaan parhaimpina kaikista näkemistäni Irrfan Khan -elokuvista seuraavia viittä elokuvaa. Ne eivät ole kaikki Bollywood-elokuvia. - Vuoden 2019 parhaimmat Bollywood-hitit
Mitä Bollywood-elokuvamusiikkiin ja -hitteihin tulee, niin viime vuosi tarjosi todellisen jymy-yllätyksen ja jo heti alkuvuodesta 2019 - - Hrithik Roshanin parhaimmat elokuvat
INDIVUE on arvioinut Bollywood-elokuvia yli vuosikymmenen ajan ja päätyi kaikista nähdyistä Hrithik Roshan -elokuvista suosittelemaan parhaimpina seuraavia viittä elokuvaa - - Laulaja Udit Narayan valloitti niin Shah Rukh Khanin kuin Aamir Khanin elokuvissa
Yksi mieleenpainuvimmista äänistä mm. Shah Rukh Khanin elokuvien taustamusiikissa kuuluu Udit Narayanille. Tuo flirttailevan hymyilevä lauluääni tunnetaan mm. intialaisista elokuvista Veer-Zaara, Kuch Kuch Hota Hai, Kal Ho Naa Ho, Kabhie Khushi Kabhie Gham ja Dil to Pagal Hai.
MATKAILU INTIASSA
- Hotelli: Hotelleja Intiassa ja muualla maailmassa
- Hyödyllisiä sivustoja Intian matkaajalle
- Intian talvea
- Intia vuonna 2006
- Lento Intiaan: Finnairin Business Lounge Non-Schengen alueelle
- Lentomatkailu: Lento Intiasta Suomeen
- Lentäminen: Halvimmat lennot Intiaan
- Liikenne: Polkupyöräilijä Intiassa
- Matkailu: Miten Suomen ja Intian välinen matkailu ja matkabloggaus on kehittynyt
- Sää: Paras aika matkustaa Intiaan?
- Vatsataudit: Näin vältät superbakteerin ja Delhi bellyn. Ehkä.
- Video: Matkailijan ruokavalio Intiassa


INTIALAINEN RUOKA
- Ayurveda: Vadelmat ayurvedan mukaan
- Mausteet: Intialaisia mausteita suomeksi
- Chole kulche
- Helppoa intialaista puolivalmisruokaa
- Intialainen kanapizza
- Intialainen valmisruoka mutter paneer
- Kadi pakoda
- Malai kofta
- Ravintola: Intialaisia ravintoloita ympäri maailman
- Resepti: Bollywood-keittokirja ja butter chicken
- Resepti: Intialainen kurkkulassi
- Sanakirja: Intialaiset snackruoat suomeksi
- Video: Makumatka ympäri maailman


SEKALAISTA INTIA
- Historia: Intian historiaa
- Hyväntekeväisyys: Hyväntekeväisyyttä Intiassa
- Kirja: Ilmaisia Intia-aiheisia kirjoja
- Koko Intia kuvissa ja videoissa
- Näyttely: Demo Exhibition: Intia ja Suomi
- Rintasyöpä Intiassa
- Uutinen: Hyviä uutisia Intiasta
- Valokuva: INDIVUE-valokuvakokoelma Intiasta Pinterestissä
- Vuoden 2011 viimeinen auringonlasku Intiassa


Intialaisia kaupunkeja, kyliä ja nähtävyyksiä
Oheiset postaukset ja videot kertovat intialaisista kaupungeista, kylistä ja nähtävyyksistä.
AGRA
Agra on pohjois-intialainen kaupunki, joka on tunnettu rikkaasta kulttuuriperinnöstään ja historiallisesta merkityksestään. Kaupunki on kuuluisa Taj Mahalista, yhdestä maailman seitsemästä ihmeestä ja Unescon maailmanperintökohteesta. Taj Mahal on mausoleumi, joka on rakennettu muistoksi Mughal-keisari Shah Jahanin vaimolle Mumtaz Mahalille, ja se on laajalti tunnettu yhtenä maailman kauneimmista rakennuksista.
Taj Mahalin lisäksi Agrassa on muitakin historiallisia monumentteja ja maamerkkejä. Agra Fort, joka on myös Unescon maailmanperintökohde, on punaisesta hiekkakivestä rakennettu linnoitus, joka oli Mughal-keisarien pääasuinpaikka. Toinen suosittu nähtävyys on Itmad-ud-Daula, mausoleumi, jota kutsutaan nimellä ”Baby Taj”.
Koska Agran kaupunki voi olla kesäaikaan erittäin kuuma, suosittelen vierailua viileämpinä kuukausina lokakuusta maaliskuuhun.

- Red Fort -linnoitus Agrassa | Intia | Video
Red Fort Agrassa eli Agra Fort on Unescon maailmanperintökohde ja mogulivallan tärkeä linnoitus. Tutustu sen historiaan ja arkkitehtuuriin. - Valokuvia ja videoita Agrasta
Näe suomalaisen matkabloggaajan kuvaamia valokuvia ja videoita Agrasta, joka tunnetaan ihmeellisestä Taj Mahal -nähtävyydestään! - Intian sää ympäri vuoden sekä erityisesti tammikuussa
Sää Intiassa, erityisesti tammikuussa, sekä vaatetus, Intian monsuunit ja alueelliset ilmastot ynnä paras aika matkustaa Intiaan - Hotelli, josta näkee Taj Mahalin
Taj Mahal valloittaa eritoten auringonnousun ja -laskun hetkinä, joten jos aikeesi on käydä kohteessa keskellä kirkasta päivää, voisi auringonlaskunäkymä Taj Mahalista hotellin terassilta nähtynä antaa vielä paremman kokonaiselämyksen matkasta Agraan ja Taj Mahaliin. - Taj Mahal yhdessä minuutissa (video)
Video Taj Mahal yhdessä minuutissa vie katsojansa myös aivan kosketusetäisyydelle Taj Mahaliin – Pääset näkemään lähikuvia Taj Mahalin seinäupotuksista. - Buland Darwaza – Intian korkeimpia historiallisia portteja | Video
Buland Darwaza on yksi Intian korkeimmista historiallisista porteista. Tutustu Fatehpur Sikrin kuuluisaan moguliarkkitehtuurin mestariteokseen ja sen historiaan. - Suojattu: Taj Mahal Intiassa ja iPhone4-kamera
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu. - Taj Mahal ja järjestelmäkamera Intiassa vuonna 2011
Valokuviani digitaalisella järjestelmäkameralla Taj Mahalista vuonna 2011, mm. näköalatasanteelta ja kurkistus sisälle Taj Mahaliin - Suojattu: Taj Mahal, Intia, ja digikompaktikamera vuonna 2007
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu. - Taj Mahal ja Intia kuvattuna Nokian kamerapuhelimella vuonna 2007
Taj Mahal ja Intia kuvattuna Nokian kamerapuhelimella vuonna 2007, sekä tarinoita Taj Mahalista ja Nokiasta
- Agra: Kaikki Agrasta
- Valokuva: Valokuvia ja videoita Agrasta
- Video: Videoita Agrasta
- Agra englanniksi / in English
CHENNAI
Chennai on intialaisen Tamil Nadun osavaltion pääkaupunki ja suosittu matkakohde Bengalinlahden rannalla. Se tunnetaan rannoistaan, temppeleistään ja kirkoistaan. Chennain suosituin ranta on Marina Beach, joka on maailman toiseksi pisin kaupunkiranta ja suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa.
Hengellisistä nähtävyyksistä kiinnostuneet voivat vierailla kuuluisassa Kapaleeswarar-temppelissä, joka on omistettu hindujumala Lord Shivalle. Temppeli tunnetaan näyttävistä monimutkaisista veistoksistaan ja se on suosittu paikka hindujen seremonioille ja juhlille.
Chennai tunnetaan myös herkullisesta ruokakulttuuristaan, ja erityisesti perinteisistä eteläintialaisista ruokalajeista, kuten idli, dosa ja sambar. Kaupungissa on myös vilkas katuruokakulttuuri, ja suosittuja ruokalajeja, kuten bhel puri ja pani puri, on saatavilla laajasti, jopa Marina Beachilla.
Yksi ehdoton vierailukohde lähellä Chennaita on Mahabalipuram, joka on Unescon maailmanperintökohde. Siellä voi nähdä kallioon veistetyn temppelin sekä 7. vuosisadalta peräisin olevia bas-relief-kuvanveistoksia.

- Intian sää ympäri vuoden sekä erityisesti tammikuussa
Sää Intiassa, erityisesti tammikuussa, sekä vaatetus, Intian monsuunit ja alueelliset ilmastot ynnä paras aika matkustaa Intiaan - Junamatka Intiassa Goasta Chennaihin
Katso uniikki videoni junamatkasta Intian länsirannikolta Intian itärannikolle, Goasta Chennaihin, ja lue lisää matkailusta Intiassa! - St. Thomas Cathedral Basilica Chennaissa ja kynttilät
Tämänpäiväinen panoraamakuva on kotoisin Intian itärannikolta Chennaista. Chennaissa sijaitsee mm. St. Thomas Cathedral Basilica, jonka pihalla kuvassa olevat punaiset kynttilät palavat. - Arkea Chennaissa ja intialaisen kukkakauppiaan tarina
Oheinen lyhytvideo on kuvattu Intian Chennaissa tavanomaisena kuumana arki-iltapäivänä - katso, miltä arki Chennaissa näyttää ja kuulostaa - - Marina Beach Chennaissa sekä muita matkailuvideoita Intiasta
Kirjoitin joskus aiemmin, että Marina Beach Chennaissa kuuluu suosikkirantoihini Intiassa, vaikkei se sovellukaan uimiseen tai auringonottoon. Syynä tähän on se, että tapahtumarikas Marina Beach on niin valokuvauksellinen - - Öitä kaupungeissa
Oli kyseessä sitten pohjoinen Helsinki tai eteläinen Chennai, ne molemmat tarjoavat ainutlaatuisia kokemuksia öisestä kaupunkielämästä. - Polkupyöräilijä Intiassa ja Suomessa
Oheinen kuva ja tämä postaus kertovat polkupyöräilijän elämästä Intiassa ja Suomessa, Chennain kaduilla ja Helsingin Hakaniemen alueella - - Chennai Express – Bollywood, 2013 – Ensi-ilta Suomessa ja elokuva-arvio
Shah Rukh Khanin uutuuselokuva Chennai Express saatiin siis ensi-iltaviikolla Suomeenkin. Poutaisena sunnuntai-iltapäivänä viime viikolla erään pienen stadilaisen elokuvateatterin penkitkään eivät riittäneet, kun intialaisia elokuvia halajava yleisö saapui paikalle ja täytti teatterin ääriään myöten. - Valokuvia Intian Chennaista: Marina Beach etc.
Marina Beach Chennaissa on elinvoimainen ja vilkas paikka, johon paikalliset asukkaat ja matkailijat kokoontuvat nauttimaan merenrannan tunnelmasta. Oheiset valokuvani kertovat elämästä Marina Beachilla sekä Chennain liikenteestä.
- Kaikki Chennaista
- Valokuva: Valokuvia Chennaista
- Video: Videoita Chennaista
- Chennai englanniksi / in English
DELHI
Delhissä sijaitseva New Delhi on Intian pääkaupunki, ja Delhi on suosittu matkakohde historian, kulttuurin ja arkkitehtuurin vuoksi. Delhi on sekoitus muinaista ja modernia, ja sieltä löytyy monumentteja kuten Red Fort, Qutub Minar, Humayun’s Tomb sekä Lotus-temppeli, jotka esittelevät Intian moguliperintöä, sekä nykyaikaisia rakennuksia, kuten India Gate ja Akshardham-temppeli.
Delhi on myös kuuluisa katukeittiöstään ja markkinoistaan, kuten Chandni Chowk, sekä vilkkaasta kaupunkielämästä. Muita suosittuja nähtävyyksiä Delhissä ovat Rashtrapati Bhavan ja Jama Masjid -moskeija.
Delhiin on hyvät liikenneyhteydet niin lentäen, maanteitse kuin junalla, mikä tekee siitä helposti saavutettavan matkakohteen matkailijoille ympäri maailman. Voit lukea ja katsoa matkakertomuksiani sekä suosituksiani Delhiin täältä –
- Delhin parhaimmat nähtävyydet
Tutustu Delhin upeisiin nähtävyyksiin: India Gate, Red Fort, Lotus-temppeli, Humayun’s Tomb, Qtub Minar ym. Valmistaudu matkaasi varten! - ”Delhin lentokentän katto romahti” – tältä katto näytti
Delhin lentokentän kattoromahdus: syyt ja tarkempaa tietoa tapauksesta, sekä miltä Delhin lentokentän katto näytti - Ostoskeskuksia Intiassa, Delhi NCR | Video
Oheisen videon, jonka suomenkielinen nimi on Päivämatka Delhi - Noida, kuvasin viime syksynä Delhi NCR -alueella sijaitsevan Noidan ostoskeskuksista ynnä muista shoppailupaikoista Noidassa - Lento Intiasta Suomeen | Video
Suomenkielinen video pitkän reitin lentomatkasta Intiasta Suomeen, New Delhistä Helsinkiin, nousuineen ja laskuineen, lyhyesti ja ytimekkäästi, katsojan aikaa tuhlaamatta. - Intian sää ympäri vuoden sekä erityisesti tammikuussa
Sää Intiassa, erityisesti tammikuussa, sekä vaatetus, Intian monsuunit ja alueelliset ilmastot ynnä paras aika matkustaa Intiaan - Näin suojaat itsesi Delhin ilmansaasteilta
Tässä toimenpiteitä, joilla voit suojautua, jos matkustat Delhiin marraskuussa. Tietoa myös ilmansaasteiden syistä ja ehkäisystä. - Delhin kotimaan ja ulkomaan lentokentät sekä niiden ravintolat
Lue ja katso kuvat Delhin kotimaan lentokentän ja ulkomaan lentokentän ravintoloista ja ruoista, kuten Subway, Domino's ja KFC - - Lento Delhistä Helsinkiin
Lento Delhistä Helsinkiin ja sen kustannukset. Lue, paljonko maksaisi, jos kuvaisit itse saman videon lennosta omalle YouTube-kanavallesi - - Loma Goassa ja matkailijan ruokavalio
Video, joka kertoo matkasta Goaan, Intiaan, ja hyvästä intialaisesta ruoasta, jota matkan varrelta löytyi. Hyviä ateriavinkkejä! - Delhin parhaimmat nähtävyydet nyt videolla!
Päivittyvä kokoelma suomalaisen matkabloggaavan kuvataiteilijan videoita Delhin parhaimmista nähtävyyksistä
LIIKENNE DELHISSÄ
- Lentokenttä: Delhin kotimaan ja ulkomaan lentokentät
- Lento: Lennot Delhiin
- Lento: Lento Delhistä Helsinkiin
LUONNONILMIÖITÄ DELHISSÄ
- Ilmansaasteet: Näin suojaat itsesi Delhin ilmansaasteilta
- Lentokenttä: Delhin kotimaan lentokentän katto-onnettomuus
- Maanjäristys: Maanjäristys Delhissä ja miten maan järistessä toimitaan
- Pölymyrsky: Pölymyrsky Delhissä
- Talvi: Kylmä talvi Delhissä
NÄHTÄVYYKSIÄ DELHISSÄ
- Delhin parhaimmat nähtävyydet
- Dilli Haat
- India Gate New Delhissä
- Lotustemppeli
- Ostokeskuksia Intiassa, Delhi NCR
- (video) Bengalilainen ravintola Dilli Haatissa
- Video: Delhin parhaimmat nähtävyydet
- Vihreä Delhi, Intia
DELHI NCR
GOA
Goa on Intian länsirannikolla sijaitseva osavaltio, joka on suosittu matkailukohde. Se tunnetaan upeista rannoistaan, vilkkaasta yöelämästä, portugalilaisesta arkkitehtuurista ja herkullisesta ruoasta. Joka vuosi lukuisa määrä turisteja ympäri maailman tulee rentoutumaan sen hiekkarannoille, vesiurheilemaan sekä tutkimaan Goan historiallisia kirkkoja ja linnoituksia ja maistelemaan Goan kuuluisia kala- ym. merenelävistä valmistettuja ruokia.
Trooppisen ilmastonsa, upean maisemansa ja rikkaan historian vuoksi Goa on ihanteellinen kohde niille, jotka etsivät seikkailua, rentoutumista ja kulttuurikokemuksia. Olen kirjoittanut Goasta vuodesta 2005 lähtien – joten voit lukea lisää Goasta visuaalisesta matkaoppaastani Indivue – Matka Goaan.

- Intia-matkakerronnan historiaa – Marco Polo, Vasco da Gama ja digitaalinen Intia-bloggaus
Näin eurooppalainen matkakerronta Intiasta ja Goasta on kehittynyt Marco Polosta ja Vasco da Gamasta nykypäivän digitaaliseen matkasisältöön. Suomalainen näkökulma. - Lyhytvideoita Goasta ja Intiasta
Autenttista matkailusisältöä Goasta ja Intiasta jo yli 20 vuoden ajalta - Tutustu YouTube Shorts -lyhytvideoihin! - Jokiristeilyt Goassa, Mandovi-joen varrella | Video ja opas
Mandovi-joen risteily Panajissa on suosittu tapa kokea Goan kulttuuria. Risteilyt tarjoavat näyttäviä auringonlaskuja, goalaista kansantanssia ja hyvää ruokaa. Lue lisää vaihtoehdoista ja katso autenttinen videoni illallisristeilyltä! - Fort Aguadan majakka – nähtävyys Goassa | Video
Tutustu Fort Aguadan majakkaan Pohjois-Goassa. Katso videoni ja saa lisää ideoita matkalle Intiaan ja Goaan. - Candolim Beach, Goa, monsuunin jälkeen | Video
Candolim Beach Goassa monsuunin jälkeen - Katso video ja tutustu Goan rauhaan ennen turistikauden alkua. - Auringonlasku Calangute Beachilla | Lyhytvideo
Auringonlasku Calangute Beachilla Pohjois-Goassa. Koe upea auringonlasku tässä Pohjois-Goan suositussa lomakohteessa. - Intia ja Goan kauneimmat auringonlaskut
Olin kuvannut ja kerännyt kauneimpia auringonlaskuhetkiä paikan päältä Intiasta matkustaessani siellä erinäisiä kertoja ja tein niistä videon, jotta sinäkin pääset osalliseksi luonnon kauneudesta - - Intian sää ympäri vuoden sekä erityisesti tammikuussa
Sää Intiassa, erityisesti tammikuussa, sekä vaatetus, Intian monsuunit ja alueelliset ilmastot ynnä paras aika matkustaa Intiaan - Panjimin parhaimmat nähtävyydet
Nämä ovat Panjimin parhaimmat nähtävyydet! Tämä Goan pääkaupunki sijaitsee Mandovi-joen ja Arabian meren rannalla Länsi-Intiassa. Lue lisää - - Suojattu: Aguadan majakka Pohjois-Goassa
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
- Kaikki Goan uimarannat
- Hotelli: Kaikki Goan rannat ja hotellit
- Matkakokemuksia Goasta vuodelta 2019
- Nähtävyys: Panjimin parhaimmat nähtävyydet
- Videoita Goasta
- Visuaalinen matkaopas INDIVUE – Matka Goaan
- Kaikki Goasta
- Goa englanniksi / in English
GOKARN
Gokarna on Karnatakan osavaltiossa sijaitseva suosittu turistikohde. Se tunnetaan kauniista rannoistaan, ja se on oiva kohde niin reppureissaajille, rantojen ystäville kuin pyhiinvaeltajillekin. Gokarnan kuuluisimmat rannat ovat Gokarn Beach, Kudley Beach, Om Beach ja Paradise Beach.
Gokarnassa on myös useita vanhoja hindulaisia temppeleitä, mukaan lukien Mahabaleshwar-temppeli, joka on omistettu Shiva-jumalalle. Matkakohteena Gokarna on rauhallinen ja rento, ja siellä yhdistyy ainutlaatuisella tavalla rantaelämä sekä henkiset kokemukset. Lue ja katso lisää kokemuksiani Gokarnasta –

- Intian sää ympäri vuoden sekä erityisesti tammikuussa
Sää Intiassa, erityisesti tammikuussa, sekä vaatetus, Intian monsuunit ja alueelliset ilmastot ynnä paras aika matkustaa Intiaan - Matka Gokarnaan yhdessä minuutissa (video)
Näet lyhytvideolla mm. kaikki Gokarnan rannat: Gokarn Beachin, Kudley Beachin, Om Beachin ja Paradise Beachin ynnä muuta kaunista intialaista luontoa. Näet myöskin paikallisia ihmisiä, turisteja sekä pyhiinvaeltajia Gokarnan kaduilla ja rannoilla. - Hyviä matkakokemuksia Intian Gokarnasta
Gokarn, joka kirjoitetaan myös nimellä Gokarna, on pieni kylä läntisen Intian rannikolla Karnatakan osavaltiossa. Gokarna sijaitsee naapuriosavaltiosta Goasta n. 145km etelään päin, ja se on uskonnollisesti erittäin tärkeä kylä hinduille, minkä vuoksi mustiinpukeutuneet pyhiinvaeltajat ovat tavallinen näky Gokarnan katukuvassa. - Suojattu: Videoita Intian Gokarnasta
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu. - Jäätelöä pyörillä
Tutustu jäätelöön ja jäätelön myyntiin Suomessa ja Intiassa. Opit myös valmistamaan jäätelöä ja kulfia itse! - Valokuvia Intian Gokarnasta
Gokarn on pieni kylä Intian länsirannikolla. Ohessa suomalaisen matkabloggaajan valokuvaamia valokuvia sieltä - - Viiden tähden intialainen jogurtti
Tämän herkullisen lisäaineettoman jogurtin sai ravintola Pai:ssa Intian Gokarnassa. Hieman sokeria vain päälle, ja aamiainen oli täydellinen. - Suojattu: Merikylpyjä Intian Gokarnassa
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu. - Päivän kuva Intiasta: "Meri on erittäin syvä ja vaarallinen. Moni ihminen kuoli. Älä ole seuraava."
Lue myös hyviä matkakokemuksia Intian Gokarnasta - Päivän kuva Intiasta: Om-Beach
Lue myös hyviä matkakokemuksia Intian Gokarnasta
JAIPUR
Jaipur on Rajasthanin osavaltion pääkaupunki ja yksi suosituimmista intialaisista turistikohteista. Se tunnetaan myös nimellä ”Pink City” sen vaaleanpunaisen väristen rakennusten vuoksi.
Jaipur on kuuluisa kulttuuriperinnöstään ja upeasta arkkitehtuuristaan ja se on koti useille historiallisille palatseille ja linnoille, kuten Hawa Mahal, Amber Fort ja City Palace. Kaupunki tarjoaa sekoituksen moderneja mukavuuksia ja perinteistä charmikkuutta, ollen täten pakollinen kohde Intian matkailijoille. Katso ja lue lisää tästä yhdestä Intian Kultaisen Kolmion kaupungista –

- Jaipurin parhaimmat nähtävyydet top 10
Jaipurin parhaimpia nähtävyyksiä suomalaisen matkailuvaikuttajan valokuvaamina - Videolla Jaipur Intiasta
Tämä video Jaipurista on uusi lisäys teokseeni Matka Intiaan. Lisää postauksia Jaipurista luvassa myöhemmin! - Intia ja Jal Mahal -palatsi ilta-aikaan | Lyhytvideo
Video on kuvattu iltapimeässä, jolloin palatsin julkisivu heijastuu vedenpinnasta satumaisella tavalla. Elämystä parantavat vielä taustalta kuuluva intialainen laulu ja tablamusiikki - - Jaipurin kauneimpia nähtävyyksiä
Oheisella videolla Jaipurin, tuon kuuluisan intialaisen vaaleanpunaisen kaupungin sekä Rajasthanin pääkaupungin tärkeimmät ja kauneimmat nähtävyydet - - Hawa Mahal, Jaipur, Intia
Hawa Mahal on arkkitehtuurinen nähtävyys Jaipurissa, joka tunnetaan myös nimellä "Tuulten palatsi". Se on yksi Jaipurin kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä ja sijaitsee Rajasthanin osavaltiossa Intiassa. - Intialaista katumuotia Jaipurissa
Lyhyt katsaus intialaiseen katumuotiin Jaipurissa - Amber-linnake Jaipurissa, Intiassa
Jos pelkäät korkeita paikkoja, niin tähän upeaan linnakkeeseen pääsee tutustumaan myös ilman, että kruisailee kapeilla korkeilla vuoristoteillä. Lue lisää Amber Fortista - - Veer – Bollywood, 2010; Elokuva-arvio
Jos Intian kuninkaallinen historia kiehtoo aistejasi, on tämä elokuva oiva valinta silmillesi.
MUMBAI
Mumbai, joka tunnettiin aiemmin nimellä Bombay, on Intian finanssipääkaupunki ja yksi maailman väkirikkaimmista kaupungeista. Se on eloisa ja monikulttuurinen kaupunki, jolla on värikäs historia.
Kaupunki on kuuluisa ikonisista maamerkeistään, kuten Gateway of India, Elephanta Caves ja Chhatrapati Shivaji Terminus -rautatieasema. Mumbai on myös intialaisen elokuva- ja televisioteollisuuden keskus, ja Bollywood toimii siellä. Voit lukea Bollywoodista lisää erillisestä teoksestani Indivue – Trip to Bollywood.
Mumbai on kulttuurien sulatusuuni ja se tarjoaa ainutlaatuisen sekoituksen perinteisiä ja moderneja elämyksiä, kuten herkullisia katuruokia ja paikallisia herkkuja, sekä loistavia ostosmahdollisuuksia. Lue ja katso matkakokemuksiani Mumbaista, josta tämä matkabloginikin alkoi –
- Suomalainen naissoolomatkailija Intiassa | Podcast
Tutustu suomalaisen naissoolomatkailijan jännittäviin seikkailuihin Intiassa vuonna 2005. Podcastin automaattinen suomenkielinen tekstitys saatavilla. - Podcast: Terveisiä Mumbaista 19 vuoden takaa
Kuvittele saapuvasi Mumbaihin aamunkoitteessa ilman älypuhelinta tai karttaa, jotka opastaisivat sinua - tunnet vain jännityksen. Tämä podcast-jakso tutkii vuoden 2005 Intia-seikkailuani, jossa jokainen hetki, uupuvasta lentokenttätaksista kohtaamiseen matkatoverin kanssa, muokkasi matkantekoani yllättävillä tavoilla. - Mumbain parhaimmat nähtävyydet top 10
Mumbain kaupunki on yksi Intian suosituimmista turistikohteista ja tämä postaus kertoo valokuvieni kera Mumbain parhaimmat nähtävyydet - - Tien päällä Mumbaissa; video
Uudelleenjulkaisu YouTube-videosta Mumbai vuonna 2006 - Hotelli Mumbaista, josta näkee Marine Driven
Tämä viiden tähden hotelli sijaitsi Nariman Pointissa Mumbaissa ja sieltä näki koko Marine Driven. Katso kuvat ja video hotellista - - Blogivuosi 2006 aakkosissa
Tällainen oli siis blogivuosi 2006 aakkostettuna. Kirjoitin toki paljon enemmän postauksia silloinkin, mm. Mumbaista ja Goasta, ja voit lukea ne kaikki oheisessa linkissä. Lisää videopäivityksiä niihin on vielä luvassa - Rantaelämää Mumbaissa; Chowpatty Beach ennen älypuhelimia
Se, mikä tekee tästä videosta erityisen on se, että se on kuvattu aikana ennen älypuhelimia ja kertoo täten, millaista elämä ja vapaa-aika Mumbaissa ennen olivat - Elephanta Caves -videotraileri Mumbaista
Elephanta Caves on nähtävyys Mumbain edustalla Intiassa ja tämä Elephanta Caves -videotraileri kertoo matkasta kyseiseen UNESCO:n maailmanperintökohteeseen - Suojattu: Valokuvahelmiä Mumbaista nyt Instagramissa
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu. - Suojattu: Bandra Bandstand Promenade, Mumbai, Intia (panoraama)
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
NÄHTÄVYYKSIÄ MUMBAISSA
- Chattrapati Shivaji Terminus
- Flora fountain circle
- Elephanta Caves
- Juhu Beach
- Bandra-Worli Sea Link -silta
- Mumbai auringonlaskun jälkeen
- Nähtävyys: Mumbain parhaimmat nähtävyydet top 10
- National Gallery of Modern Art
- Rantaelämää Mumbaissa: Chowpatty Beach
RAVINTOLOITA MUMBAISSA
- Ravintola: Paras intialainen ravintola Mumbaissa
- Ravintola: Shiv Sagar
- Mumbai vuonna 2005
- Mumbai kymmenessä vuodessa
- Tien päällä Mumbaissa vuonna 2006
- Teos: Matka Bollywoodiin – Elokuvaopas
MUSSOORIE
Mussoorie on Pohjois-Intiassa Uttarakhandin osavaltiossa sijaitseva vuoristokylä. Se on suosittu turistikohde ja tunnettu kauniista maisemistaan, kesäaikaan miellyttävästä ilmastostaan ja koloniaalisen ajan arkkitehtuuristaan.
Mussoorie tarjoaa upeita näkymiä Himalajan vuoristoon ja kaupunki tunnetaan myös rehevistä metsistään. Se on ihanteellinen kohde sekä seikkailunhaluisille että niille, jotka etsivät rauhallista pakopaikkaa kaupungin vilinästä. Voit lukea ja katsoa lisää Mussooriesta täältä –
PUDUCHERRY
Pondicherry, nykyiseltä nimeltään Puducherry, on Intian kaakkoisrannikolla sijaitseva unionin alue. Se oli aikoinaan Ranskan siirtomaa ja sillä on rikas kulttuuriperintö, josta löytyy vaikutteita ranskalaisesta, intialaisesta ja tamilin kulttuurista.
Pondicherry on suosittu matkakohde, josta löytyy rauhallista ilmapiiriä, viehättävää siirtomaa-ajan arkkitehtuuria sekä pitkiä merenrantoja. Joitakin suosittuja turistinähtävyyksiä Pondicherryssä ovat Sri Aurobindo Ashram, French War Memorial, Botanical Garden ja Beach Promenade. Vierailijat voivat myös shoppailla paikallisilla markkinoilla, maistella paikallista ruokaa niin Ranskan kuin Intian malliin ja harjoittaa joogaa ja meditaatiota monissa hyvinvointikeskuksissa. Lue lisää Pondicherrystä visuaalisesta matkaoppaastani –

- Roadtrippi Intiassa: Chennai – Pondicherry – Auroville – Pondicherry – Chennai
Oheinen videoni kertoo roadtripistä Itä-Intian rannikolla Chennaista Pondicherryn kautta Aurovilleen ja takaisin. Videon aito äänimaisema kertoo sinulle todellisesta Intiasta! - Suojattu: Valokuvia Pondicherrystä, Intiasta
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu. - Hyvä hotellikokemus Intian Puducherryssä
Olin hotelliin kaikin puolin tyytyväinen, vain kattoterassi ja merenrantasijainti uupuivat. Katso video ja lue, mikä oli hotellissa parasta
RISHIKESH
Rishikesh on kaunis kaupunki Pohjois-Intiassa, ja sijaitsee Hindujen pyhän joen Gangesin varrella. Se tunnetaan maailmanlaajuisesti jooga- ja meditaatiokeskuksena, ja siellä vierailee vuosittain tuhansia matkailijoita ympäri maailman.
Rishikeshin viehätys piilee sen kauniissa luonnossa ja rauhallisessa ilmapiirissä, joka tarjoaa ihanteelliset olosuhteet henkiseen harjoitteluun ja rentoutumiseen.

Intialaisia osavaltioita ja osavaltioiden pääkaupungit
Alla ohessa ovat kaikki Intian 29 osavaltiota aakkosjärjestyksessä. Listaa on päivitetty 06/2025. Suurilla kirjaimilla kirjoitetut paikannimet ovat intialaisia osavaltioita, joita olen kuvannut ja joista olen blogannut. Paikannimet ovat linkkejä kyseisen aiheen postauksiini.
Intialaisten osavaltioiden pääkaupungit on listattu osavaltioiden viereiseen sarakkeeseen. Listaa on päivitetty 06/2025.
Suurin kirjaimin kirjoitetut paikannimet ovat pääkaupunkeja, joista olen kirjoittanut ja nimilinkit vievät suoraan kyseisen aihepiirin postauksiin.
| OSAVALTIO | PÄÄKAUPUNKI |
| Andra Pradesh | Amaravati |
| Arunachal Pradesh | Itanagar |
| Assam | Dispur |
| Bihar | Patna |
| Chhattisgarh | Atal Nagar |
| GOA | PANAJI |
| Gujarat | Gandhinagar |
| HARYANA | Chandigarh |
| Himachal Pradesh | Shimla |
| Jammu and Kashmir | Srinagar |
| Jharkhand | Ranchi |
| KARNATAKA | Bangalore |
| Kerala | Thiruvananthapuram |
| Madhya Pradesh | Bhopal |
| MAHARASHTRA | MUMBAI |
| Manipur | Imphal |
| Meghalaya | Shillong |
| Mizoram | Aizawl |
| Nagaland | Kohima |
| Odisha | Bhubaneswar |
| Punjab | Chandigarh |
| RAJASTHAN | JAIPUR |
| Sikkim | Gangtok |
| TAMIL NADU | CHENNAI |
| Telangana | Hyderabad |
| Tripura | Agartala |
| UTTAR PRADESH | Lucknow |
| UTTARAKHAND | Dehradun |
| West Bengal | Kolkata |
TAMIL NADU
Tamil Nadu on Intian eteläosassa sijaitseva osavaltio, josta löytyy paljon värikästä kulttuuria, perinteitä ja merkityksellisiä historiallisia paikkoja. Siellä on useita temppeleitä ja historiallisia monumentteja joissa matkailija voi vierailla.
Yksi suosituimmista matkakohteista Tamil Nadussa on sen pääkaupunki Chennai. Chennai on tunnettu kauniista merenrannoistaan. Marina Beach, yksi Intian pisimmistä rannoista, on myöa yksi Chennain suosituimmista nähtävyyksistä.
Toinen merkittävä matkakohde Tamil Nadussa on Madurai, joka on yksi Intian vanhimmista kaupungeista. Madurai on kuuluisa Meenakshi Amman -temppelistään, joka puolestaan on yksi Etelä-Intian suurimmista ja vaikuttavimmista temppeleistä. Temppelin värikkäät maalaukset ja veistokset tekevät siitä yhden Tamil Nadun kulttuuriperinnön ikonisimmista paikoista.
Kanyakumari, Intian eteläisin kaupunki, on myös suosittu matkakohde Tamil Nadussa. Se on erityisen tunnettu sen henkeäsalpaavista auringonlaskuista ja -nousuista. Lisäksi Tamin Nadusta löytyy muitakin mielenkiintoisia paikkoja, kuten oma pieni ”osavaltio” Puducherry (ent. Pondicherry), joka on Ranskan entinen siirtomaa, sekä Kodaikanal. Tamil Nadussa on myös useita kansallispuistoja, joissa matkailijat voivat nauttia luonnosta ja eläimistä.
UTTARAKHAND
Uttarakhand on Himalajan vuoristossa Pohjois-Intiasa sijaitseva osavaltio ja se tunnetaan luonnonkauniista maisemista ja pyhyydestä. Osavaltion pääkaupunki on Dehradun.
Uttarakhandissa on monia kuuluisia pyhäköitä, joissa monet hindut ja uskonnolliset matkailijat vierailevat vuosittain. Kedarnath ja Badrinath lienevät niistä kuuluisimmat.
Uttarakhandin suosituimpia matkailukohteita ovat myös Rishikesh ja Haridwar, jotka tunnetaan joogasta ja henkisistä harjoituksistaan. Rishikeshissä vierailijat voivat meditoida, osallistua joogatunneille, käydä temppeleissä ja harrastaa koskenlaskua. Haridwarissa kävijät voivat puolestaan osallistua Ganga Artiin, joka on Ganges-joen rannalla järjestettävä seremonia.
Uttarakhandin luonto on yksi sen suurimmista vetonauloista ja Uttarakhandin kauniit järvet ovat myös vierailun arvoisia. Esimerkiksi Nainital-järvi on suosittu kohde, joka tarjoaa matkailijoille rauhallisen ympäristön ja mahdollisuuden vedev äärellä rentoutumiseen. Järven ympärillä sijaitsee useita nähtävyyksiä, kuten Naina Devi -temppeli ja Himalaya Darshan -näköalapaikka. Bhimtal-järvi on myös suosittu kohde, joka tarjoaa upeita näkymiä sitä ympäröiville vuorille sekä mahdollisuuden veneretkille.
- Ganges-joki Rishikeshissä
- Haridwar
- Liikenne Haridwarissa
- Mansa Devi
- Rishikesh
- Rishikesh ja Ganges-joki
Intialaisia territorioita
Intialla on 7 territorioaluetta, joilla ei ole omaa hallitusta, kuten osavaltioilla on. Ohessa lista kyseisistä territorioista aakkosjärjestyksessä. Listaa on päivitetty 06/2025. Suurin kirjaimin kirjoitetut paikannimet ovat territorioita, joista on kirjoitettu. Nimilinkeistä löydät lisää tietoa!
| TERRITORIO | PÄÄKAUPUNKI |
| Andaman and Nicobar Islands | Port Blair |
| Chandigarh | |
| Dadra and Nagar Haveli | Silvassa |
| Daman and Diu | Daman |
| DELHI | NEW DELHI |
| Laksahdweep | Kavaratti |
| PUDUCHERRY | PONDICHERRY |
🎥 Videoita Intiasta – katso ja koe ennen kuin lähdet
Intia on sen verran visuaalinen ja rytmikäs maa, että pelkät sanat eivät riitä kuvaamaan sen tunnelmaa. Olen kuvannut Intiassa vuodesta 2005 aina vuoteen 2023 asti ja koonnut vuosien varrelta useita matkavideoita, äänimaisemia ja raakoja asmr-katunäkymiä, jotka tuovat Intian elävästi ruudulle.
Alta löydät valikoidut videot ja soittolistat, jotka esittelevät Intian liikennettä, luontoa, kaupunkielämää ja naismatkailijan näkökulmia. Videot on julkaistu YouTube-kanavallani @INDIVUETv ja osa myös tämän blogin artikkeleissa.
🚦 Liikenne
- Polkupyöräriksa Intiassa ja Euroopassa
Vertailuvideo perinteisestä riksasta Intiassa ja sen vastineista Euroopassa.
Katso video »
🌿 Luontoa ja rauhallisia hetkiä
- Hauz Khas ja vihreä Delhi
Videokuvaa historiallisesta Hauz Khas -alueesta Delhissä. - Linnunelämää Intiassa
Lähikuvia intialaisista linnuista.
👩🦰 Matkailu naisena Intiassa
- 12 tapaa naiselle matkustaa Intiassa
Videomuotoinen vinkkilista naisille, jotka suunnittelevat matkaa Intiaan.
Katso video »
📼 Videosoittolistat
- Ensimmäisiä videoita Intiasta (2005–2007)
Historiallisia tallenteita Intian matkailusta blogin alkuvuosilta. - Matkailumusiikkivideoita Goasta
Rentoja hetkiä rannoilla ja musiikin rytmissä. - Raakavideoita Intiasta
Editoimattomia katunäkymiä ja aitoja tilanteita eri puolilta maata. - Matkailuvideoita Intiasta
Monipuolinen videokokoelma, jonka avulla voit matkustaa Intiaan kotoa käsin
Katso kaikki soittolistat YouTubessa »


🔎 Vinkki:
Jos haluat lisää visuaalista inspiraatiota Intiasta, seuraa YouTube-kanavaani tai katso blogini kuvasarjat ja videoartikkelit eri osavaltiosta, kuten Goa, Delhi, Rajasthan ja Chennai.
Seuraa myös YouTubea ja muita somekanaviani!
Hyödyllisiä linkkejä:
- Matka Suomeen – Visuaalinen matkaopas
- Matka Eurooppaan – Visuaalinen matkaopas
- Matka Goaan – Visuaalinen matkaopas
- Matka Bollywoodiin – Elokuvaopas
- Trip to Finland – Visual travel guide
- Trip to Europe – Visual travel guide
- Trip to India – Visual travel guide
- Trip to Goa – Visual travel guide
- Trip to Bollywood – Film guide
Seuraamalla sosiaalista mediaa ja jakamalla linkkejä postauksiini, tuet tekijää etkä jää päivityksistä paitsi! Voit myös tarjota tekijälle virtuaalisen teen – ohjeet alla – Tiesitkö, että pelkkä tämän blogisivuston online-tilavuokra maksaa minulle vuodessa yhden Helsinki-Delhi-Helsinki -menopaluulentolipun verran?
Auta teoksiani kasvamaan ja pysymään eetterissä ostamalla kuppi virtuaalikahvia: Osta kahvi täältä!



